Heti pääsiäisen jälkeen saimme tiistaiaamuna mediasta tiedon kouluampumisesta Vantaalla kahdeksansadan oppilaan koulussa. Tapaus järkytti koko maata.
Myös ulkomailla noteerattiin tapahtuma laajasti. Suomi oli juuri äänestetty onnellisimmaksi maaksi maailmassa.
Kouluampumisia on Suomessa ollut tällä vuosituhannella useita. Nyt on tiistaisen tragedian selvittelyn aika. Syyllisiä etsitään niin sysistä kuin sepistäkin.
Esiin tuli jälleen kysymys, mikä meidän koululaitoksessamme on vikana, kun tällaista sattuu? Koulun oppilaat tulevat tänä päivänä kovin erilaisista lähtökohdista, kodeista.
Jo 1970-luvulla Suomeen ajettiin yhteiskuntamallia USA:sta: Avioliitot ovat vanhanaikainen yhteiskunnan osa-alue. Avioparit vaihtoivat puolisoja keskenään. Tämä virtaus tuli Suomeen voimakkaana 1980-luvulla.
Sen jälkeen tahti on vain tiivistynyt. Tällä hetkellä yli puolet solmituista avioliitoista puretaan ja yhteen mennään ilman aviollisia ehtoja. On helpompi vaihtaa nauttimaan ”uuden kukan medestä”.
Konservatiivisen ja Raamatun sanaan perustuvan avioliiton merkitys on ajettu sivuraiteelle, jotta miesten keskeiset ja naisten keskeiset liitot tunnustettaisiin rinnalle vanhan avioliiton kanssa tasa-arvoiseksi.
Tähän yhteiskunnalliseen/hengelliseen suuntaukseen on ajautunut myös Suomen ev.lut.kirkko piispojen päätöksellä. Toki kirkolliskokous tekee päätöksen siitä, muutetaanko Raamatun opetusta tasa-arvoisuuden nimissä.
Tämä pitkä johdatus päivän aiheeseen ja lähinnä perusteisiin, jotka näen todellisiksi vaikuttajiksi sekä tähän kouluampumiseen että yhteiskunnassa vellovaan nuorten pahoinvointiin.
Kysynkin kaikilta itseään vanhemmiksi kutsuvilta: kuka kärsii edellä mainituista seikoista eniten? No, sehän on selvä: lapset kärsivät.
1980-luvulla oli oppilaanani eräs poika, joka on ottanut allekirjoittaneeseen yhteyttä 40 vuotta sen jälkeen, kun tiemme koulussa erosivat. Hän oli omassa kodissaan jäänyt täysin isän huomiota vaille.
Vanhempi veli oli kodin keskipiste. Koulussa häntä törkkivät kaikki sekä fyysisesti että henkisesti. Hän ei syyllistynyt kenenkään tappamiseen, vaikka oli hyljeksitty sekä kotonaan että koulussa.
En tahdo tässä puolustella tiistaipäivän ampujaa itse teon tekemisestä, mutta toivon, että hän saa psyykkistä apua seuraavina vuosina. Hän on se, joka eniten tarvitsee apua. Kuolleen pojan vanhemmat ja sisarukset toki tarvitsevat psyykkistä apua, kuten myös loukkaantuneet lapset ja heidän vanhempansa.
Yritetään olla lämpimiä lähimmäisiä uusioperheissäkin. Unohdetaan oman edun tavoittelu.
Juho Kössi
eläkkeellä oleva erityisopettaja
Seinäjoki