Yh­dys­val­tain ase­voi­mat sanoo is­ke­neen­sä viikon sisällä yli 3 000 koh­tee­seen Ira­nis­sa

Viikko sitten alkaneet ilmaiskut jatkuivat Lähi-idässä myös lauantain vastaisena yönä.

Washington/Helsinki

Yhdysvaltain asevoimat sanoo iskeneensä noin viikko sitten alkaneen Iran-hyökkäyksen aikana yli 3 000 kohteeseen.

Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentokeskuksen Centcomin perjantaina julkaisemassa X-viestissä sanottiin myös, että ainakin 43 iranilaisalusta on tuhoutunut tai vaurioitunut Yhdysvaltain iskuissa.

Viestissä listattuja kohteita Iranissa ovat olleet muun muassa Iranin asevoimien johtokeskukset, ohjuslaukaisupaikat sekä ilmapuolustusjärjestelmät.

Yhdysvallat ja Israel aloittivat ilmahyökkäyksen Iraniin viikko sitten lauantaina. Iran on vastannut tekemällä ilmaiskuja Israeliin ja naapurimaihin, joissa on Yhdysvaltojen sotilastukikohtia.

Ohjukset lensivät jälleen yöllä

Osapuolet ovat tehneet uusia iskuja lauantain vastaisena yönä.

Israelin asevoimat ilmoitti yöllä puolenyön jälkeen, että se on aloittanut ilmaiskujen sarjan Iranin pääkaupunkiin Teheraniin. Asevoimat ilmoitti myös useaan otteeseen pitkin yötä havainneensa Iranista Israelia kohti suuntaavia ohjuksia.

AFP:n toimittajat raportoivat yön aikana räjähdyksistä muun muassa Israelin Jerusalemissa, Dubaissa sekä Bahrainin pääkaupungissa Manamassa.

Saudi-Arabian puolustusministeriö kertoi X-viestipalvelussa, että useita Iranista laukaistuja ohjuksia ja drooneja torjuttiin yön aikana.

Qatarin puolustusministeriön mukaan Iran laukaisi perjantaina ainakin kymmenen droonia Qatariin. Puolustusministeriön mukaan droonit ammuttiin alas lukuun ottamatta yhtä, joka osui asumattomalle alueelle eikä aiheuttanut henkilövahinkoja.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä