Wärt­si­lä myy pump­pu­lii­ke­toi­min­tan­sa

Teknologiakonserni Wärtsilä on myynyt pumppuliiketoimintansa pohjoismaiselle sijoitusyhtiölle Solix Groupille, jolla on toimipaikat Kööpenhaminassa, Tanskassa ja Malmössä, Ruotsissa.

Wärtsilä Pumps on kuulunut Wärtsilä Marine Solutions ‑organisaatioon siitä asti, kun yhtiö osti Hamworthyn vuonna 2012. Pumppuliiketoiminnan liikevaihto oli noin 50 miljoonaa euroa vuonna 2017.

– Pumppuliiketoiminnan myynti auttaa Wärtsilää keskittymään Smart Marine -visioon. Tavoitteena on uusien teknologioiden nopean käyttöönoton avulla saada aikaan ennenkuulumattomia tehokkuusparannuksia ja kustannussäästöjä, Wärtsilän julkaisemassa tiedotteessa sanotaan.

Tiedotteen mukaan Wärtsilän tavoitteena on auttaa alaa siirtymään kohti älykästä merenkulun ekosysteemiä hyödyntämällä digitalisoinnin mahdollisuuksia ja tekemällä yhteistyötä asiakkaiden ja kumppanien kanssa.

Tanskan Aalborgissa sijaitseva Wärtsilä Pumps suunnittelee, valmistaa ja markkinoi erilaisia merenkulun sekä öljy- ja kaasualojen erikoispumppuja, kuten pysty- ja prosessipumppuja.

Yrityksellä on ollut toimintaa jo yli sadan vuoden ajan, ja sen brändejä ovat muun muassa Svanehøj, Hamworthy Pumps, Eureka ja Dolphin. Sen johtavia tuotteita käytetään monissa liiketoiminnan kannalta tärkeissä sovelluksissa, kuten lastin purkamisessa, polttokaasun käsittelyssä, painolastin otossa, moottoreiden jäähdytyksessä, palosuojauksessa ja pakokaasun puhdistuksessa, joissa laitteiden helppo ja turvallinen käsittely on erityisen tärkeää.

– Pumput ovat jatkossakin Wärtsilän erilaisten kaasu- ja polttokaasujärjestelmien tärkeä osa. Ennustamme tälle liiketoiminnalle vahvaa tulevaisuutta uuden omistajan johdolla, josta tulee Wärtsilälle tärkeä toimittaja, sanoo Wärtsilä Processing Solutions ‑liiketoiminnan johtaja Timo Koponen.

Wärtsilän pumppuliiketoimintaan kuuluu juridiset yhtiöt Tanskassa ja Singaporessa, jotka yhdessä edustavat merkittävintä osaa yhtiön toiminnoista. Suurin osa liiketoiminnan noin 230 työntekijästä toimii näissä maissa. Lisäksi Wärtsilän tytäryhtiöissä seitsemässä maassa ja tuotantoyksiköissä Kiinassa on noin 20 työntekijää.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä