Vaasalaiset ovat tottuneet pitämään kotikaupunkiaan Suomen aurinkoisimpana paikkakuntana.
Myös vanhassa Egyptissä oli kaupunki, jolle auringon merkitys oli suuri. Niin antiikin maailma kuin nykypäiväkin tuntee tämän paikan, jossa auringonjumala Ran temppeli sijaitsi, parhaiten sen kreikankielisellä nimellä, Heliopolis.
Antropologien ja uskontotieteilijöiden mukaan on hyvin mahdollista, että perinteinen näkemys ihmiskunnan alkuhämärän monijumalaisesta maailmankäsityksestä on ollut erheellinen, ja että ensimmäiset ihmiset olivatkin yksijumalaisia.
Luolien ja klaanien ohella aurinkoa palvottiin jumalana myös kehittyneemmissä kulttuureissa.
Jo aiemmin mainitun egyptiläisen auringonjumalan vaikutus esimerkiksi Mooseksen aikaisen juutalaisen puskajumalan muuttumiseen alueellisesta ja konkreettisesta entiteetistä yhä universaalisemmaksi ja käsitteellisemmäksi olevaisuuden luojaksi on kiistanalaista, mutta kiintoisaa.
Käsitys auringosta elämää luovana ja satoa antavana ja toisaalta kuolemaa ja katoa tuovana kaikkivoivana voimana ei ole vanhentunut tiedeuskonkaan aikakautena.
Aivan kuten joskus muinoin, myös tänään elämä maapallolla on yksiselitteisen riippuva auringosta ja sen oikuista. Fotosynteesin jatkuminen tai aurinkomyrskyjen vaikutus nykypäivän elintärkeään elektroniikkaan ovat tieteen kielelle käännettyjä tarinoita auringonjumalan voimasta.
Kaiken planeetallamme elävän mittakaavassa ja näkökulmasta, oli sillä sitten tietoisuutta tai ei, aurinko on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan. Tässä mielessä aurinko on ikuinen ylläpitäjä ja kaiken alku ja loppu.
Voittamaton aurinko, sanoivat roomalaiset. Sata aurinkoa, lauloi Virve Rosti maailman päättyessä hajoavien atominydinten loisteeseen.
Gnostilaisessa kristillisyydessä aurinkoa ja siitä johdettuja vertauskuvia on käytetty ja käytetään avaamaan, selittämään ja syventämään olevaisen mysteeriä.
Aivan kuten aurinko hallitsee kahtatoista eläinradan merkkiä tai kahtatoista vuotuisen kiertonsa kuukautta, samoin oli Kristuksella ympärillään opetuslapsia kaksitoista. Aivan kuten aurinko kuolee iltaisin ja nousee aamuisin, samoin kuoli Kristus ja nousi haudastaan.
Ja Golgatan risti on tietenkin puu, johon Jumalan poika ripustettiin, mutta geometrisena kuviona sattumoisin myös auringonkehrä, eräs ihmiskunnan ensimmäisistä symboleista.
Lämpöhehkuiseen aurinkoon liittyvän viisauden rinnalla kulkevat tarinat myös mustasta auringosta. Kyseessä on käsite, joka ei varsinaisesti ole päiväauringon vastakohta tai antiteesi vaan pikemminkin heijastus. Tai ehkä jopa itsenäinen elementti, jolla on alkemian ja salatiedon historian ohella myös poliittisia merkityksiä.
Musta aurinko, siitä lauloi Juice.
Mutta käsiteltiin aurinkoa sitten uskonnon, tieteen tai taiteen termein tai ymmärrettiin se lämpöhehkuisena tai mustana, ei sen luomisvoiman kunnioittaminen merkitse sitä, ettei jopa Sol Invictuksen takana voisi olla vielä jotain suurempaa ja mahtavampaa valoa.
HARRI V. HIETIKKO