Palvelualojen työnantajat Paltan ja Henkilöstöala Hela ry:n edustajat Milka Kortet ja Merru Tuliara kritisoivat mielipidekirjoituksessaan (I-P 28.9.) kirjoituksessani (I-P 23.9.) esiin nostamaani ajatusta kuntien mahdollisuudesta perustaa työkanavayhtiöitä.
Myös vuokravälitysyritys Wolff Works Oy:n johtaja Timo Rantasaari osallistui keskusteluun omalla tekstillään (I-P 1.10.) Kiitän kirjoittajia keskustelun jatkamisesta, sillä olemme perusasiasta samaa mieltä: Heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten työllistymiseen tarvitaan nykyistä parempia ratkaisuja.
Kirjoittajat vetoavat valtion omistaman Työkanava Oy:n heikkoihin tuloksiin. Tästä olen pitkälti samaa mieltä. Valtakunnallinen malli ei onnistunut tavoitteissaan eikä sellaisenaan tarjoa ratkaisua nykyiseen tilanteeseen.
Työvoimapalveluiden siirryttyä kunnille toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut olennaisesti. Rahoitusvastuut, kannustimet ja lainsäädäntö ovat erilaiset kuin Työkanava Oy:tä perustettaessa. Kunnat ja työllisyysalueet tuntevat paikalliset työmarkkinat, työnantajat ja yritysten osaamistarpeet huomattavasti paremmin kuin valtakunnallinen toimija.
Työllisyyspalveluissa luottamus ratkaisee paljon. Paikalliset toimijat voivat rakentaa yhteistyötä yritysten kanssa tavalla, joka ei keskitetysti johdetulta valtakunnalliselta organisaatiolta onnistu.
Kirjoitukseeni vastanneet edustavat henkilöstöalan yrityksiä, joiden tehtävä on aivan oikein puolustaa jäsenyritystensä näkökulmia. Suhtaudun kuitenkin varauksella väitteeseen, jonka mukaan paikalliset työkanavayhtiöt olisivat markkinahäiriköitä.
Jos nykyiset markkinat kykenisivät tehokkaasti työllistämään kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat työnhakijat, meillä ei olisi suurta joukkoa pitkäaikaistyöttömiä. Juuri heidän kohdallaan ongelma ei ole työmarkkinoiden häiriintyminen vaan se, etteivät he pääse työmarkkinoille lainkaan.
Suomessa rekrytointikynnys on edelleen korkea erityisesti PK- ja mikroyrityksissä. Samalla juuri näissä yrityksissä on suurin potentiaali uusien työpaikkojen syntymiselle. Moni yrittäjä kokee tukijärjestelmät, hakuprosessit ja erilaiset velvoitteet raskaiksi. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka tekevät työllistämisestä mahdollisimman helppoa ja vähäriskistä.
Tässä yhdyn osittain myös Timo Rantasaaren näkemykseen. Lainsäädäntöä ja tukijärjestelmiä tulee yksinkertaistaa. Ongelma ei kuitenkaan ratkea pelkästään sääntöjä muuttamalla.
Työllisyysjohtajan roolissa näen päivittäin ihmisiä, joiden haasteet liittyvät työ- ja toimintakykyyn, osaamiseen tai elämänhallintaan. Ensi vuonna kuntouttavan työtoiminnan rooli muuttuu lainsäädännön uudistuksen myötä, hyvinvointialueet vetäytyvät monista työllistymistä tukevista palveluista, ja samalla työvoimapalveluihin ohjautuu yhä enemmän vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.
On perusteltua kysyä, kuka vastaa näiden ihmisten työelämäosallisuudesta tulevaisuudessa?
Ottavatko henkilöstöalan yritykset nämä pitkäaikaistyöttömät asiakkuuksiinsa? Jos vastaus on kyllä, se olisi erittäin tervetullutta. Käytännön kokemukseni perusteella näin ei juurikaan tapahdu.
Kuntien mahdollisuus perustaa työkanavayhtiöitä ei olisi korvaaja yksityisille palveluille. Se olisi yksi mahdollinen väline tilanteessa, jossa nykyiset markkinat eivät tavoita kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia työnhakijoita. Kysymys on vastuusta. Jos nykyiset keinot eivät riitä rakentamaan väylää työelämään kaikille, meidän on uskallettava etsiä uusia ratkaisuja.