Jos yritämme selvittää koulukiusaamisen tai työpaikkakiusaamisen kysymyksiä, niin silloin törmäämme aina käsitteeseen ylimielisyys.
Meidän aikaamme merkitsee, leimaa hyvin voimakkaasti ylimielisyyden ilmiö. Käytetään ylimielisyyden valtaa. Joitakin ylimielisyys elähdyttää. Lumoaa, kiihdyttää. Aiheuttaa ihanuuden väristyksiä.
Ylimielisyys on juuri nyt megatrendi. On jollain tavoin kiihottavaa ja vetoisaa ja innostuttavaa olla ylimielinen. Some paukuttaa ylimielisyyttä.
Koulukiusaajat ja työpaikkakiusaajat ovat ylimielisiä. Kiusaaminen ei ilmennä heikkoutta vaan demonisoitunutta voimaa.
Kiusaajat ovat erittäin voimakkaita ylimielisyyden suunnassa. Ylimielisyys on kytkeytynyt ylpeyteen. Sairastuneeseen ylpeyteen.
Tässä en tarkoita tosiaankaan esimerkiksi ammattilaisen ylpeyttä. Jokaisella on oikeus olla ylpeä työnsä saavutuksista, ylpeä ponnisteluistaan. Me tarvitsemme Suomeen yhä enemmän ammattilaisen ylpeyttä ja oman arvon tuntoa. Ponnistelun ylpeyttä, tarkan tekemisen ylpeyttä. Ideoinnin ja tajuamisen ylpeyttä.
Ylimielisyys ja tukahduttaminen muodostavat liiton.
Mikä synnyttää ylimielisyyttä? Mikä on ylimielisyyden alkuperä? En tiedä. Asiasta täytyisi keskustella.
Vain sen käsitän, että ylimielisyydellä on erilaisia tuhovaikutuksia. Ylimielisyys tuhoaa elämiä, se tuhoaa kansantaloutta.
Ylimielisyys on epäkristillistä.
Ylimielisyyden ajasta kirjoitetaan historia. Ylimielisen kirjoittamisen jälkeen.
Jari Ranta
Vaasa