Parisuhde on asia, jota nyky-yhteiskunnassa pidetään ”normaalitilana”! Kun joka paikassa toitotetaan vain ”hyvin toimivan parisuhteen” ensisijaisuutta ”hyvän elämän” muotona, niin häpeä sen puuttumisesta ja yksinelämisestä saattaa olla tienä eristäytymiseen ja ”omiin oloihin” jäämiseen kodin tuttujen seinien sisälle, josta ei poiketa kuin työhön ja kauppaan.
Yksinäisyys elämäntapana ei toki ole kaikille ongelma, osa yksinäisistä on itse valinnut elämäntapansa ja elää hyvinkin rikasta ja antoisaa elämää! Kaikille ei ”sosiaalisten suhteitten” ylläpito riitä elämän tarkoitukseksi.
Yksinäisyyttä ja sen voimakasta lisääntymistä pidetään yhteiskunnallisena ongelmana! Suomessa yksinäisten ihmisten määrä jatkaa kasvamistaan ja yksineläviä henkilöitä on jo yli 1,2 miljoonaa ja luku on vain kasvamaan päin.
Yksinäisyyteen päätymistä voidaan luonnehtia Väestöliiton vuonna 2000 järjestämän tutkimuksen mukaan ”ajautumiseksi” taikka ”kohtaloksi”. Usein yksinäisyydelle luodaan pohjaa jo kouluiässä, jossa esimerkiksi erilaisista oppilas- ja kaveriryhmistä poissulkeminen tuo tunteen kaikenlaisesta kelpaamattotomuudesta. Ulos sulkemisen tunne saattaa olla aika vahva ja kantaa aina aikuisikään saakka. Ihmistä sanotaan ”laumaeläimeksi” ja ”porukkaan kuulumattomuus” saattaa tehdä hyvin kipeää henkisellä tasolla.
Yksi keskeinen yksinäistymisen syy on myös nykyajan yhteiskunnassa rehottava pinnallisuus, jonka tuloksena pari- ja ihmissuhteitten muodostuminen perustuu vain ulkonäköön, varallisuuteen ja ”asemaan”. Noita mainioita ominaisuuksia vaille jäänyt ihminen jää tässä saaliinjaossa helposti ”mopen osalle”.
Osa yksinäisistä tulee toimeen varsin mukavasti, etenkin jos ”tulotaso” on kohdallaan. Pienituloisen yksinäisen ihmisen taloudellista tilannetta huonontaa se, että heille eläminen tulee kalliimmaksi kuin pari- tai kumppanisuhteessa eläville, koska asumisen ja elämisen kuluja ei olekaan jakamassa ”toista osapuolta”.
Jouko Pesonen kirjoitti aivan naulan kantaan ”etäelämän” ongelmista. Mitään toimivaa ratkaisua moiseen ei olekaan helppo löytää. Korona osaltaan saattoi lisätä yksinäistymistä muun muassa ”etätöitten” muodossa.
Yksinäisyyttään häpeävää kansalaista ei ole helppo saada mukaan mihinkään ”yhteisiin rientoihin”! Kylmä tosiasia on muutoinkin se, että niiden korostetaankin usein olevan suunnattu vain perheellisille. Meneminen mukaan muitten töllisteltäväksi ei ole houkuttelevaa. Tämän asenteen korjaamisessa olisi totisesti työtä erilaisille yhteisöille, yhdistyksille ja varsinkin seurakunnille, joitten toiminnassa ”pyhä perhe” aina on keskeisellä sijalla.
Ryhmämatkoilla olen usein ollut se henkilö, jonka vieressä matkustaa tyhjä paikka. Sinänsä on hyvä, että matkatavarat saa viereensä. Jotta toinenkin yksinäinen voisi tiensä löytää tuolle tyhjälle paikalle, niin siinäpä olisi pohdinnan paikka matkoja järjestäville tahoille.
Useilla yksinelävillä saattaa taloudellinen tilanne olla varsin hyvä mutta leimautumisen pelko estää matkoille lähtemisen. Merkittävä syy toisaalta tietysti on se, että yksin matkustaville kaikki on kalliimpaa. Todellisen kultakaivoksen saattaisi löytää sellainen matkanjärjestäjä, joka rohkeasti tarttuisi toimeen ja suuntaisi tarjontaa meille yksineläville. Kukapa tietää vaikka ”yksinäisten reissulta” saattaisi matkamuistojen lisäksi tarttua mukaan myös uusi, elämää rikastuttava ihmissuhde!
Yksinäisyys ei poistu voihkimalla, vähättelemällä ja ”silmät sulkemalla” niin kuin yleensä tehdään, kun jokin ongelma on tiedossa. Olisi aika eri tahojen, kan-salaisjärjestöjen, seurakuntien ja poliittisten päättäjienkin ryhtyä toimintaan, jotta tämä ongelma ei pahenisi. Pitkittyessään se syövän tavoin jäytää yhteiskunnan perustaa. Osaltaan ”kohtaamattomuus” taitaa olla myös alenevan syntyvyyden yksi seuraus! Tulos näkyy Suomen väestöpyramidissa, joka on jo pahoin vääristynyt!
Yksinäinen, älä lannistu. Olet yhtä arvokas kuin muutkin! Jokaisella on oma tiensä kuljettavana! Ei ole olemassa vain yhtä, kaikille sopivaa elämäntapaa!
Erkki Rantamäki
Vaasa