VT-Kaluste Oy:n lämpökeskuksessa Ilmajoella syttyi tulipalo tiistaina ennen puolta päivää.
Sammutustyöt ovat tällä hetkellä jo loppusuoralla, mutta raivaustyöt ovat vielä käynnissä. Seinärakenteita jouduttiin tulipalon takia raivaamaan.
Palosta aiheutui jonkin verran aineellisia vahinkoja, varsinaiset palovahingot ovat palokunnan mukaan vähäisiä.
Palo sai alkunsa, kun poistoputki oli ylikuumentunut. Palo rajoittui lämpökeskukseen, eikä se päässyt leviämään hallin puolelle.
Henkilövahingoilta vältyttiin.
Työntekijät huomasivat palon ja he hoitivat alkusammutuksen sekä hälyttivät palokunnan paikalle.
Hälytys Valtiontiellä sijaitsevalle VT-kalusteelle tuli kello 11.43.