Seinäjoella vierailleen Viron Suomen-suurlähettilään Sven Sakkovin mukaan oli odotettavissa, että Venäjä yrittää tehdä Suomen Nato-jäsenyystien kivikkoiseksi.
Lopulta mitään kovin merkittävää hybridisodan käsikirjasta tuttua vaikuttamista ei nähty. Syitä voi Sakkovin mukaan vain spekuloida.
Ensinnäkin Venäjällä oli kädet täynnä Ukrainan sodan kanssa, joten esimerkiksi sosiaalisen median kautta Putinin trollien yleensä levittämät disinformaatio ja valeuutiset jäivät lopulta köykäisiksi.
– Toiseksi, Suomen Nato-jäsenyysprosessi oli niin nopea suomalaisten päätöksenteosta lähtien, että aikaa vaikuttamiselle ei jäänyt, Sakkov kertoo Ilkka-Pohjalaiselle.
Venäjä suunnitteli häiritsevänsä Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon, selviää Ylen MOT-toimituksen haltuunsa saamasta tiedusteluraportista.
– Se ei ole lainkaan yllättävää. Se oli ennalta arvattavaa
Sakkovin mukaan päivänvaloon noussut asia osoittaa ainoastaan, että Venäjällä on hallussaan voimakkaat ja hyvät keinot hidastaa ja häiritä Naton jäsenyysprosesseja.
– Maa käyttää kaikkia hybridivaikuttamisen vipukeinoja saavuttaakseen päämääriään.
”Viro olisi tehnyt samoin”
Viimeinen Suomen itärajalla auki ollut raja-asema Raja-Jooseppi Lapissa meni kiinni viime keskiviikkona iltapäivällä.
– Rajan sulkeminen oli välttämätöntä. Teidän oli tehtävä se. Viro olisi tehnyt ihan samoin.
Suurlähettiläs ennakoi, että Viron on mahdollisesti vielä suljettava itärajansa tulevaisuudessa. Suomen itärajalle kuljetetut, pääosin Lähi-idästä lähtöisin olevat pakolaismiehet kuuluvat Venäjän hybridivaikuttamisen käsikirjaan. Venäjä toteutti samanlaista masinointia jo vuosina 2015–2016, jolloin Syyrian sota sai suuria pakolaisvirtoja kohti Eurooppaa pohjoisinta Skandinaviaa myöden.
– Venäjä on instrumentalisoinut ihmisiä ja käyttänyt heitä työkalunaan, mikä on hyvin kyynistä ja surullista.
Millaisia virolaisten reaktiot ovat olleet Suomen päätökseen?
– Aihe on ollut näkyvästi esillä uutisissa. En ole huomannut ainoatakaan kriittistä puheenvuoroa Suomen päätöksestä, joka on hyvin ymmärrettävä.
Sakkov muistuttaa, että virolaiset ovat alati tietoisia samasta itänaapuristaan Suomen kanssa.
– Sama voi toteutua huomenna Virossa, ja me olemme siihen valmiita. Pystymme sulkemaan rajamme hyvin nopeasti, kuten Suomikin on tehnyt.
Pitkä historia sotarikoksia
Sakkov piti Seinäjoella myös englanninkielisen avoimen yleisöluennon, jonka vapaa suomennos kuuluu: Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan ja Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri.
Puhuja tuntee aihepiirinsä, sillä ennen nykyistä tehtäväänsä suurlähettiläänä Sakkov on työskennellyt Kansainvälisen puolustus- ja turvallisuuskeskuksen johtajana, Naton yhteistyöhön perustuvan kyberpuolustuksen osaamiskeskuksen johtajana, puolustusministeriön poliittisena alivaltiosihteerinä, Viron Washingtonin suurlähetystön puolustusneuvonantajana sekä puolustusministeriön politiikan suunnitteluosaston johtajana.
Sakkov kehotti pariin eri otteeseen kuulijoita lukemaan diplomaattina, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kirjailijana tunnetun Max Jakobsonin teoksen Diplomaattien talvisota (1955).
– Venäjän diplomatian metodit eivät ole paljon muuttuneet sitten Stalinin ja Molotovin päivien, suurlähettiläs kiteyttää.
Sakkovista on selvää, että Venäjän presidentti Putin päästi sodan valloilleen, koska yhä yksinvaltaisemmaksi käynyt valtionpää ennusti lännen olevan heikko.
