Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kiistää, että sisäministeriön virkamiehet olisivat ylittäneet valtuutensa valmistellessaan asetusta, jolla vastahakoiset kunnat voitaisiin tarvittaessa pakottaa ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kirjoittaa blogissaan, että pakkoasetus on uutisankka ja jotkut virkamiehet ovat "lähteneet asiassa laukalle". Iltalehden haastattelussa hän lisäksi katsoo, että virkamiehet toimivat ohi valtuuksiensa, koska asiasta ei ole hallituksen päätöstä.
Nergin mukaan sisäministeriön virkamiehet ovat tehneet juuri sitä työtä, mitä heidän tuleekin tehdä.
– Olemme vastuussa siitä, että tänne tulevat turvapaikanhakijat saavat jonkinmoisen katon päänsä päälle. Meidän vastuullamme on valmistella kaikki keinot, jos tilanne pahenee. Tämä on yksi niistä, hän selittää.
Nergin mielestä virkavirheeseen olisi päinvastoin syyllistytty, jos turvapaikanhakijoiden tuloon ei olisi varauduttu.
– Jos kävisi niin, että Torniossa jouduttaisiin jättämään ihmiset pihalle ilman mitään paikkaa, niin sillä hetkellä kysyttäisiin, kuka on tehnyt virkavirheen, Nerg sanoo.
Niinistö kirjoitti blogissaan, että sisäministeriössä valmisteltu pakkoasetus ei kuulu hallituksen maahanmuuttopoliittisiin toimenpiteisiin, eikä sitä panna perussuomalaisten ansiosta käytäntöön.
Nerg muistuttaa, ettei mitään poliittista päätöstä asiasta ole tehty. Jos turvapaikanhakijoille ei saada kunnista vapaaehtoiselta pohjalta riittävästi tiloja, voi sisäministeri Petteri Orpo (kok.) viedä asetuksen hallituskumppaneiden harkittavaksi.
– Vasta perustettu maahanmuuton ministerityöryhmä on varmaankin se paikka, missä käydään ensimmäinen poliittinen keskustelu, että lähdetäänkö tätä yleensä viemään eteenpäin, Nerg arvioi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suhtautui pakkoasetukseen Niinistöä ymmärtäväisemmin Lännen Median haastattelussa viikonloppuna. Hän totesi pitävänsä tilannetta niin vakavana, että kaikki vaihtoehdot on katsottava, jos aihetta ilmenee. Hän kuitenkin kutsui pakkoa "huonoksi konsultiksi".
HENRIPEKKA KALLIO/LÄNNEN MEDIA