Yle julkaisi (10.1.26) verkkosivuillaan tuoreeseen Ottawan yliopistossa tehtyyn tutkimukseen perustuvan artikkelin vuorokausirytmin tärkeydestä terveyteen. Tutkimuksen mukaan vuorokausirytmin merkitys on jopa tärkeämpi kuin nukuttujen tuntien tai yöheräämisten määrä.
Vuorokausirytmillä tarkoitetaan tutkimuksessa sitä, kuinka hyvin ihminen noudattaa samoja nukkumaanmeno- ja heräämisaikoja, myös viikonloppuisin. Tämä ei tietenkään sulje pois riittävää unen määrää, joka on yksilöllinen, aikuisilla noin 7–9 tuntia, mutta nuorilla jopa 10–11 tuntia vuorokaudessa. Aina näiden ohjeiden noudattaminen ei työolosuhteista johtuen ole mahdollista muun muassa kolmivuorotyön takia.
Mutta otankin vuorokausirytmin tärkeyden näkökulmaksi enemmänkin kasvu- ja kehitysiässä olevien lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin. Vuorokausirytmistä puhuminen on tällä hetkellä tärkeämpää kuin koskaan. Ajattelen lähinnä lapsia ja nuoria, joiden kehitystä uhkaavia häiriötekijöitä ei ole näin laajasti historian aikana ennen ollut. Pahimpina älylaitteet ja some, joiden vetovoima hämärtää salakavalasti vuorokausirytmiä, sekä lyhentää unen määrää ja laatua.
Kun tähän yhtälöön lisätään epäterveellinen ja epäsäännöllinen ruokailu, liikkumattomuus ja energiajuomat on aivan selvää, että nämä elintavat lisäävät myöhemmin aikuisiän terveysongelmia jo ennen keski-iän saavuttamista. Tätä eivät hetkessä elävät lapset ja nuoret tiedosta ilman ohjausta. Eivätkä aina silloinkaan, kun tärkeämpää on tietää ympäri vuorokauden, mitä somessa tapahtuu ja pelit ja viihde pitävät tiukasti pihdeissään. Kun otetaan huomioon unen laatuun älylaitteiden välityksellä vaikuttava ahdistus, kiusaaminen, pelot, masennus, yllytyshaasteet (esimerkiksi mastoissa kiipeily) ja seksuaali- ja huumerikolliset, jotka pääsevät lasten ja nuorten huoneisiin öisinkin, kenenkään kontrolloimatta. Näin niin somaattiset kuin psyykkisetkin sairaudet ovat yhä yleisempiä jo varhaisessa aikuisiässä.
Vanhemmuus on ollut aina vaativaa. Mutta nyt se on vaativampaa kuin koskaan, aikana jolloin lasten ja nuorten elämää ohjaa älylaitteet ja some. Haasteet ovat vanhemmille liian suuria, jopa mahdottomia. Ellei yhdessä päätetä asettaa sairastuttavalle ja invalidisoivalle kehitykselle loppua. Se on mahdollista. Tuskin kukaan vanhemmista haluaa tehdä lapsestaan tieten tahtoen sairasta.
Ympäristön paineessa yhteistä päätöstä sairastuttavan kehityksen loppumiselle ei näytä syntyvän. Aina on lasten suosiosta nauttivia, jopa siitä eläviä vanhempia, joille on tärkeämpää ja helpompaa luovia nuorten vaatimusten aallokossa. On niin helppoa itsellekin antaa periksi. Monilla vanhemmilla saattaa olla itselläänkin omia riippuvuuksia ja ongelmia, etteivät voimat ja kyvytkään riitä jatkuvaan valvontaan, puhumattakaan asettumisesta ohjaavaan ja kasvattavaan vanhemman asemaan.
Paineet vanhemmille ovat siis kovat, monille liian kovat. Siksi tarvitaan selkänojaksi lailla määrättävä yhtenäinen ikäraja älylaitteiden käytölle. 15 vuotta saattaisi olla aluksi sopiva ikäraja, jonka rikkomisesta vanhemmat joutuisivat vastuuseen, jos hankkivat lapsilleen tai antavat lastensa hankkia liittymiä älylaitteisiin. Kokemukseni mukaan lapset sopeutuvat nopeasti muutoksiin varsinkin silloin, kun he tiedostavat aikuisten ajattelevan heidän parastaan ja tulevaisuuttaan.
Onhan moni muukin kehitykselle vahingollinen toiminta rajoitettu lakiin kirjoitetulla ikärajalla ja näitä pidetään itsestään selvinä. Vaikka toki laeista piittaamattomiakin aina löytyy. Esteeksi ei voi muodostua se, ettei lakia pystytä valvomaan. Totta kai aluksi saadaan kuulla valitusta, mutta kun säännöt ovat yksiselitteisesti kaikille samat, kysymys on korkeintaan muutaman kuukauden protestoinnista. Onhan koulujen kännykkäkieltoihinkin sopeuduttu jo puolessa vuodessa ja kokemukset ovat hyviä. Se aika kyllä kestetään, kun kysymys on lasten ja nuorten tervehenkisestä tulevaisuudesta ja toimintakyvystä.