Kaikkien poliittisten päätösten taustalta pitää löytyä luvut. Varsinkin, kun rahasta puhutaan. Lukuja voidaan käyttää vain eri tavoin.
Lapuan ja Ilmajoen sote-keskusten vuodeosastojen sulkujen perusteeksi on esitetty esimerkiksi Lapuan osalta, että se on pieni, ”vain” 22 paikkaa.
Asiaa täytyy tarkastella aivan toisesta näkökulmasta. Lapualla on keskimäärin 850 aloitettua hoitojaksoa vuodessa. Ilmajoella keskimäärin 950.
Tämä tarkoittaa yhteensä 1 800 aloitettua uutta hoitojaksoa. Se tarkoittaa myös sitä, että laskennallisesti joka ainoana päivänä vuodessa pitää voida kotiuttaa viisi potilasta, jotta uusia voidaan ottaa tilalle.
Potilaat ovat keskimäärin iäkkäitä, monisairaita vanhuksia, muistisairaita jne. Siinä toimivat lääkärit melkoisten paineiden alla, puhumattakaan hoitajista. Lapuan osaston kuormitusprosentit vaihtelivat tarkastelemallani jaksolla 92–98:n välillä!
Yhtenä ongelmana taustalla on se, että viime vuosien saatossa purettiin yksi taso pois; poistettiin aluesairaalat ja kaupunginsairaalat. Työnjakoa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon kesken ei ole osattu riittävästi selkeyttää. Tarvitaan uudenlaista ajattelua.
Jokainen kuitenkin ymmärtää, ettei edellä kuvattua potilasvirtaa voida noin vain ”sulattaa” muihin yksiköihin. Tarvitaan uusia tiloja. Henkilökuntaakaan ei voida vähentää. Palvelutuotannon luonteeseen kuuluu se, että ns. skaalaetuja on vaikea saavuttaa.
Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ei ole kyse prosenteista, eikä suoraan euroista, vaan vaihtoehtoiskustannuksista. Silloin on pakko kysyä, mitkä ovat vaihtoehtoiskustannukset vuodeosastojen lakkauttamistilanteissa.
Ymmärrän alueen virkamiesten pelon valtion holhoukseen joutumisesta. Kysyn kuitenkin, miten nykyinen tilanne poikkeaa siitä, jos olisimme valtion holhouksessa. Sieltähän toimia rahoituksen muodossa tälläkin hetkellä määritellään...
Harri Rajakorpi
Seinäjoki