Kymmenen vuotta sitten jokin Venäjällä muuttui, ja sen jälkeen ruuvia on kiristetty vähitellen joka vuosi. Viime talvena venäläinen entinen toimittaja muutti Etelä-Pohjanmaalle. Nyt hän kertoo, millaista toimittajan työstä Venäjällä tuli ja mikä sai hänet muuttamaan Suomeen. Hän esiintyy nimettömänä, koska pelkää Venäjällä yhä asuvien läheistensä voivan joutua vaaraan hänen mielipiteidensä vuoksi.
Synnyin Karjalassa tavalliseen neuvostoliittolaiseen perheeseen. Isäni oli insinööri ja äitini oli opettaja. Valmistuttuani yliopistosta aloin työskennellä alallani.
Perhesyistä muutin toiselle alueelle, ja siellä aloin työskennellä toimittajana. Silloin 2000-luvun alussa se oli kiinnostavaa. Toimittajalla oli mahdollisuus vaikuttaa, hänen sanaansa kuunneltiin ja kansainvälisiä suhteita luotiin.
Mutta katsoessani taaksepäin voin selvästi nähdä ajan, jolloin tilanne Venäjällä muuttui. Kymmenen viime vuoden aikana ruuvia on kiristetty vähitellen joka vuosi.
On absurdi tilanne, kun paikallisen sanomalehden päätoimittaja käy viikoittain kaupungintalolla ja hänelle sanellaan siellä, mitä lehdessä tulee julkaista ja millaisessa muodossa. Sen jälkeen toimittaja kirjoittaa tekstiä, ja ennen julkaisua se lähetetään kaupungintalolle hyväksyttäväksi.
Se ei enää ole journalismia. Se on pilkkaa. Toiset joutuvat sopeutumaan tällaisiin olosuhteisiin, toiset vaihtavat työtä.
Työskentelin toimittajana parikymmentä vuotta, mutta Venäjällä on nyt vaarallista sanoa ja kirjoittaa, mitä ajattelee. Irtisanouduin sanomalehden toimituksesta muutama vuosi sitten, koska oli mahdotonta työskennellä siellä. Tein sen jälkeen muiden alojen töitä.
"En ymmärrä, mitä ihmisille ympärilläni tapahtui"
Koin Venäjän aloittaman sodan Ukrainassa henkilökohtaisesti tragediaksi. Se oli järkytys.
Hyökkäyksen jälkeisenä päivänä tuntui kuin olisin herännyt jonkinlaiseen kauheaan vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jota ei voi olla. Mutta me olemme eläneet tässä todellisuudessa jo lähes vuoden ja 10 kuukauden ajan.
Aluksi yritimme keskustella niiden kanssa, jotka tukivat sotaa. Esitimme vahvoja perusteluja. Joskus saimme puhuttua ihmisiä järkiinsä, mutta joskus ystävyyssuhteet katkesivat kokonaan. Joissakin perheissä väittely läheisten välillä johti perhesiteiden katkeamiseen.
En ymmärrä, mitä ihmisille ympärilläni tapahtui. On iso suru ja sääli, että jotkut ystäväni tukivat sotaa.
On vaikeaa keskustella ihmisen kanssa, jonka pää on täynnä lainauksia poliittisista televisio-ohjelmista hallituksen televisiokanavilta. Venäläinen propagandakoneisto on voimakas ja toimii sinnikkäästi joka taholta: radio, tv, sanomalehdet, julisteet ja banderollit, kirkko, hallinto.
Propagandan kanssa tiiviissä yhteistyössä toimii sortava koneisto. Hyvin pian oli vaarallista tuoda julki ääneen tai sosiaalisessa mediassa mielipiteitä, jotka poikkesivat virallisista, hallituksen mielipiteistä.
Sotaa ei saanut kutsua sodaksi. Kaikki rauhanomaiset sävyt sosiaalisessa mediassa tulkittiin armeijan mustamaalaamiseksi. Et ole samaa mieltä? Sitten saat sakot tai vankeusrangaistuksen.
"En tiedä, onko oikein, että monet lähtevät Venäjältä"
Kun sota oli juuri alkanut ja puolisoni yritti keskustella aiheesta ihmisten kanssa, häntä vastustettiin, jopa uhkailtiin. On ehkä enemmänkin ihmisiä, jotka eivät tue sotaa, mutta he pelkäävät.
Itse asiassa en tiedä, onko oikein, että monet lähtevät Venäjältä ja lakkaavat yrittämästä.
Tilanteen loppua ei ole näköpiirissä. Muutamat tuttavani ovat viime aikoina lähteneet Venäjältä esimerkiksi Meksikoon ja Montenegroon. Suomi on minulle ilmastoltaan ja luonteeni puolesta läheinen, ja täällä asuu sukulaisiani.
Tyttäreni on asunut Suomessa jo muutaman vuoden, ja hän kehotti minuakin muuttamaan tänne. Hän auttoi minua etsimään töitä, ja hain 10–20 paikkaan. Yhdestä sain töitä, ja pääsin hakemaan oleskelulupaa. Odotin lupaa noin puoli vuotta, ja viime talvena pääsin muuttamaan.
Haluaisin työskennellä Suomessakin toimittajana, mutta sitä varten pitäisi osata kieltä kunnolla. Tällä hetkellä työskentelen palvelualalla. Työ ei liity mitenkään korkeakoulutukseeni tai aiempaan kokemukseeni.
