Yhdysvalloissa tuodaan maanantaina oikeuden eteen kalifornialaismies, jota epäillään yrityksestä surmata presidentti Donald Trump ja muita hallinnon jäseniä Washingtonissa lauantaina.
Miestä epäillään hyökkäyksestä, jonka kohteena oli Washingtonissa järjestetty Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallinen, jossa Trump oli paikalla. Aseistautuneen miehen kerrottiin ampuneen salaisen palvelun agenttia yrittäessään päästä illalliselle.
Epäilty ampuja jätti kirjallisen manifestin, kertoi muun muassa CBS News. Viranomaisten mukaan tavoitteena vaikuttaa olleen Trumpin ja muiden hallinnon jäsenten tappaminen.
– Hän ei ole tehnyt yhteistyötä (viranomaisten kanssa). Odotan, että häntä vastaan nostetaan virallisesti syytteet liittovaltion tuomioistuimessa Washingtonissa huomenna (maanantaina), kertoi Yhdysvaltain virkaatekevä oikeusministeri Todd Blanche uutiskanava CBS:lle sunnuntaina.
– Uskomme hyvin alustavan tapahtumasta saadun käsityksen pohjalta, että hänen kohteinaan olivat hallinnon jäsenet, Blanche sanoi.
Luotiliivit pelastivat agentin hengen
Donald Trumpin ohella illallisella olivat paikalla muun muassa presidentin puoliso Melania Trump ja varapresidentti J. D. Vance.
Hyökkääjä ampui alustavien tietojen mukaan salaisen palvelun agenttia yrittäessään päästä hotellin aulasta juhlatilaan. Agentilla oli kuitenkin luotiliivit, jotka pelastivat hänen henkensä.
Salainen palvelu otti miehen kiinni. Hänet kuljetettiin paikalta sairaalaan. Epäiltyä ampujaa ei ammuttu, vaan hänet taltutettiin muilla keinoilla.
Kaupungin viranomaisten mukaan epäilty ampuja oli hotellin asiakas. Haulikon lisäksi hänellä oli mukanaan käsiase ja veitsiä.