Tätä kirjoittaessani edeltävällä viikolla uutisoitiin perustoimeentulotukimenojen nousseen yli miljardiin euroon vuonna 2025. Menojen kasvu on looginen ja ennustettava seuraus sosiaaliturvaan kohdistuneista leikkauksista. Kun ensisijaisia etuuksia heikennetään, yhä useampi joutuu turvautumaan viimesijaiseen etuuteen selviytyäkseen. Tämä tarkoittaa myös lisääntyvää byrokratiaa ja hallinnollisia kustannuksia.
Nyt perustoimeentulotuen menojen kasvua pyritään hillitsemään siihen kohdistuvilla uusilla leikkauksilla. Helmikuun alussa voimaan tulleet muutokset uhkaavat kuitenkin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien henkilöiden perusoikeuksien toteutumista ja voivat lisätä kustannuksia entisestään.
Kaikkien yli 18-vuotiaiden perusosaa alennetaan 2–3 prosenttia, mutta suurin riski liittyy mahdollisuuteen alentaa perusosaa jopa 50 prosenttia, mikäli asiakas ei hae ensisijaista etuutta. Asiakkaalle annetaan mahdollisuus selvittää tilannettaan, ja lain mukaan alentaminen on sallittua vain, jos se ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämää välttämätöntä toimeentuloa.
Sitä, kuka tätä arviota käytännössä tekee ja millä perusteilla, ei ole julkisesti laajemmin avattu, vaikka asia ansaitsisi varmasti huomionsa. Arvioidaanko tilannetta etuuskäsittelijän, jonkun muun vai algoritmin toimesta ja mitkä asiat arvioon vaikuttavat? Kyse on erittäin vaativasta harkinnasta, jonka arvelen aiheuttavan merkittävää lisätyötä Kelassa ja siten myös taloudellisia seurauksia.
Vielä tärkeämpää on kuitenkin huomioida ne ihmiset, joita leikkaukset koskettavat. Henkilöillä, jotka eivät hae ensisijaisia etuuksia, on usein laajaa sote-palveluiden tarvetta ja monisyisiä ongelmia. Perusosan alentaminen voi heidän kohdallaan syventää vaikeuksia, lisätä palvelutarvetta ja kasvattaa kustannuksia pitkällä aikavälillä.
Suomi on saanut toistuvia huomautuksia Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta liian matalasta sosiaaliturvan tasosta jo ennen viimeaikaisia leikkauksia. Kokonaisuutta tarkastellen viimesijaisesta turvasta leikkaaminen ei tuo todellisia säästöjä, vaan siirtää ongelmia eteenpäin ja uhkaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten perusoikeuksien toteutumista.