Arvostan kuitenkin tätä mahdollisuutta, koska en ole työttömänä, maksan veroja ja samanaikaisesti opiskelen uutta ammattia aikuiskoulutuksessa.
Ystäviä myös Ukrainassa
Kun pääsin muuttamaan Suomeen, olin ensin hyvin iloinen. Pian alkoivat ristiriitaiset tunteet. Aloin epäillä ja ajatella, että ehkä minun olisi pitänyt jäädä.
Mutta sitten tutustuin elämään täällä. Pidän rauhan ja turvallisuuden tunteesta. Ihmisillä täällä on upea kyky iloita pienistä asioista, ja he vuorovaikuttavat upeasti luonnon kanssa.
Olen ehtinyt tutustua täällä hyvin avoimiin ja ystävällisiin ihmisiin, jotka ovat valmiita auttamaan sanoin ja teoin.
Minulla ja puolisollani on Ukrainassa ystäviä, joiden kanssa soittelemme viikoittain. He kertovat tietenkin kauheita asioita, ja me haluamme tukea heitä. Meillä on pitkä ystävyyssuhde, ja haluamme sen jatkuvan.
Suomessa olen saanut ukrainalaisia ystäviä, jotka ovat muuttaneet tänne sodan seurauksena. Heidän kanssaan ei ole koskaan syntynyt väärinkäsityksiä sen vuoksi, että olen venäläinen ja he ukrainalaisia. Jos valtio tekee pahaa, se ei tarkoita, että kaikki sen kansalaiset tekisivät samoin.
Rajan sulkeminen on ollut kova isku
Suomi katsoo, että Moskova lähetti pakolaisia Lähi-idästä ja Afrikasta Suomen rajalle. Kreml kiistää tämän. On epärehellistä käyttää maahanmuuttoa paineen välineenä, kun ihmisten elämä ja kohtalot ovat vaarassa.
Elämäni aikana olen käynyt noin kahdessakymmenessä maassa. Olin hyvin iloinen mahdollisuudesta matkustaa, tutustua erilaisiin elämäntapoihin ja ihmisiin. Matkat tekevät ihmisestä ystävällisemmän, suvaitsevaisemman ja vieraanvaraisemman.
Usein rajoja suljetaan sotivien osapuolten välillä. Minusta on hyvin surullista ja huolestuttavaa, että nyt on suljettu yksi raja lisää.
Totta kai rajan sulkeminen on ollut kova isku ihmisille, joiden sukulaiset ovat sen eri puolilla. Joidenkin oli tarkoitus viettää joululomaa yhdessä, toisten pitäisi käydä jatkuvasti tervehtimässä vanhoja sukulaisiaan heidän heikon terveytensä vuoksi.
Ennen rajan sulkemista pystyin tapaamaan puolisoani, mutta nyt siitä on tullut erittäin vaikeaa.
Rehellisesti sanottuna en tiedä ulospääsyä tilanteesta, tämä on eräänlainen umpikuja. Ymmärrän kyllä Suomea, koska lähellä on niin vaarallinen naapuri.
Isoäiti ei voinut antaa pojalleen karjalaista sukunimeä
Mielestäni edes venäläiset eivät aina ymmärrä täysin tilannetta Venäjällä. Jotkut yksinkertaisesti eivät halua ymmärtää, vaan eristäytyvät.
Jotkut vain pelkäävät.
Isoäitini asui Neuvosto-Karjalassa ja luki ja kirjoitti paremmin suomea kuin venäjää. Ystävänsä luona teellä käydessään hän kävi tämän kanssa hiljaisella äänellä keittiökeskusteluja myös suomeksi.
Isoäiti vaikeni aina Neuvostoliiton sortovuosista, ajasta jolloin hänen vanhempiensa omaisuus takavarikoitiin ja heidät karkotettiin Siperiaan, ja rakkaista veljistä ja sisarista, jotka muuttivat länteen. Hän ei puhunut näistä asioista minulle, mutta kertoi vähän isälleni. Moni isoäidin sukulainen oli muuttanut Suomeen ennen toista maailmansotaa.
Isoäiti ei voinut antaa omalle pojalleen, minun isälleni, karjalaista sukunimeä, koska hänen miehensä oli leimattu kansanviholliseksi. Isoäiti pelkäsi.
"Ihmiset suhtautuvat varauksella ymmärrettävistä syistä"
Katsoin äskettäin osan Vladimir Putinin lehdistötilaisuudesta. Näytöllä näkyi myös kysymys: Miksi sinun todellisuutesi eroaa meidän todellisuudestamme? Kysymys jäi vastaamatta.
On surullista mutta oikein, että nykyään puhuttaessa Venäjästä ihmiset tekevät rinnastuksia George Orwellin kirjoihin, muistavat rautaesiripun ja ymmärrettävistä syistä suhtautuvat varauksella.
En pysty päättelemään loogisesti, miten tilanne Venäjällä kehittyy. Maani teki jotakin peruuttamatonta, ja tilanne näyttää jatkuvan pitkään.
Kukaan ei kuitenkaan voi kieltää unelmoimasta. Minä unelmoin, että Ukrainassa tulisi rauha. Ja että Venäjällä ihmiset eläisivät totuudenmukaisesti ja alkaisivat kutsua asioita niiden oikeilla nimillä.