Suurlähettiläs nostaa taustalta isoja historiallisia käännekohtia. Jo ensimmäinen Tšetšenian sota osoitti, miten brutaalisti Venäjän armeija kävi sotaa pieniä vihollisiaan vastaan.
Vaikka Venäjä oli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1990-luvulla ulkopoliittisesti heikoimmillaan sitten 1920-luvun alun, sai se vuosituhannen alussa palautettua lähialueillaan kolme jäätynyttä konfliktia: Abhasiassa, Tšetšeniassa ja Transnistriassa.
Samalla Venäjä sai jalansijaa Moldovassa ja Georgiassa, joissa se saattoi käyttää edellä mainittuja alueita vipuvartenaan luodakseen konflikteja ja saadakseen valtaa alueella. Vuonna 2008 seurasi lyhyt, mutta intensiivinen sotaretki Georgiaan ja seuraavaksi vuonna 2014 Ukrainaan, jolloin Venäjä miehitti ja liitti itseensä Krimin.
– Mitä länsi teki? Ei mitään, Sakkov toteaa.
Ukrainassa sota alkoi käytännössä keväällä 2014 Itä-Ukrainassa Donbassin alueella Ukrainan ja Venäjän tukemien separatistien välillä. Konflikti oli vaatinut jo tuhansia ihmisuhreja ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022.
Venäjän tuki vanhalle liittolaiselleen Syyrialle sai sekin lännessä aikaan paheksuntaa, mutta ei juuri muuta. Ilmaiskut muun muassa Aleppoon tuottivat siviiliuhreja ja nähtiin Assadin hallinnon tukemiseksi täysin muita kapinallisia kuin Isisiä vastaan.
– Venäjä näytti taas, miten sen sodankäyntimenetelmät ovat kauhistuttavia sairaalapommituksista lähtien. Tästä näemme, etteivät sotarikokset ja terrori ole vain seurauksia, vaan ne ovat kampanjoiden tavoitteita. Sama toistuu nyt Ukrainassa.
Viro yritti pitkään saada liittolaistensa silmät aukeamaan ennen Venäjän suurhyökkäystä. Monien maiden valtuuskunnat ovat joutuneet myöntämään virolaisten olleen oikeassa venäläisten kasvavista aggressioista.
– Jos olimme Venäjästä oikeassa pari vuotta sitten, on hyvä mahdollisuus, että olemme oikeassa nytkin.
Lännen Median päätoimittaja Matti Posio nostaa tuoreessa analyysissään esiin journalisti Andrej Zaharovin nimissä julkaistun kattavan artikkelin dokumenttifilmin aineistosta, joka osoittaa, millaisin keinoin Putin käynnisti sodan Ukrainaa vastaan kymmenisen vuotta sitten käyttäen valetoimijoita, peitetarinoita, poliittista painostusta, hallituksen ja kansalaisten pelottelua, ostettuja ukrainalaisia liikemiehiä ynnä muita hybridisodan menetelmiä. Ukraina yritettiin ensin pakottaa hylkäämään EU-tiensä ja liittymään Venäjän johtamaan talousunioniin.
Lännen tuki riittämätöntä
Länsimaat ovat olleet Sakkovin mukaan yllättävän yhtenäisiä tukiessaan Ukrainaa sen sotiessa Venäjää vastaan.
– Mutta tukea ei ole annettu tarpeeksi sodan laajuuteen nähden, eikä tarpeeksi ajoissa.
Voi vain arvailla, millainen Euroopan turvallisuustilanne olisi, mikäli Venäjän alkuperäissuunnitelma valloittaa pääkaupunki Kiova vain viikossa hyökkäyksen alusta, olisi toteutunut.
– Onneksi ukrainalaiset taistelivat hyvin ja periksi antamatta perheidensä, kotiensa ja maansa vapauden puolesta.
Tällä hetkellä on mahdotonta arvioida, mihin suuntaan sota on menossa.
– Mitä tapahtuu, jos Putin löytää uutta sisua ja länsi ei? Venäjän ammustuotanto pyörii täydellä teholla kolmessa vuorossa, Euroopan ei.
EU-maat ovat tukeneet Ukrainaa taloudellisesti ja vastaanottaneet sotapakolaisia. Viro on ottanut pakolaisia eniten väkilukuunsa suhteutettuna. Se ei kuitenkaan riitä.
– Mielestäni kaikkein tärkeintä olisi, että Ukraina saa tukea sen sotilaallisissa ponnisteluissa Venäjää vastaan.
