Yhteiskuntamme velkaantuminen jatkuu elvytystoimista huolimatta. Kansalaisten eriarvoistuminen syvenee, sillä yksilöiden oikeudet ja velvollisuudet eivät ole tasapainossa. Kyselyiden mukaan varsinkin vihervasemmistossa vallitsee sitkeä näkemys verovarojen riittävyydestä kokonaisvaltaiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjontaan kaikille tasapuolisesti. Yksilön ei tarvitse kantaa huolta omasta toimeentulostaan eikä elintavoistaan. Kyllä valtio huolehtii, sillä kansainvälisissä yhteyksissä poliitikkomme markkinoivat Suomea hyvinvoivaksi oikeusvaltioksi.
Koulutusjärjestelmämme oli aikoinaan ylpeyden aihe, mutta suuressa viisaudessaan kansamme edustajat ja opetushallituksen virkamiehet ovat ajaneet sitä alas, emmekä menesty enää kansainvälisissä vertailuissa.
Konkreettinen syy tähän kehitykseen on päättäjien huolimaton työ ja välinpitämätön suhtautuminen verovarojen riittävyyteen. Asiantuntijoiden kuuleminen on laiminlyöty jo vuosikymmeniä sitten.
Keväällä pidämme jälleen vaalit, joissa valitaan kuntien ja aluevaltuustojen edustajat seuraavalle nelivuotiskaudelle. Mukaan pyrkivät myös kansamme edustajat, koska heidän asiantuntemuksensa on ilmeisen ylivertaista muihin kansalaisiin verrattuna? Havaintojeni mukaan heidän kannattaisi olla sotkeutumatta kunnallispolitiikkaan ja keskittyä varsinaiseen lainsäädäntötyöhön, jonka takia heidät on eduskuntaan valittu.
Mikä on kansamme edustajan vastuu, mikäli verovaroin ei pystytä tarjoamaan sosiaali- ja terveyspalveluja kaikille?
Väestö ikääntyy vauhdilla eikä nuoria innosta perheiden perustaminen. Avoimet työpaikat eivät kohtaa tekijöitä, sillä työttömyysturvalla ja asumis- ym. tukien avulla selviytyy ja harrastuksille jää aikaa. Nuoret oppivat jo peruskoulussa termin: ”Sun ei tartte jaksaa”. Luku- ja kirjoitustaito sekä matematiikka ovat monelle täyttä hebreaa. Liikuntatunnit on supistettu minimiin, joten peruskoulun jälkeen odottaa työkyvyttömyys, kun ei enää taivuta mihinkään ammattiin. Tatuointeja sekä lävistyksiä otetaan nahka täyteen vaikka niihin sisältyy terveyshaittoja. Lasten itsemääräämisoikeudet on viritetty huippuunsa ja mikäli huumausaineet vievät mennessään, aina voi kääntyä yhteiskunnan siipien suojaan.
Alle 15-vuotiasta ei voi tuomita tekemistään rikoksista. Aikuisten puolella tilanne on lähes sama, sillä yleisin tapa on antaa ehdollisia tuomioita, silittää päätä ja toivoa, ettei asioihin tarvitse enää palata.
Esa Hytti
Lapua