Yhdysvaltain iskut Iraniin ovat saaneet pääosin huolestuneen tai tuomitsevan vastaanoton maailmalla. Myös Yhdysvaltain sisällä niille on riittänyt arvostelijoita.
Iranin liittolainen Venäjä ilmoitti tuomitsevansa iskut voimakkaasti. Venäjän ulkoministeriön mukaan iskut ovat vastuuttomia ja rikkovat räikeästi kansainvälistä oikeutta.
– On selvää, että on alkanut vaarallinen eskalaatio, joka uhkaa murentaa edelleen alueellista ja globaalia turvallisuutta, Venäjän ulkoministeriö lausui.
Kiina kertoo niin ikään tuomitsevansa voimakkaasti Yhdysvaltain iskut Iranin ydinlaitoksiin. Kiinan ulkoministeriö sanoo lausunnossaan, että iskut kiihdyttävät jännitteitä Lähi-idässä.
Kiina kehottaa kaikkia konfliktin osapuolia, etenkin Israelia, lopettamaan sotilaalliset toimet mahdollisimman nopeasti.
Kiinan presidentti Xi Jinping tuomitsi aiemmin tällä viikolla Israelin iskut Iraniin.
Guterres: Vaarallinen eskalaatio
YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin mukaan Yhdysvaltain iskut Iraniin ovat vaarallinen eskalaatio sekä suora uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.
Guterresin mukaan konflikti saattaa nopeasti karata hallitsemattomaksi ja sen vaikutukset voivat olla katastrofaalisia siviileille, Lähi-idän alueelle sekä koko maailmalle.
Pääsihteeri kehottaa YK:n jäsenmaita rauhoittamaan tilannetta ja noudattamaan kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteitaan.
– Sotilaallista ratkaisua ei ole. Ainut tie eteenpäin on diplomatia. Ainut toivo on rauha, Guterres sanoi X-viestipalvelussa.
Myös paavi Leo XIV mainitsi iskut sunnuntairukouksessaan ja sanoi ihmiskunnan huutavan rauhan puolesta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi varhain sunnuntaina Suomen aikaa, että Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskuja kolmeen Iranin ydinlaitokseen.
Demokraatit: Ei kongressin hyväksyntää
Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen demokraattijohtaja Hakeem Jeffriesin mukaan Trump on iskuillaan kasvattanut merkittävästi sodan riskiä.
X-viestipalvelussa julkaistussa lausunnossa Jeffries myös kritisoi sitä, ettei Trump ollut hakenut iskulle valtuutusta Yhdysvaltain kongressilta.
Jeffries syytti Trumpin johtaneen maata harhaan aikeistaan. Demokraattijohtajan mukaan Trumpin hallinnon tulee perustella yhdysvaltalaisille, miksi iskut tehtiin. Kongressille on puolestaan järjestettävä välittömästi täysi selonteko iskuista.
– Donald Trumpin harteilla on täysi vastuu kaikista haitallisista vaikutuksista, joita hänen yksipuolisesti päättämänsä sotilaallinen toimi aiheuttaa, Jeffries sanoi.
Tiedustelukomitean johtava demokraattiedustaja Jim Himes kuvaili Trumpin päätöstä iskeä Iraniin ilman kongressin valtuutusta perustuslain vastaiseksi.
Yhdysvaltain perustuslaissa sodanjulistusvalta on määritelty kongressille kuuluvaksi oikeudeksi.
Republikaaneilta tukea Trumpille
Trumpin oman puolueen riveistä sen sijaan sateli kehuja päätöksestä.
– Presidentti teki oikean päätöksen ja teki mitä täytyi, kirjoitti republikaanipuoluetta edustava edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson X-viestipalvelussa.
Johnsonin mukaan Trump noudatti Yhdysvaltain perustuslakia. Johnson kuvaili iskuja muun muassa tarpeellisiksi ja rajatuiksi. Puhemiehen mukaan aiemmat presidentit ovat valtuuttaneet vastaavanlaisia sotatoimia.
Yhdysvaltain senaatin republikaanijohtaja John Thune antoi niin ikään tukensa Trumpin iskuille. Iskupäätöstä kertoi tukevansa lisäksi republikaanisenaattori Mitch McConnell, joka on toisinaan kritisoinutkin Trumpia.
Eurooppalaiset patistavat neuvottelemaan
Britannian pääministeri Keir Starmer vaikutti antavan lausunnossaan ainakin osittaista tukea Yhdysvaltain ratkaisulle. Starmer vetosi Iraniin, jotta se palaisi neuvottelupöytään ja hakisi diplomaattista ratkaisua.