Sakkov muistuttaa länsimaiden johtajien yhteneväisistä puheenvuoroista, joissa Ukrainan todetaan ”taistelevan meidän puolestamme”. Suurlähettilään mielestä on sitäkin vaikeampi ymmärtää, että lännen sotilaallisen tuen, kuten ammusten ja sotakaluston vähäisyyttä, perustellaan sodan eskaloitumisen pelolla.
– Mitä Venäjä voisi tehdä, mitä se ei ole jo tähän mennessä tehnyt?
Useimpien länsimaiden omat ammus- ja asevarastot ammottavat myöskin tyhjyyttään, sillä näennäisen rauhan aikakaudella puolustusmenoja on laiminlyöty muutamia maita, kuten Viroa ja Suomea lukuun ottamatta.
Sakkovin huolenaihe on ajankohtainen. Jopa Yhdysvaltojen resurssit Ukrainan tukemiseen uhkaavat loppua, jos kongressi ei pääse sopuun uudesta tukipaketista vuoden loppuun mennessä.
Pessimistinen näkemys Venäjästä
Sakkov on 99,5-prosenttisen varma, ettei Putin aio vetäytyä. Ei sodasta eikä virastaan. Sakkovin mukaan ainoastaan ratkaiseva voitto Ukrainasta mielletään Venäjällä sodan positiiviseksi lopputulokseksi.
Jonain päivänä hänestäkin kuitenkin aika jättää ja Venäjällä valitaan uusi presidentti.
– Olen melko varma, että uusi presidentti kertoo olevansa demokraattinen, uudistaja ja teidän ainoa toivonne. Teidän täytyy luottaa minuun. Sillä jos ette luota, osoitetaan henkilöä joka on pahempi.
Boris Jeltsinin aikoihin tuo ”pahempi mörkö” ja vaihtoehto oli äärikansallinen poliitikko Vladimir Zhirinovski ja Putinin valtakaudella Jevgeni Prigožin.
Hän myöntää olevansa lähitulevaisuudesta hyvin pessimistinen.
– Imperialismin sairautta on hyvin vaikea parantaa.
Monilla eurooppalaisilla siirtomaavalloilla otti vuosikymmeniä toipua menetyksistään, joita vauhdittivat lukuisat siirtomaasodat. Toisessa maailmansodassa hävinneet Saksa ja Japani omaksuivat modernisaation, laajan uudistumisen tien.
Mutta merkittävimmät akselivallat olivat myös pitkään miehitettyinä. Venäjällä vastaavaa miehitystä tuskin tullaan näkemään, vaikka Ukrainan sota päättyisi, miten päin tahansa.
– Siksi pysyn pessimistisenä. Kestää mahdollisesti sukupolvia ja vuosikymmeniä, että Venäjä pysyy aggressiivisena ja imperialistisena, joka täytyy pitää kurissa Naton avulla.
Fakta: Sotamenestyksen merkitys siviileille
Venäjän sodissa kärsimät tappiot ovat merkinneet sen kansalaisille niin emämaassa kuin sen valloittamissa kansakunnissa positiivisia uudistuksia viime reilun 150 vuoden aikana.
Kun Venäjä kärsi tappion Krimin sodassa 1850-luvulla, suomalaiset ja virolaiset hyötyivät tsaari Aleksanteri II alulle panemista uudistuksista.
Yhtä lailla positiivisia vaikutuksia oli Venäjän hävittyä perinpohjaisesti Japanille vuosina 1904-1905 käydyssä sodassa. Suomi selvisi ensimmäisen sortokauden ikeestä ja sai uudistetun kansanedustuslaitoksen.
Kun Venäjä hävisi ensimmäisen maailmansodan ja ajautui kahteen vallankumoukseen sekä sisällissotaan, merkitsi se itsenäisyyttä Virolle ja Suomelle.
Kun Neuvostoliiton sotilasmahdin ei onnistunut tukahduttaa kymmenvuotisessa sodassa Afganistanissa alkanutta kapinaa, oli se osa neuvostojärjestelmän romahtamisen alkusoittoa ja enteili monen maan irtautumista Neuvostoliitosta.
Sen sijaan, kun Neuvostoliitto löi toisessa maailmansodassa Saksan, seurasi voittoa suunnattomia inhimillisiä kärsimyksiä: kuolemaa gulag-leireillä ja kansalaisoikeuksien riistoa.
Lähteet: Suurlähettiläs Sven Sakkovin luento, Ilkka-Pohjalaisen arkisto, Wikipedia
