Alina Lehto kirjoitti uskomattoman hienon analyysin tällä palstalla (I-P 4.9.) siitä, miten meidän pitäisi sivistää kansalaisiamme tässä arvaamattoman maailman kehityksessä.
Satsaukset Suomen puolustusvoimien kyvykkyyteen ovat todella uskomattoman korkealla tasolla. Kestämmekö tämän? Erityisesti huolettaa valtion huono taloustilanne ja riskit sosiaalisen turvallisuuden heikentymisestä.
Alina, ajatuksesi laajasta ”kansalaisuusvastuusta” on todella merkittävä asia.
Kaikilla suomalaisilla nuorilla, sukupuolesta riippumatta, on yhtäläinen velvollisuus osallistua yleisen maanpuolustuksen valmiuden kohottamiseen ja aseellisen puolustuksen tukemiseen.
Huomionarvoista on, että myös siviilipalveluksen arvo tulisi ottaa tosissaan.
Poikkeustilanteissa ei ole kysymys ainoastaan aseellisesta konfliktista, vaan aina karmeista, siviiliväestöön kohdistuvista vaikeuksista selvitä arjesta.
Aivan oikein olisi harjoituttaa myös yhteiskunnan toimivuuden turvaamiseen tähtäävien henkilöiden ja tehtävien harjoittelua sekä yhteistoimintaedellytyksiä. Näitä asioita on laidasta laitaan: tekniset osaamiset, taloudelliset resurssit, terveys- ja ruokahuoltoon liittyvät asiat, psykologiset ja henkiset avuntarpeet, yhteisöllinen tukiverkosto.
Olen samaa mieltä Alina Lehdon kanssa siitä, että näitä resilienssitaitoja ei voida opettaa videoilla tai muutoin etänä. Pitää olla aitoa ihmiskontaktia ja käytännön harjoitusta ja toimeliaisuutta.
Olisi syytä oppilaitoksienkin muistutella historian kokemuksista, miten vaikeissa kriisitilanteissa on onnistuttu lieventämään inhimillistä kärsimystä ja vaikeutta vapaaehtoistoiminnan avulla.
Useat vapaaehtoiset kansalaisjärjestöt tekevät erinomaista työtä maanpuolustuksen ja kansalaisten kriisivalmiuden parantamiseksi. Toivottavasti myös tulevat Suomen hallitukset ymmärtävät pyyteettömän työn arvon.