Ruotsissa Karoliinisessa instituutissa tehdään valmisteluja erityistä kotiinpalauttamista varten. Kyse on lähes 80 pääkallon kotiuttamisesta Suomeen, josta ne kulkeutuivat Ruotsiin 1800-luvulla.
– Tällä hetkellä tarkistamme jokaisen jäänteen vielä kerran. Jo vuonna 2015 tutkimme koko anatomisen kokoelmamme, sanoo Karoliinisen instituutin hallintovirkailija Maria Josephson STT:lle.
Suomalaisten jäänteiden kohdalla halutaan Josephsonin mukaan varmistua, että kaikki on oikein. Hän lisää, että tarkistus vie vain lyhyen aikaa.
– Tämän jälkeen Karoliininen instituutti tekee virallisen päätöksen viedä asia takaisin Ruotsin hallituksen käsittelyyn. Samalla instituutti ilmaisee halunsa jäänteiden kotiuttamisesta. Seuraavaksi viemme pyyntömme opetusministeriöön ja odotamme sen vastausta, Josephson kertoo.
Hän ei osannut vielä arvioida tarkasti, milloin pääkallot konkreettisesti palaavat Suomeen, koska asia ei riipu Karoliinisesta instituutista. Kun lupa on saatu Ruotsin hallitukselta, asian käytännön järjestelyistä vastaavat Suomen viranomaiset.
– Sillä hetkellä, kun Ruotsin hallitus hyväksyy kotiuttamisen, jäänteiden omistajuus siirtyy Ruotsilta Suomelle. Karoliininen instituutti työskentelee yhdessä suomalaisten viranomaisten kanssa kotiuttamisen järjestämiseksi.
Erityislaatuinen tapaus
Myöskään hallitusneuvos Joni Hiitola Suomen opetus- ja kulttuuriministeriöstä ei osannut kertoa täsmällistä aikaa pääkallojen kotiuttamiselle.
– Tavoitteena on edistää tätä kevään aikana, mutta mitään kovin tarkkaa ei tässä vaiheessa pystytä sanomaan.
Kallojen kuljetuksen yksityiskohdista ei Hiitolan mukaan ole vielä tehty kovin tarkkoja suunnitelmia. On kuitenkin selvää, ettei niitä voi kuljettaa miten tahansa, vaan niitä täytyy kohdella kunnioittaen.
Kun kallot ovat saapuneet lahden yli kotimaahan, ne pyritään hautaamaan niille seuduille, mistä ne ovat alun perin peräisin.
Hiitola luonnehtii pääkallojen kotiuttamista Ruotsista erityislaatuiseksi tapaukseksi. Aiemmin on pari kertaa palautettu Suomessa kokoelmissa olleita alkuperäiskansoihin kuuluvien vainajien luita. Vuonna 2020 Suomen kansallismuseo palautti arkeologiseen Mesa Verde -kokoelmaan kuuluneet ihmisjäänteet pueblo-intiaanien jälkeläisille Yhdysvalloissa.
Lisäksi Suomen sisällä on Hiitolan mukaan viety joitakin kokoelmiin kuuluneita saamelaisvainajien luita haudattavaksi alkuperäisille sijoille.
Tutkimusryhmä Suomessa kesällä 1873
Karoliinisessa instituutissa olevat suomalaiset pääkallot kerättiin ja toimitettiin Suomesta 1800-luvulla. Vanhimmat haudoista kaivetut pääkallot ovat todennäköisesti 1500- tai 1600-luvulta.
Karoliinisen instituutin selvityksen mukaan vain kolmen suomalaisen henkilöllisyys tiedetään. Kaikki kolme kuolivat valtiollisissa laitoksissa, todennäköisesti vankilassa.
Pääkallot kiinnostivat ruotsalaisen antropologin Gustaf Retziuksen tutkimusryhmää, joka liikkui kesällä 1873 muun muassa Hämeessä. Matkan tuloksista valmistui kirja Finska kranier jämte några natur- och literatur-studier inom andra områden af finsk antropologi.
Matkan aikana Retzius tapasi myös elossa olleita ihmisiä. Mittauksia tehtiin ihmisten kehoista yli 50 paikasta, joista lähes 30 oli pään alueella.
Jo ennen Gustaf Retziuksen matkaa hänen isänsä Anders Retzius oli saanut joitakin pääkalloja muun muassa kahdelta Helsingin yliopiston professorilta, selviää Karoliinisen instituutin vuoden 2020 selvityksestä.
Pääkallot olivat rotuopin tutkimuskohteina
Suurin osa Karoliinisen instituutin suomalaisten pääkallojen kokoelmasta on siis Gustaf Retziuksen tutkimusryhmän työn tulosta. Retziuksen erikoisalaa oli fyysinen antropologia, johon kuuluivat antropometriset mittaukset.
Retziuksen aikaan kiinnostus kalloihin liittyi myös nykynäkökulmasta epätieteelliseen rotuajatteluun, jonka mukaan tiettyjen rotutyyppien kalloissa mittasuhteet olisivat tietynlaisia. Rotuopin yhtenä tavoitteena oli ihmisten fyysiseen ja muuhunkin kehitykseen liittyvien erojen tutkiminen. Tutkimuskohteina olivat muun muassa pääkallot.
Kesällä 1873 Gustaf Retziuksen mukana Suomessa liikkuivat lääketieteen opiskelija Erik Nordenson ja Christian Lovén, joka oli syntynyt Turussa ja jolla oli suomalaissyntyinen vaimo.
Ryhmä kaivoi pääkalloja neljällä paikkakunnalla. Eniten kalloja kaivettiin Pälkäneeltä, 55 kappaletta. Lisäksi kymmenen kalloa kaivettiin Pielavedeltä, kaksi Joensuusta (entisen Enon kunnan alueelta) ja kolme Rautalammilta.
Palautus loppumetreillä
Retziuksen, Nordensonin ja Levénin saapuessa Suomeen Pälkäneen Pyhän Mikaelin keskiaikainen kirkko oli jo raunioina. Kirkko oli hylätty Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua 1839.
Tutkimusryhmä kaivoi Karoliinisen instituutin selvityksen mukaan pääkalloja rauniokirkon sisältä ja sen ympäristöstä.
Nyt Pälkäneellä odotellaan noin 40 pääkallon palaamista Ruotsista takaisin kotipaikkakunnan multiin asian oltua vireillä useita vuosia.
– Voisi sanoa, että asia on nyt melko loppumetreillä, sanoo Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen.
Pälkäneellä toivotaan, että pääkallot voitaisiin haudata rauniokirkon alueelle, siis samaan paikkaan, josta ne aikanaan kaivettuiin ylös ja vietiin Ruotsiin. Näin tehdään, jos museoviranomaiset sen sallivat.
– Lisäksi meillä on hautausmaalla alue, jonne Museoviraston tutkimia arkeologisia jäänteitä on haudattu.
Hautaustilaisuuden yhteydessä ei Kemppaisen mukaan enää voida puhua pienimuotoisesta tilaisuudesta. Paikalle odotetaan seurakunnan ja kunnan edustajien lisäksi valtiovallan ja kirkon edustajia. Lisäksi paikalle saapuu todennäköisesti paljon paikkakuntalaisia.
Pälkäneen pääkallot kiinnostavat Kemppaisen mukaan ihmisiä ympäri Suomen.
– Se on asia, josta kysytään jatkuvasti keskusteluissa missä tahansa. Pälkäne tunnetaan pääkalloista, Kemppainen sanoo.
-----
Lähteenä myös STT:n arkisto