Syksy on perinteisesti muutoksen aikaa. Elo-syyskuussa koulut, työt ja uudet elämäntilanteet kuljettavat Suomen väestöä rajojen sisällä ja niiden yli. Innostus sekoittuu haikeisiin jäähyväisiin, kun uusi sivu elämässä kääntyy.
Lähdin itse viime syyskuussa lukuvuodeksi yliopistovaihtoon Saksaan täältä toimituksesta, jonka pöydän ääressä taas tänään kirjoitan kolumnia. Työhön uppoutuessani unohdan välillä, että olen koskaan poissa ollutkaan.
Pienet asiat saattavat yhtäkkiä muistuttaa elämänmuutoksesta. Saksaa tv-uutisissa kuullessani tajuan yhtäkkiä oppineeni viimeisen vuoden aikana kokonaan uuden kielen, ja viestin kilahtaessa ryhmächattiin muistan, että minulla on korvaamattomia ystäviä nykyään myös 1200 kilometrin päässä.
Jälkikäteen ihmetyttää, kuinka niin paljon on ehtinyt tapahtua niin lyhyessä ajassa.
Antiikin Kreikan filosofi sen jo tiesi: samaan virtaan ei voi astua kahdesti. Vaikka itse seisoisit paikallasi ja pitelisit kiinni menneestä rystyset valkoisina, asiat muuttuvat.
Hyvä niin. Kokemukset tekevät meistä rikkaampia ja syventävät sitä, keitä olemme.
Muutos kohtaa meitä päivittäin, kun sää vaihtelee, rannekello menee rikki tai uusi lempiravintola löytyy. Tärkeitä ihmisiä lähtee elämästämme, ja uusia tärkeitä ihmissuhteita syntyy. Osan muutoksista pystyy suunnittelemaan itse, suurinta osaa ei.
Silloin kun muutoksia on paljon, ei auta kuin uida mukana.
Usein tunnutaan ajattelevan, että jos elämänmuutos on positiivinen ja itse valittu, se ei saisi hämmentää tai surettaa. Muutoksen kokevan ympärillä elävien ihmisten olisi kuitenkin hyvä muistaa, että uudet elämänvaiheet ovat paljon muutakin kuin fyysisiä muutoksia arkiaskareissa.
Ihmismieli joustaa kyllä, mutta ei niin tehokkaasti kuin uimalakin reuna. Se tarvitsee aikaa sopeutuakseen, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.
Uudet elämäntilanteet saattavat tehdä haikeaksi, mutta ne tarjoavat ennen kaikkea pohjattomasti mahdollisuuksia. Jotkut valinnat voivat osoittautua vääriksi, mutta jälkikäteen katsottuna niilläkin on usein suuri merkitys oikean polun löytymisessä. Vaikka jokin suunnitelma kariutuu, on alkupistekin palatessa kertyneen kokemuksen ansiosta erilainen kuin aiemmin.
Tärkeintä on muistaa, että kaikki muutos vie eteenpäin ja se on aina oikea suunta.
29 päivää sitten seisoin Berliinin lentokentällä 50 kiloa materiaa ja raskas sydän kannettavanani.
Ensimmäinen täysin yksin tyhjästä rakentamani elämänvaihe oli ohi sellaisena kun sen olin oppinut tuntemaan. Olin odottanut kotiinpaluuta ja ikävöinyt suomalaisia ystäviäni turvallisen välimatkan päästä, mutta kun lähtöpäivä koitti, kaipasinkin taas jotain muuta. Joki virtasi, ja minä ihmettelin sen laidalla, miksi aina joutuu luopumaan jostain.
Muutoksen hetket tuntuvat yksinäisiltä, mutta ne kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Jonain päivänä huomaat, että suru, josta et koskaan ajatellut pääseväsi yli, on asettunut taka-alalle tai tavoite, jota et osannut kuvitellakaan saavuttavasi, onkin muuttunut kiinteäksi ja täysin normaaliksi osaksi arkea. Niinä päivinä on hyvä pysähtyä hetkeksi ja hengähtää.
Muuttuvassa virrassa kroolaaminen vaatii paljon voimia, mutta antaa vielä enemmän.
ANNI LINDGREN