En muista aikaa, jolloin Black Sabbath ja Iron Maiden eivät olisi pakottaneet jonottamaan puhelimessa lippua keikalle. Ei saanut minua liikkeelle edes Neil Young, tuo kapinallinen oman tien kulkija, johon tutustuin myöhemmin. ZZ Topin partasuut sentään piti bluesdiggarin katsastaa.
Hääräsin kesän lähinnä omissa nurkissa kotinurkkia lapioiden, grillaten ja nauttien rannikosta. Kuuntelin toki hankkimiani rakkaita vinyylilevyjä.
Keskiviikkona nautin todella kamarimusiikista, kun Korsholman musiikkijuhlat alkoivat Vaasan kirkossa. Musiikkimaku monipuolistuu iän myötä.
Rock-musiikki on oman ikäluokkani ja vielä parisenkymmentä vuotta vanhempienkin ääniraita. Kaksikymppiset taitavat kuluttaa enemmän puhemusiikkia, räppiä, mihin minulla on vielä opettelemista. Tuskin opinkaan.
Menestyneimmät rock-muusikot ovat monesti reilusti päälle kuudenkymmenen. Uransa 1970-luvulla aloittaneet yhtyeet ja esiintyjät keräävät silti yhä isoimmat yleisömäärät.
Kapinoinnista lähteneestä rock and roll -musiikista on tullut perikonservatiivista ajanvietettä. Musiikki toisaalta elää nyt omillaan musiikkina, eikä minään muoti-ilmiönä.
Kesäfestivaalien järjestäminen Vaasassa ei ole mikään helppo piknik. Moni on kaltaiseni laiskanpulskea kotoilija, jota on vaikea nykäistä kotisaunan lämmöstä ihmisten ilmoille.
Vaasassa opiskeleva Tommi Mäki on tarttunut rohkeasti härkää sarvista ja alkanut järjestää ison luokan tapahtumia Vaasaan. Moni on sitä odottanut.
Kritiikki Pohjalaisen maanantaisesta Tom Jones -reportaasista johtunee osin juuri tästä: kun kerrankin joku järjestää jotakin, sitä on syytä ylistää. Siksi sivallus konsertin VIP-toiminnoista sai monen karvat nousemaan pystyyn.
VIP-aitioiden paisuminen kertoo pop- ja rock-kulttuurin väistämättömästä muutoksesta. Esiintyjät ja yleisö vanhenevat käsi kädessä. Nuorena vaatimukset ovat erilaiset kuin vanhempana, jolloin vapaa-ajalta alkaa vaatia mukavuutta. Se on vain elämää.
On niinkin, että Tom Jonesin manageriportaan korostuneet VIP-käytännöt eivät ole mikään yleinen tapa.
Vuosi sitten AC/DC konsertoi Hämeenlinnassa ja kielsi VIP-aitiot kokonaan. Silmäätekevät, poliitikot, liikemiehet ja julkkikset tarkkailivat orkesteria samoilta sijoilta kuin fanit. AC/DC on ääriesimerkki, mutta kertoo jotakin tuosta 50 000 ihmisen festivaalista.
Festivaalitouhu on saatu tauon jälkeen hyvin alkuun. Seuraavaksi Vaasaan tulee 1990-luvun suurimpiin bändeihin kuulunut Manic Street Preachers. Väkeä saapuu varmasti ympäri Suomea.
Juuri se olisikin mannaa: että Vaasaan tultaisiin ympäri maata nauttimaan kauniin merellisestä kaupungista, joka tarjoaa monipuolista kansainvälisen tason kulttuuria.
Voisi olla paikallaan miettiä esiintyjäkaartia avoimemmin. Yhä useampi ruotsalainen matkustaa Wasalinella Vaasaan. Joku ehkä tuli katsomaan myös Carola Häggkvistiä. Suomen suositut bändit vetäisivät kuitenkin enemmän väkeä Sisä-Suomesta. Vaasa tulisi tutuksi. Ulkomainen yhtye tekee aina Vaasaa tutuksi maailmalla. Ehkä näitä tähtiä odottavat myös uumajalaiset.
Musiikin pitäisi lopulta olla kaikkein tärkeintä, ei se, lukeeko poppareiden passeissa SWE tai joku muu lyhenne.
TONI VILJANMAA
@i-mediat.fi
Twitter: @TSViljanmaa