Ilkka-Pohjalaisen jakamasta Pohjalaisesta kirjallisuuspalkinnosta kisaa kahdeksan romaania. Ehdokkaat esittelevän haastattelusarjan päättää Enni Mustonen. Voittaja julkistetaan 10. lokakuuta.
1. Olet ehdolla Tekijä-romaanista, joka päättää Syrjästäkatsojan tarinoita -romaanisarjan. Kertoisitko, miten päädyit kirjoittamaan juuri tämän tarinan?
– Romaanisarjan idea oli kuvata Suomen kulttuurihistorian suurmiehiä ja mahtinaisia heitä palvelleiden ihan tavallisten naisten näkökulmasta. Koska Tekijä sijoittuu 1960-luvulle, oli selvää, että kirjan sankaritar on todistamassa ilmiöitä, joita itsekin jo teinityttönä seurasin eli Marimekon ja Armi Ratian nousua maailmanmaineeseen, Ylioppilasteatterin ja muunkin nuorison radikalisoitumista, joka huipentui Lapualaisoopperaan.
2. Jatka lausetta: Pohjalaisuus on minulle…
– verenperintönä saatu elämänasenne: jos et ole tyytyväinen johonkin, älä maraja vaan tee asialle jotakin. Olemme veljieni kanssa sekä isän että äidin puolelta 110-prosenttisia pohjalaisia, joilla on vuosisataiset juuret niin Alavudella, Seinäjoella, Lapualla kuin Isoossakyröössäkin.
3. Mistä inspiroidut?
– Innostumisesta! Sekin on minusta hyvin eteläpohjalainen luonteenpiirre, että innostutaan jostakin ja lähretähän tekemähän täysillä.
4. Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?
– Samuli Paulaharjun Härmän aukeilta on kirja, jota olen rakastanut alakouluikäisestä. Isoisäni, Isonkyrön ensimmäinen kunnansihteeri Matti Pispa oli suuri Paulaharjun arvostaja ja siksi kunta oli ostanut hänelle merkkipäivälahjoina pitkän rivin Paulaharjun kansatieteellisiä kirjoja oikein nahkaselkäisinä. Ne olivat Kyröössä mumman luona lempilukemistani ja ihailen yhä sitä, miten Paulaharju pystyy muuttamaan kansatieteelliset faktat niin kiehtoviksi tarinoiksi, että lukija tempautuu väkisin niiden maailmaan. Suhde Paulaharjuun syveni niinä vuosina, jolloin Kurikan Museomäen mahtava teatteriporukka esitti näytelmääni Mettäperän poika, joka kertoo Samuli Paulaharjun vaiheista.
5. Jatka lausetta: Kirjoitan, koska…
– Kirjoitan, koska rakastan tarinoita. Historiallisten romaanien kirjoittajana saan sekä käyttää tutkijankoulutustani että heittäytyä tarinankertojaksi. Tietokirjoja tehdessä sivistyy itsekin ja käsikirjoittamisessa on parasta yhteistyö toisten kanssa.
6. Mistä iloitset nyt?
– Lapsista ja lapsenlapsista ja siitä, että tapahtuupa maailmassa mitä hyvänsä, elämä jatkuu.
7. Mitä teet silloin, kun kirjoitusjumi iskee?
– Kirjoitan niin paljon, ettei jumia juuri ehdi syntyä. Aloitan yleensä joka päivä jo siitä tekstiosuudesta, jonka olen ehtinyt kirjoittaa edellispäivänä, ja muokkaan tekstiä sitä lukiessani. Siitä on sitten helppo jatkaa täydessä vauhdissa tekstiä eteenpäin.
8. Lempimurresanasi.
– Voi näitä on valtavasti - aika usein tulee itse käytettyä pilke silmäkulmassa sitä sanaa, jota meidän Mami, isänäitini Maija Wiik, käytti ihan tietyllä ilmeellä ja äänenpainolla. Se on periaatteessa hyvin korrekti kommentti asiaan kuin asiaan, mutta erittäin vivahteikas käyttötilanteesta riippuen: ERIKOOSTA. Kuolematon on myös se Seinäjoen tyttölyseon miesopettajan lausahdus, jonka olen oppinut serkkusiskoltani Päiviltä: Flikat, äläkää olko nuan flataasia!
9. Jos kirjastasi tehtäisiin elokuva, kenet näkisit ohjaajana, entä rooleissa mielelläsi.
– Suomessa on mahtavia ohjaajia ja olen tehnyt todella monen hyvän ohjaajan kanssa yhteistyötä ja oppinut heiltä valtavasti. Vanteen Ilkka on yksi heistä ja hän on sitä paitsi itse elänyt 1960-lukua ja osaisi siksi kuvata aikakauden tunnelmaa ilman nykyajan painolastia. Roolitus on aina ennen muuta ohjaajan asia - ehkä näkisin Vienana mieluiten jonkun ihan vastavalmistuneen näyttelijän. Jossakin roolissa haluaisin nähdä myös Erja Mannon, joka on lukenut nämä romaanit niin loistavasti äänikirjoiksi.
10. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit ja miksi?.
– Ehkä olisin leivonen, vapaa kuin taivaan lintu. Kaikista luonnon äänistä sydäntäni sykähdyttää eniten leivon laulu auringossa kylpevän peltolakeuden yllä. Siitä tietää, että enää on “kuu kiurusta kesähän” ja kaikki on vielä edessä.
