Yle Ykkösen valitsema kolumnisti, politiikan tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori, taiteilija ja feministi Saara Särmä esitti Ykköskolumnissaan näkemyksiään naisten kokemasta väkivallasta mielestäni turhan yksipuolisesti. Olisi kohtuullista ja oikeudenmukaista katsoa asioita kuitenkin laajemmin, joskus myös empaattisesti toisesta näkökulmasta toisen tilalle asettumalla.
Kiinnitän tähän asiaan huomiota siksi, että kolumni esitettiin Ylen asiaohjelmassa, vaikkakin mielipiteenä. Kun jotakin kerrotaan Ylellä, suomalaiset mieltävät sen helposti faktaksi, yleiseksi tosiasiaksi. Sitä Särmän kolumni ei yksipuolisen näkökulmansa takia ollut. Yksipuolisuuttakin saa näissä kolumneissa toki olla, mutta olisiko kohtuullista tasapuolisuuden nimissä esittää joskus myös toisenlaista yksipuolisuutta?
Kolumnissaan Särmä demonisoi yleistäen suomalaiset miehet väkivaltaisiksi hirviöiksi. Esimerkkinä hän käyttää yleistävästi vihreiden puheenjohtaja Sofia Virtaa, joka on julkisesti kertonut ex-puolisonsa väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole mitätöidä tätä. Mutta näitä yleistyksiä riittää, niitä on liian paljon.
Särmä haluaa yleistää, kun ottaa tämän yksittäistapauksen kolumninsa kantavaksi perusteluksi. Samaa henkeä Särmän kanssa edustavat naiset, jotka kertoivat kohtaavansa metsässä mieluummin karhun kuin miehen.
On hyvä, että väkivallasta puhutaan, mutta joku tolkku liioittelulla ja vääristelylläkin pitää olla. Huumorinakin tuo on melko kömpelöä. Tällainen on mediassa yleistä. Tilastokeskuksen tilastoista voi havaita, että lähisuhdeväkivaltaa esiintyy enemmän ulkomaalaisten kuin suomalaisten tekemänä suhteutettuna väkilukuun. Jostakin syystä media jättää tämänkin tosiasian liian vähälle huomiolle. Tuskin monikaan lähtee itse etsimään tietoa Tilastokeskuksen tietokannoista. Se olisi toimittajien tehtävä.
Olisi sanottava ääneen, mihin etnisiin ryhmiin väkivalta ja tapot liittyvät. Valitettavasti Särmän kolumnista jää helposti mielikuva, että kaikki naisiin kohdistuvat väkivaltarikokset ovat suomalaisten tekemiä. Kolumnista olisi tullut huomattavasti uskottavampi, kun siinä olisi esitetty tilastolliset faktat narratiivin tueksi.
Onko kysymys kulttuureista ja niihin liittyvistä tavoista? Meillä on huomattava määrä ihmisiä, joiden kulttuurissa naisten ja vähemmistöjen kohtelu ja arvostus on kaikkea muuta kuin toista kunnioittavaa. Ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina rikostilastoissa, myös väkivaltatilastoissa. Nyt syntyy käsitys, että syyttävä sormi osoittaa tavallista suomalaista miestä. Tämä tuntuu loukkaavalta yleistämiseltä, vailla todellisuuspohjaa.
Kun on elänyt ympäristössä, jossa lähisuhdeväkivalta on täysin vierasta, tällainen kolumni tuntuu jopa vihamieliseltä. Enkä todellakaan halua puolustella väkivallan tekijöitä, joita on aina ollut. En myöskään väkivaltaa tekeviä naisia, joita myös on kuulemma olemassa. En kyllä ole onnekseni kohdannut heitäkään. Onko muuten nainen koskaan tappanut miestä? Ei se tilastojen mukaan kovin yleistä ole, mutta siitäkin olisi voinut kolumnissa mainita. Kun ei mainittu, mediailmapiirin mukaisesti ilmeisesti on. Vastuu on pitkälti kuulijalla.
Tappaminen ja lähisuhdeväkivalta on aina tuomittavaa, oli tekijä kuka hyvänsä. Kolumnin kuultuani ja luettuani jäi hienoisesti tunne, että vain miehen tekemä väkivalta on tuomittavaa.
Väitän että miehiin kohdistuvasta väkivallasta vasta vaietaankin ja sitä peitellään. Syy on ensisijaisesti miehissä. Miehelle kun on häpeällistä tunnustaa joutuneensa naisen pahoinpitelemäksi. Siksi naisten tekemä väkivalta jää helposti julkisuudelta piiloon. Juliet Jonesin sydän -yhtye riimitteli humoristisesti, mutta vakavasti kappaleessaan ”Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin, kuinka meidän kunnon miesten käy”. Onkohan siinä jotakin viisautta, joka voisi liittyä tähänkin aiheeseen?
Pahoinpitely voi tapahtua myös henkisellä tasolla. Sitä on vaikempi näyttää toteen kuin mustelmat, ruhjeet ja murtumat. Joskus naisten henkinen väkivalta on myös miesten tekemän väkivallan taustalla, mutta sekään ei anna oikeutta fyysiseen väkivaltaan.
Kahdensuuntainen kunnioittava käytös taitaa olla ainut keino torjua parisuhdeväkivaltaa. Ensin varmaan tarvitaan pysähtyminen, peiliin vilkaisu ja keskustelu. Käsittääkseni näin on valtaosassa suomalaisia perheitä ja parisuhteita. Totta kai riitojakin on, mutta ne sovitaan keskustelemalla, ei nyrkeillä. Ikävä kyllä tällaiset kolumnit saattavat lisätä vastakkainasettelua ja antaa virheellisen ja vääristyneen mielikuvan suomalaisista parisuhteista, perheistä, naisista ja … miehistä.