Olisin voinut olla itsekin sisällä kirkossa tulipalon aikaan.
Niin dramaattinen ajatus on käynyt Ylivieskan seurakunnan kanttorin Eeva Korhosen mielessä lauantain jälkeen.
– Jälkeen päin on huomannut, että on tapahtuneesta jäänyt vähän traumoja. Onneksi on ollut kriisipalavereita, joissa on käsitelty asiaa, hän sanoo.
Korhonen oli tiettävästi viimeinen ihminen, joka Ylivieskan kirkkoon meni lauantaina omilla avaimillaan ja luvan kanssa. Hän harjoitteli iltapäivällä kahdesta kolmeen pääsiäisjumalanpalveluksen musiikkia.
– Soitin niin kovaa, että se kuulemma kantautui ulos asti. Lukitsin oven aina, kun menin sisään harjoittelemaan, jottei tule ylimääräisiä. Itseäni helpottaa varmuus siitä, että laitoin ainakin ovet lukkoon, kun lähdin.
Korhonen kuuli tulipalosta illalla puhuessaan puhelimessa siskonsa kanssa. Samaan aikaan, täsmälleen kello 19.44, poika laittoi Whatsappiin viestin: "Hei äiti, kirkko palaa".
Jos suntiot ovat viettäneet kirkossa eniten aikaa, kanttorit ovat luultavasti toiseksi eniten.
Lähes 29 vuotta kanttorina Ylivieskassa toiminut Korhonen menetti tulipalossa myös työvälineensä. 36 äänikerran urut oli remontoitu viime kesänä hyvään kuntoon, ja niiden arvo oli Korhosen arvion mukaan 600 000–700 000 euroa. Myös piano, sähköurut ja pikku-urut paloivat poroksi.
Isoista uruista on pääsiäislauantain jälkeen jäljellä enää kuparisia pillejä, joita Korhonen torstaina nostelee hiilloksen keskeltä.
– On tämä järkyttävää, ei sitä uskoisi. Kirkkoon sisältyy valtavasti tunteita. Kaikenlaisissa tilaisuuksissa olen ollut, joissa seurakuntalaisten kanssa on jaettu tunteita, sanoo ensimmäistä kertaa sisällä raunioissa kävelevä Korhonen.
Hän on laskenut, että pääsiäislauantaita edeltävän viikon aikanakin kirkossa ehti käydä ainakin 1 500 ihmistä.
Korhosen viimeinen tilaisuus kirkossa oli pitkänäperjantaina.
Nyt pitää vain uskoa tulevaisuuteen.
– Sen toivoisin, että uuden kirkon torni olisi yhtä korkea kuin ennenkin, hän sanoo.
KAISA HAHTO/LÄNNEN MEDIA