Olen aina ollut riippuvainen Vaasasta – ja kiitollinen siitä. Nuorena tultiin ”Rompalle” töihin, rakennuksille ja opiskelemaan. Myöhemmin työ jatkui hankesuunnitelmien, rakentamisen ja kehittämisen parissa eri puolilla kaupunkia. Vaasa on antanut mahdollisuuden tehdä työtä, rakentaa uutta ja elää hyvää elämää.
Se on kaupunki, jossa viihdytään – ja jossa näkee, miten oikeilla päätöksillä voidaan luoda työtä, vaurautta ja hyvinvointia.
Tästä kokemuksesta käsin haluan sanoa muutaman sanan vaurastumisesta – ja siitä, miksi se on elinehto koko Suomelle.
Suomen ongelma ei ole ahkeruuden puute, vaan järjestelmä, joka rankaisee onnistumisesta. Kun vaurastuminen nähdään epäilyttävänä ja tulonsiirroista tehdään itseisarvo, lopputulos on tuttu: köyhyys ei vähene – se laajenee. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Meidän pitäisi tehdä päinvastoin: vähentää köyhiä, ei jakaa niukkuutta. Se onnistuu vain, jos työnteko ja yrittäminen ovat aidosti kannattavia. Ilman tuotantoa ei synny vaurautta eikä verotuloja, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan ylläpitää.
Ongelman ydin on rakenteellinen. Julkinen hallinto on paisunut valvomaan ja ohjaamaan, vaikka varsinainen työ ja arvonluonti tapahtuvat muualla. Sääntely ja valvonta lisääntyvät, mutta tuottavuus ei. Verotus syö kasvun hedelmät jo ennen kuin ne ehtivät syntyä, ja samalla luodaan tuottamattomia virkoja, jotka kasvattavat menoja ilman todellista lisäarvoa.
Hyvä esimerkki löytyy käytännön työstä. Aiemmin asfalttitöissä urakoitsijalla oli yksi vastaava mestari ja selkeästi määritellyt tekijät – ei oleskelijoita. Valtiolla taas saattoi olla useita valvojia samassa vuorossa. Nykyisin laatu varmistetaan poranäytteillä ja lopputuloksen mittaamisella. Tulos on parempi ja kustannukset pienemmät. Kun vastuu ja mittarit ovat oikein asetettu, järjestelmä toimii.
Suunta voidaan kääntää selkeillä ja rohkeilla päätöksillä:
1. Työn ja yrittämisen verotusta on kevennettävä tuntuvasti.
2. Valvonnasta on siirryttävä tulosvastuuseen – lopputulos ratkaisee.
3. Tuottamattomia virkoja on karsittava ja tekijät ohjattava tuotantoon.
4. Järjestelmän on valvottava itse itseään auditoinneilla ja pistokokeilla.
5. Julkiset hankinnat on uudistettava: kilpailu, vastuut ja kannusteet kuntoon.
6. Yrittämistä, investointeja ja riskinottoa on palkittava, ei rangaistava.
Ydinviesti on yksinkertainen: ei toinen köyhä toista auta. Vauraus syntyy työstä ja tuotannosta, ei jakamalla niukkuutta.
Jos emme uskalla kääntää pyramidia nurin – tekijät edellä ja byrokratia minimiin – olemme pian EU:n köyhimpiä täysin omasta tahdostamme.
Ja lopuksi on syytä muistaa myös turvallisuus: heikko maa ei tarvitse vihollista – se murenee sisältä.