Ville Virtanen oli Klaus Härölle mieluisa valinta elokuvan päärooliin Abraham Stilleriksi yli kymmenen vuotta sitten. Silti Härö totesi tuolloin, ettei vielä välttämättä ole tämän roolin aika.
– Klasu sanoi silloin, että olen villihevonen, Virtanen kertoo.
– Aika on tehnyt minulle hyvää suhteessa tähän rooliin.
Villihevosella Härö tarkoitti, että nuoren miehen maskuliinisuus oli Virtasessa vielä liian pinnassa. Ohjaaja näki, että Virtasella on edellytykset rooliin, mutta näyttelijän piti kehittyä – pienemmäksi, Virtanen pohtii.
Nyt elokuva, nimeltään Ei koskaan yksin, on valmis. Siinä ollaan toisen maailmansodan vaarallisissa vuosissa. Keskushenkilöt ovat Helsingin juutalaisten johtohahmoihin kuuluva Stiller ja Valpon juutalaisvastainen päällikkö Arno Anthoni, jota näyttelee Kari Hietalahti.
Alussa Suomi on ottanut vastaan juutalaispakolaisia Saksasta ja Itävallasta. Viranomaisten joukossa on kovia natsi-Saksan hännystelijöitä, etenkin Anthoni.
63-vuotias Virtanen on tapahtuma-ajan esikuvaansa vanhempi. Vaatturi Stiller oli alle kuusikymppinen, kun hän nousi rohkeasti Valpoa ja Gestapoa vastaan. Luovutuksia hän ei kokonaan kyennyt estämään, kuten historiasta tiedetään.
Politiikkaa rivien välissä
Klaus Härö on Suomen tunnetuimpia elokuvaohjaajia. Suurelokuva juutalaisten luovutuksesta ja Stillerin jaakopinpainista on pitkään hauduteltu unelmaprojekti. Härö on kertonut valmistelleensa sitä lähes 20 vuoden ajan.
Aihe on kansainvälisesti kiinnostava. Ei koskaan yksin sai maailmanensi-iltansa Tallinnan elokuvajuhlilla marraskuussa, ja Yhdysvaltojen levitys on varmistunut.
Härö on niitä suomalaisohjaajia, joita Virtanen arvostaa syvästi. Ensimmäisen yhteisen lyhytelokuvatyönsä he tekivät jo 1990-luvulla, Härön vielä opiskellessa.
– Meillä ei ole Suomessa monia auteureja, jotka ohjaavat ja kirjoittavat itse. Klaus on ainoa auteurimme, joka tekee valtavirran elokuvaa, Virtanen sanoo.
– Hän on kuin Suomen (Steven) Spielberg: kilttejä tarinoita, joissa näkyy tekijän maailmankuva.
Virtanen korostaa Härön elokuvien tarinavetoisuutta ja ohjaajan oman persoonan ihmisläheisyyttä
– Auteurinakin Klaus on enemmän Kieslowski kuin Kubrick. Hän on kaikkien palvelija ja kunnioittaen antaa ihmisten tehdä työnsä.
Ei koskaan yksin on tässä ajassa väistämättä poliittinen elokuva, ja samalla Härön ensimmäinen poliittinen elokuva, Virtanen näkee. Asia liittyy myös populismin ja rasismin nousuun tämän hetken Euroopassa ja Suomessa.
– Ei Klaus poliittisuutta itse myönnä, mutta tässä käydään runolla ja rukouksella painostajia vastaan.
Spielbergin varjossa
Spielberg-vertaus on painava myös siksi, että Schindlerin lista on edelleen kuuluisin juutalaisvaino- ja keskitysleiriaiheita käsittelevä elokuva. Ei koskaan yksin ei voi tyystin välttää sen varjoa.
Virtanen joutui pohtimaan, onko poliittisesti korrektia, että hän ei-juutalaisena näyttelee Stilleriä. Asiassa auttoivat keskustelut juutalaisten ystävien kanssa.
– He ja myös elokuvassa näytellyt itävallanjuutalainen Rony Herman totesivat, että kuka tahansa voi kääntyä juutalaiseksi ja siksi kuka tahansa voi näytellä juutalaista.
Virtanen pohti juutalaisuuden mensch-ajatusta, sitä, mikä tekee ihmisestä hyvän.
– Se on jotain, minkä voin täysin allekirjoittaa, hän sanoo.
– Lutherilla taas oli ajatus, että maailmanlopun alla pitää istuttaa omenapuu. Sitä Stiller tässä tekee. Se voi näyttäytyä naiivina uskona ihmiseen, mutta pitää elää kuten opettaa.
Roolin pitkä kehittelytyö
Ville Virtasen rooliin Abraham Stillerinä kuului neljää kieltä: suomea, ruotsia, saksaa ja hepreaa.
– Jos minun pitää harjoitellessa toistaa suomenkielistä repliikkiä sata kertaa, saksankielinen vaatii tuhansia toistoja, Virtanen kuvailee.
Hän kertoo aloittaneensa kielten opiskelun vuotta aiemmin, mutta valmistelleensa Stillerin roolia muuten vuosikaudet.
– Kaikissa leffoissa, joissa olen näyttelijänä viihtynyt, sain ääneni kuuluviin jo käsikirjoitusvaiheessa, Virtanen sanoo.
Hän antaa esimerkin: pyydetäänkö näyttelijää ilmaisemaan raivoaan lähikuvassa, vai paljastetaanko tunne toiminnan kautta vaikka niin, että roolihahmo syö omenaa ja raivon noustessa reagoi heittämällä omenan seinään – kuten Stiller.
– Toiminta on aina parempi tunteen kuvaus, Virtanen toteaa.