– Iranin ydinohjelma on vakava uhka kansainväliselle turvallisuudelle. Iranin ei saa ikinä antaa kehittää ydinasetta, ja Yhdysvallat on toiminut poistaakseen tämän uhkan, Starmer sanoi Guardianin mukaan.
Starmerin mukaan tilanne Lähi-idässä on räjähdysherkkä ja alueen vakaus on nyt tärkein asia.
Iran ja Yhdysvallat olivat huhtikuusta lähtien neuvotelleet ydinsopimuksesta. Israelin aloitettua iskut Iraniin viime viikolla Iran oli kieltäytynyt jatkamasta neuvotteluja ennen kuin iskut loppuvat.
EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas kehotti X:ssä osapuolia neuvotteluihin. Hänkin painotti sitä, että Iran ei saa saada ydinasetta.
Kallas kehotti kaikkia osapuolia välttämään tilanteen kärjistämistä ja palaamaan neuvottelupöytään. Kallaksen mukaan EU-maiden ulkoministerit pitävät asiasta kokouksen maanantaina.
Myös Saksan liittokansleri Friedrich Merz vaatii Irania neuvottelemaan Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi.
Ranskan ulkoministeri Jean-Noel Barrot puolestaan sanoi Ranskan olevan iskuista huolissaan. Barrotin mukaan Ranska ei osallistunut iskuihin eikä niiden suunnitteluun. Hän kehotti osapuolia olemaan kärjistämättä tilannetta ja korosti, että pysyvä ratkaisu tilanteeseen voidaan saavuttaa vain neuvotteluteitse
Lähi-idässä huolta
Iranin naapurimaa Irak tuomitsi voimakkaasti Yhdysvaltain iskut.
– Tämä sotilaallinen eskalaatio on vakava uhka rauhalle ja turvallisuudelle Lähi-idässä ja aiheuttaa vakavia riskejä alueelliselle vakaudelle, Irakin hallituksen edustaja lausui.
Ydinneuvotteluita Yhdysvaltain ja Iranin kesken tänä vuonna välittänyt Oman tuomitsi myös Yhdysvaltain iskut voimakkaasti.
Turkki sanoi, että iskut voivat laajentaa alueellisen konfliktin maailmanlaajuiseksi.
– Emme halua tämän katastrofaalisen skenaarion toteutuvan, Turkin ulkoministeriö lausui.
Yhdysvaltain liittolainen Saudi-Arabia kertoi seuraavansa erittäin huolestuneena tapahtumia Iranissa. Saudi-Arabian ulkoministeriö kehotti ponnisteluihin poliittisen ratkaisun löytämiseksi. Saudi-Arabia on perinteisesti ollut Iranin keskeinen alueellinen vastustaja, mutta maiden välit ovat lientyneet viime vuosina.
Myös Yhdysvaltain liittolainen Qatar kertoi olevansa huolissaan Yhdysvaltain iskujen seurauksista.
– Varoitamme, että nykyisellä vaarallisella eskalaatiolla voi olla katastrofaalisia seurauksia sekä alueellisesti että kansainvälisellä tasolla, Qatarin ulkoministeriö lausui ja kehotti osapuolia olemaan pidättyväisiä ja välttämään tilanteen kärjistymistä entisestään.
Qatarissa sijaitsee Yhdysvaltain suurin sotilastukikohta Lähi-idässä.
Arabimaista myös Egypti tuomitsi iskut ja sanoi, että niillä voi olla vaarallisia seurauksia. Egyptin mukaan Lähi-itä uhkaa ajautua yhä pahemmin kaaokseen ja jännitteisiin.
Huthit: Iskut "sodanjulistus Iranin kansalle"
Jemenin huthit kertovat olevansa valmiita iskemään Yhdysvaltain laivoihin Punaisellamerellä.
Iranin tukemien huthien hallitus sanoi pitävänsä Yhdysvaltain iskuja Iraniin sodanjulistuksena Iranin kansalle.
Huthien aseellinen siipi oli lauantaina julistanut iskevänsä Yhdysvaltoja vastaan Punaisellamerellä, jos Yhdysvallat iskee Iraniin. Huthien hallitus kertoi iskujen jälkeen olevansa sitoutunut tähän ilmoitukseen.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu puolestaan onnitteli Trumpia iskuista. Netanjahun mukaan historia tulee muistamaan, että Trump esti maailman vaarallisinta hallintoa saamasta maailman vaarallisimpia aseita. Netanjahu sanoi Trumpin luoneen historiallisen käänteen, joka voi johtaa Lähi-idän rauhaan ja kukoistukseen.
---
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.