Läheisen äkillinen kuolema on aina suuri järkytys. Kun äkillinen kuolema kohtaa yrittäjän, on perheenjäsenillä henkilökohtaisen surun lisäksi heti käsissä murhe yrityksen tulevaisuudesta.
Monesti yrityksessä on myös muita perheenjäseniä ja ulkopuolisia työntekijöitä, joiden työnteko ja elanto ovat kiinni yrityksen toiminnasta ja menestyksestä. Etelä-Pohjanmaallakin on useita yritysten nykyisiä omistaja-johtajia, jotka ovat itse joutuneet kylmiltään hyppäämään yrityksen vetovastuuseen isän tai äidin äkillisen menehtymisen vuoksi.
Kaikissa tuntemissani tapauksissa alkuaikojen kaaos on kääntynyt muutaman vuoden sisällä hyvällä uralle, mutta alkutilanne vastaa lähes samaa kuin että uimataidoton joutuisi pakon edessä hyppäämään veteen ja yrittäisi räpiköiden selviytyä rantaan.
Miten edellä mainittuihin tilanteisiin voisi edes jotenkin valmistautua ilman, että kukaan odottaa kenenkään äkkimenehtymistä? Kaksi lääkettä on ylitse muiden: puhuminen ja vastuunjakaminen. Kuten suomalaisissa perheissä muutoinkin, on puhumattomuuden kulttuuri myös perheyritysten suurin haaste.
Eri sukupolvet olettavat tietävänsä toistensa ajatukset ja toiveet, mutta silti niistä ei puhuta ääneen. On helpompi puhua tapahtumista, lasten koulumenestyksestä ja perheen ulkopuolisten asioista kuin omien perheenjäsenten todellisista tunteista, unelmista ja odotuksista. Kaikissa perheissä pitäisi myös uskaltaa puhua, mitä tapahtuu tai pitäisi tapahtua kuoleman tai vakavan sairastumisen kohdatessa.
Vastuunjakaminen tarkoittaa sitä, että samalla hetkellä, kun lapset ovat aikuisikään ehtineitä, koulunsa käyneitä ja perheyritykseen töihin tulleita, heitä on alettava valmentaa vastuunottoon. Tämä tarkoittaa sitä, että isä tai äiti antaa lapsilleen pala palata lisää vastuuta eri osa-alueista yrityksessä ja pitää lapset alusta alkaen mukanaan keskusteluissa asiakkaiden, rahoittajien, tilitoimiston ymv. kanssa.
Yrityksissä, joissa ei ole muita perheenjäseniä töissä, olisi yrittäjällä aina oltava joku muu avainhenkilö, jonka kanssa voisi käydä luottamuksellisiakin keskusteluja.
Myös yksinyrittäjien tulisi informoida perheenjäseniään yrityksen keskeisistä asioista, vaikka kuinka haluaisi suojella perhettä yrityksen asioilla vaivaamiselta.
Tutkimuksemme osoittavat, että yrittäjävanhemmista suurin osa edustaa ns. vapauskulttuuria eli lapset saavat vapaasti päättää, haluavatko jatkaa yrityksen toimintaa. Ehkä kuitenkin hieman yllättäen vieroituskulttuurivanhempien osuus on suurempi kuin velvoituskulttuurivanhempien.
Tämä tarkoittaa sitä, että suurempi osa yrittäjävanhemmista ei missään nimessä halua lastensa jatkavan omaa yritystoimintaansa kuin että ehdottomasti haluaisivat heidän jatkavan. Riippumatta siitä, haluaako lasten olevan yrityksen toiminnassa, on heidän kanssa puhuttava myös yrityksen asioista – mieluiten jo tänään!
Elina Varamäki
Kirjoittaja toimii vararehtorina Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.