Brittiläisen Musen keikka avauspäivän päätteeksi oli juuri sitä, mitä Provinssi viime vuosien vaisuuden jälkeen kaipasi.
Stadionluokkaan noussutta Musea pidetään nykyisin yhtenä maailman kovimmista livebändeistä, eikä yleisön tarvinnut pettyä Seinäjoellakaan.
Muodikkaasti hieman myöhässä iltakymmenen jälkeen lavalle astellut bändi aloitti keikan raa’asti riffittelevällä Psycholla. Biisin suoraviivaista ja päähän takovaa hypnorock-tunnelmaa korosti valtavalla videoscreenillä karjunut psykopaattikersantti.
Väkevää aloitusta seurasi iskevä Supermassive Black Hole, joka antoi laulaja Matt Bellamylle ensimmäisen tilaisuuden väläytellä korkeaa falsettilauluaan ja kolmen oktaavin äänivarojaan.
Niin, Mister Bellamy. Koko Muse hengittää hänen tahtiinsa. Taitava biisinkirjoittaja on paitsi armoitettu laulusolisti, myös kelpo kitarasankari, jonka soundit olivat hunajaiset ja lyhyet soolot pistävän rautaisia.
Kitaroitaan Bellamy vaihtoi tiuhaan. Keikan aikana tehtiin lähemmäs kymmenen vaihtoa, aina lennosta ilman häslinkejä.
Sähläreitä Museen ei mahdukaan. Mahtipontisen scifi-rock-trion täydentävät Bellamyn kanssa jo 20 vuotta soittaneet basisti Chris Wolstenholme ja rumpali Dominic Howard. Solistinsa tavoin mustiin puettu rytmiryhmä hoiti tonttinsa vähäeleisen näyttävästi. Kiertuemuusikkona koskettimia ja perkussioita soitti lisäksi Morgan Nicholls.
Karismaattista Bellamya lukuun ottamatta yhtye ei riehu lavalla paljoakaan. Silti Muse on hyvin visuaalinen livebändi, jo pelkästään elokuvallisten videotaustojensa ansiosta.
Ja mikäpä yleisö ei rakastaisi esiintyjää, joka ampuu yhtäkkiä kuulijoitaan kohti järjettömän määrän värikästä paperisilppua ja järjestää perään serpentiinien ilotulituksen, kuten Provinssissa tapahtui Mercy-kappaleen aikana.
Yhtä mainio yllätys olivat Blissin elektrorockin soidessa ilmaan lasketut jättimäiset mustat ilmapallot, joita yleisö pomputteli käsiensä varassa pitkään. Pari palloa löysi tiensä lavallekin, missä Bellamy puhkaisi kitaralla yhden ja puski toisen päällään takaisin kentälle.
Keikan loppua kohden Time Is Running Out toimi nimensä mukaisena merkkinä. Vanha hitti sytytti takakentänkin yleisöön toivotunlaista tanssiliikettä.
Tasan tunnin ja vartin jälkeen bändi poistui lavalta. Yleisöä ei kuitenkaan piinattu pitkään.
Kolmen encoren setti käynnistyi parilla yhtyeen kirkkaimmista helmistä: ensin kuultiin Uprising ja heti perään Starlight.
Lopuksi laukkakompilla ratsastava Knights of Cydonia pisti noin 18 000 hengen yleisön musettamaan kunnon pomppufiiliksissä. Törnävän tanner tömisi niin kuin ei vuosiin, mistä pääesiintyjälle kiitos.
Kiitollisilla linjoilla oli bändikin. Kauniiksi lopuksi Bellamy lausui hyvällä suomella: Kiitos paljon! Hyvää yötä, Finland!
TERO HAUTAMÄKI