Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkistaa torstaina pitkään odotetun raporttinsa tunnistamattomista lentävistä esineistä eli ufoista, vaikkakin Nasa nykyisin käyttää niistä termiä uap eli tunnistamaton ilmakehän ilmiö.
Nasa kertoi jo viime vuonna keräävänsä tietoa ja tutkivansa havaintoja tieteellisesti. Samalla on tarkoitus luoda pohjaa jatkotutkimuksille.
Yhteensä 16 riippumattomasta tutkijasta koottu ryhmä kertoi ensimmäisistä päätelmistään jo toukokuussa. Tuolloin se totesi, että siihenastisista tiedoista ja silminnäkijähavainnoista ei voida vielä tehdä varmoja johtopäätöksiä siitä, mitä havainnot ovat. Samalla ryhmä toivoi saavansa lisää korkealaatuista dataa tulevien tutkimuksiensa tueksi.
Torstaina julkistettava raportti tuskin muuttaa tätä lausumaa, mutta saattaa poikia Nasalle uutta tutkittavaa. Samalla kun avaruushallinto on kiivaasti etsinyt luotaimilla ja teleskoopeilla älyllistä elämää avaruudesta, Maassa tehtyihin havaintoihin on suhtauduttu penseämmin. Tämä voi nyt muuttua.
Yli 800 havaintoa
Tutkijat kertoivat toukokuussa, että 27 vuoden ajalta on kertynyt havaintoja yli 800 tapauksesta, joista kahdesta seitsemään prosenttia voidaan luokitella epätavallisiksi. Yhdysvaltain hallinto on viime vuosina suhtautunut tunnistamattomiin ilmakehän ilmiöihin aikaisempaa vakavammin, osittain siksi, että niiden pelätään liittyvän ulkovaltojen tiedustelutoimintaan.
Nasa nojautuu tutkimuksissaan avoimiin lähteisiin toisin kuin Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon, mutta yhteistyötä tehdään tutkimusmetodien ja -työkalujen kehittämisessä.
Heinäkuussa tunnistamattomat ilmiöt nousivat jälleen esiin, kun entinen tiedustelu-upseeri David Grusch sanoi kongressin kuulemisessa, että hän uskoo täysin varmasti Yhdysvaltain hallinnon pitävän hallussaan sekä salattua tietoa ilmakehän ilmiöistä että jäännöksiä maapallon ulkopuolelta tulleesta elämästä.
Aikaisemmin tällä viikolla Meksikon kongressin kuulemisessa esiteltiin kaksi ruumista, jotka väitteiden mukaan kuuluivat avaruuden olioille. Kiistelty meksikolainen toimittaja ja tutkija Jaime Maussan kertoi löytäneensä jäännökset Perusta vuonna 2017.