Historia ei kiinnostanut koulussa. Syitä siihen keksin heti kolme: katse oli tulevaisuudessa, katse oli etupulpetin tytössä ja opetus oli kuivahkoa keskittyen vuosilukuihin, vaikka tarinoitakin olisi löytynyt.
Iän myötä historia alkaa kiinnostaa. Enää ei ole kouluopetusta tarjolla, mutta onneksi on kirjastot, arkistot ja kirkonkirjat. Internet on sukututkimusta lukuun ottamatta historian tapahtumissa takamatkalla.
Mitä muuta pitäisi tietää pohjalaisuudesta kuin että täällä on poltettu tervaa, yritetty enemmän ja eletty laveammin kuin keskimäärin tuohivirsuissa soiden takana? Miksi pohjalaiset pitävät itseään erilaisina ja erityisinä? Tarjoan asiaan yhden näkökulman.
Etelä-Pohjanmaalla on nimittäin ollut karua. Siihen ovat tuoneet parhaan tylyn osaamisensa sekä Ruotsi että Venäjä. Sotien hävityksen lisäksi koko maata on runnonut nälkä. Nuorena kerrottiin vitsiä, jossa aina ”halla vei koko sadon”. 1800-luvulla se ei ollut vitsi, halla vei koko sadon. Nälkävuosina 1860-luvulla nälkään kuoli 8 prosenttia väestöstä. Suurina kuolonvuosina 1690-luvulla nälkään kuoli 28 prosenttia väestöstä.
Eteläpohjalaisuutta ymmärtääkseen täytyy lukea ainakin Heikki Ylikankaan Nuijasota, Teemu Keskisarjan Suurta Pohjan sotaa kuvaava Murhanenkeli ja jotakin nälkävuosista, vaikkapa Häkkinen-Ikonen-Pitkänen-Soikkanen: Kun halla nälän tuskan toi. Kalervo Mieltyn Kovien kokemusten kansaa -kirjassa on Isostakyröstä perimätietoa, joka pysäyttää.
Ruotsi käytti sodissaan nimenomaan suomalaisia nuoria miehiä lähettäen heitä surutta kuolemaan Baltiaan ja aina Ukrainaan saakka. Mikään ei riittänyt Kaarle kahdennelletoista. Vielä tappionsa Pultavassa koettuaan hän lähetti suomalaiset taistelijat Armfeltin johdolla kuolemaan Norjan vuoristossa: 3700 kylmään kuollutta sotilasta. Kaikkiaan Ruotsin suurvalta-ajan sodissa kuoli noin 110 000 suomalaissotilasta, mikä on sen aikaiseen väestömäärään nähden valtava luku.
Kaikkein karuin aika tuli sen jälkeen, kun Golitsyn löi Armfeltin Napuen taistelussa. Lyhyesti kuvaten: Pietari Suuri käski pyyhkiä Pohjanmaan maan tasalle, jotta se ei voisi enää toimia Ruotsin armeijan huoltajana. Niin tehtiin. Sitä määrää siviilien tappamista eivät kokeneet savolaiset eivätkä hämäläiset, eivät edes karjalaiset.
Pohjanmaalla opittiin olemaan kaunistelematta, kun mitään kaunisteltavaa ei enää ollut. Opittiin myös pärjäämään, vaikka hammasta purren. Kaikkien hampaat eivät kestäneet ja siitä saivat osansa yleensä vaimo ja lapset. Siinä on meillä perintöä pureksittavaksi.
Jukka Salomäki
perheneuvoja, Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskus