Vauh­tia­jot rikkoi kä­vi­jäen­nä­tyk­sen: "Jat­kam­me te­ke­mis­tä nöy­ri­nä"

Seinäjoki
Festariväki sai nauttia helteestä torstaina ja perjantaina. Tämä näkyi värikkäänä, pilke silmäkulmassa kehiteltynä pukeutumisena.
Festariväki sai nauttia helteestä torstaina ja perjantaina. Tämä näkyi värikkäänä, pilke silmäkulmassa kehiteltynä pukeutumisena.
Kuva: Virpi Kupiainen-Ämmälä
Vauhtiajot

Vauhtiajot saavutti kävijäennätyksensä. Kolmen päivän aikana Kirkkokadulla vieraili 52 000 ihmistä.

– On hienoa, että yleisö on ottanut Vauhtiajot pysyvästi omakseen, Vauhtiajojen promoottori Kalle Keskinen iloitsee.

Tänä kesänä 23 vuoden ikään ehtinyt Vauhtiajot jatkaa kehittymistään ja kasvattaa yleisöään vuosi vuodelta.

– Se tarkoittaa sitä, että asioita on pitänyt tehdä monena vuonna oikein. Se on meille todella tärkeää.

16.–18. heinäkuuta järjestetyillä Vauhtiajoilla esiintyi lähes 40 artistia. Kolmelle lavalle nousivat muun muassa tänä kesänä paluun keikkalavoille tehnyt Nylon Beat, Vesterinen Yhtyeineen, Isac Elliot, Kaija Koo ja Olavi Uusivirta.

– Artistit ovat ykkösasia, minkä takia Vauhtiajoille tullaan. Heti toisena tulevat ihmiset. Tänne tullaan näkemään kavereita ja tapaamaan ihmisiä, joita on nähty viimeksi edellisvuoden Vauhtiajoilla.

Keskinen on tyytyväinen kolmen lavan konseptiin, joka toteutettiin nyt toista kertaa.

– Siitäkin on tullut äärimmäisen hyvää palautetta.

Kolmipäiväiset Vauhtiajot pidetään ensi vuonna samassa paikassa Kirkkokadulla 22.–24. heinäkuuta. Keskisen mukaan yksi asia on varma.

– Kuuntelemme asiakaspalautteet, ja parannamme tapahtumaa entisestään, jos sieltä löytyy vielä parempia ideoita. Vauhtiajot on kasvanut sillä, että olemme kuunnelleet yleisöä. Jatkamme tekemistä nöyrinä.

Epari päivitti videoita Vauhtiajoista sosiaaliseen mediaan. Käy katsomassa!
IG ja FB
Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä