Yksinäisyyskyselyssä tiedustelimme, miten ihmiset pärjäävät yksinäisyyden kanssa ja kuinka yksinäisyyttä "hoidetaan".
Yksi vastaajista kertoo tällä tavalla:
– Olen niin tottunut yksinäisyyteen, että olen oppinut elämään sen kanssa. Se on keinoni pärjätä ja hoitaa sitä. Olen myös hyväksynyt sen, että se rajoittaa elämääni. Olen kotiäitinä 1-vuotiaan lapsemme kanssa. En ole kertaakaan uskaltanut osallistua perhekerhoon, jossa voisin nähdä muita äitejä. En uskalla, koska pelkään jääväni sielläkin yksin.
Vastaaja jatkaa vielä näin:
– Siksi olen mieluummin yksinäinen kotona yksin lapseni kanssa. On minulla kuitenkin yksi keino hoitaa yksinäisyyttä. Se on kirjoittaminen. Rakastan kirjoittamista ja kirjallisuutta. Aloitin juuri kirjallisuuden opinnot avoimessa yliopistossa. Se oli perheelleni iso rahallinen satsaus, mutta olin varma, että se auttaa minua henkisesti valtavasti. Olin oikeassa.
Saimme myös tällaisia vastauksia:
– Käyn Rauhanyhdistyksen seuroissa ja lauluilloissa.
– Minulla on koira, paras ja luotettavin ystävä.
– Kaikkeen tottuu. Työni on ihmissuhde työtä ja varmaankin se auttaa minua jaksamaan vapaa-aikanani yksinäisyyttä, mutta miten pitkään.
– Itse hakeuduin toiseen työpaikkaan, jonka arvot ja toimintatavat olivat minulle sopivampia. Se keino tepsi minulle, sillä nykyään en todellakaan koe olevani yksinäinen.
– Menen luontoon, näen ystäviä, joita onneksi on ja perhettä. Luen kirjoja, kuuntelen radiota.
– Kuljen kaupoissa ostoksilla. Rahaa palaa turhankin paljon mutta tuntee olevansa muiden ihmisten kanssa yhdessä.
– Päivä kerrallaan.
– voimia saa luonnosta ja mökillä puuhaillessa.
– Yritän hammasta purren joka aamu nousta ja kestää vaan.
– Teen itselle mukavia asioita, sellaisiakin, mitä muut eivät välttämättä ymmärtäisi. Enkä tuomitse itseäni, mitä koen joskus muiden tekevän.
– Ei ole muita vaihtoehtoja kuin pärjätä.
– Työ on hyvää lääkettä yksinäisyyteen.
– Yritän hakeutua seuraan.
– On sentään työ ja harrastus.
– Näin sosiaalisena ihmisenä minulle yksinäisyys aiheuttaa todella inhottavaa tunnetta ja masennusta joten yleensä puran huonoa oloani urheiluun tai päiväkirjalleni.
– Pärjään välillä hyvin, välillä huonommin. Olen oppinut olemaan yksin paljon, mutta onhan se turhauttavaa pitkällä ajalla.
– Ryhmäliikunta, jossa ohjaaja ohjaa ja jokainen tekee omat juttunsa. Onneksi on tietokone josta näen maailman tapahtumia ja ihmisten kuulumisia.
– Työssä on sosiaalisia suhteita ja hyvät työkaverit korvaavat osittain ystäviä.
– Tuijotan televisiota. Aika tylsää ohjelmaa tulee eikä voi keskustella kenenkään kanssa.
– En pärjää. Masennusta ja liikakiloja suklaasta.
– Keskityn kaikkeen muuhun olennaiseen, esimerkiksi lukemalla kirjaa tai tekemällä käsitöitä.
– Yleensä yritän vain unohtaa tunteen ja keksiä jotain muuta tekemistä.
– Viime aikoina olen huomannut, että en enää halua kertoa esimerkiksi työkavereille, että olen menossa "johonkin" tai olen ollut "jossain" (elokuvissa, keikalla, teatterissa), koska en halua vastata "kenen kanssa"-kysymykseen ja kertoa, että olen ollut yksin tai iäkkäiden vanhempieni kanssa. Koen sen nöyryyttävänä, aivan kuin he haluaisivat kysymyksellään varmistaa olenko varmasti ymmärtänyt asemani ja arvoni oikein.
– Paremmin, jos on jotain mihin voi keskittyä, kuten kiire töissä. Huonosti juhlapyhien aikaan, kun joutuu olemaan vapaalla ja joka paikassa puhutaan perheistä, ystävistä, yhteisestä ajasta läheisten kanssa. Juhlapyhät ovat kidutusta. Tykkään tehdä jouluvalmisteluja, koska se pitää kiireisenä, mutta en pidä itse joulusta, koska silloin joutuu rauhoittumaan ja muistaa kaikki mitä itseltä puuttuu.
– Lähden ulos, enkä jää yksin sisään, yleensä helpottaa!
Yksinäisyys on tullut elämääni, se eristää minut. Yksinäisyys on, ei sen kanssa pärjäillä.
–Omakotitalon pidossa on aina hommaa. Talvella ja kesällä omansa.
– Menen paikkaan missä on ihmisiä. Tunne että ympärillä on muitakin luo turvallisuuden tunnetta ja voi saada jopa juttuseuraa.