Vankilapaikkojen vuokraamisessa ulkomailta on ongelmia oikeusvaltion näkökulmasta, arvioi STT:lle kriminologian ja yleisen oikeustieteen yliopistonlehtori Miikka Vuorela Itä-Suomen yliopistosta.
Vuorelan mukaan menettely edustaa hyvin eksklusiivista eli sosiaalisesti eriyttävää kriminaalipolitiikkaa. Lisäksi se loukkaa vangin oikeuksia.
– Mikä voisi eriyttää enemmän kuin se, että et saa jäädä maahan edes vankilaan? Vuorela sanoo.
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) kertoi STT:lle halunneensa selvittää vankilapaikkojen vuokraamista ulkomailta perinpohjaisesti sen jälkeen, kun Ruotsi ja Viro allekirjoittivat asiasta sopimuksen kesäkuussa.
Ruotsin ja Viron sopimus koskee Tarton vankilaa, jossa on yli 900 vankilapaikkaa mutta tällä hetkellä vain noin 300 vankia. Sekä Viron että Ruotsin parlamenttien pitää hyväksyä vankilapaikkojen vuokraaminen ennen kuin sopimus astuu voimaan.
Vuokraus moderni ilmiö
Vuorela kertoo vankilapaikkojen vuokrauksen ulkomailta olevan moderni, 2000-luvulla syntynyt ilmiö. Se on seurausta siitä, että monissa Euroopan maissa vankiluvun vähentyminen johti ylikapasiteettiin vankilapaikoissa.
– Vankilalaitos ylipäänsä on aika moderni ilmiö, ja vasta nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että toisilla valtioilla on niin vähän vankeja ja niin paljon vankiloita, että vankilapaikkoja voidaan vuokrata muille, Vuorela kertoo.
Ensimmäisenä Euroopassa muiden valtioiden vankeja otti vastaan Hollanti, joka sopi vankilapaikkojen vuokraamisesta Belgian kanssa vuonna 2010. Myös Norja vuokrasi vuosina 2015–2018 runsaat 200 vankilapaikkaa Hollannista. Kokeilut kuitenkin lakkautettiin muutamien vuosien jälkeen.
Nyt kiinnostusta vankilapaikkojen vuokraamisesta on ainakin Virolla, Kosovolla ja Albanialla. Tanskassa hyväksyttiin viime vuonna pitkän väännön jälkeen sopimus, jonka mukaan jopa 300 Tanskassa tuomittua vankia voidaan siirtää Kosovoon. Tanskassa tuomittuja vankeja varten Kosovoon ollaan rakentamassa uutta vankilaa.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet järjestelyjä.
Tilanpuutetta ollut aina
Tilanpuute vankiloissa on iänikuinen ongelma. Sen kanssa on painittu siitä lähtien, kun vankeusrangaistus otettiin laajamittaisemmin käyttöön. Englannissa vankiloiden tilanpuutetta pyrittiin aikoinaan ratkaisemaan sijoittamalla vankeja käytöstä poistettuihin laivoihin. Kun se ei riittänyt, britit perustivat rangaistussiirtokunnan Australiaan.
– Ne valtiot, joilla on ollut mahdollisuus, ovat ryhtyneet karkotuksiin, ja ne, joilla ei ole ollut, ovat rakentaneet lisää vankiloita, Vuorela kertoo.
Hän nostaa esiin esimerkin Suomenkin historiasta. 1830-luvulla merkittävä osa tuolloisen Suomen suuriruhtinaskunnan kaikista vangeista sijoitettiin eri puolille Venäjää keisari Nikolai I:n ilmaistua tyytymättömyytensä Suomenlinnassa sijainneen Viaporin rangaistusvankilan ahtauteen.
Vaikka käytäntö vankilapaikkojen ulkomailta vuokraamisesta on uusi, vankien siirtäminen valtioiden välillä on Vuorelan mukaan nykyaikana melko yleistä. Sitä säädellään moninaisin sopimuksin.
Oikeusvaltioissa vankeja on tavattu siirtää toiseen maahan silloin, kun se on vangeille itselleen hyödyllistä. Käytännössä kyse on ollut lähes aina siitä, että vanki itse pyytää saada suorittaa vankeusrangaistuksen kotimaassaan.
– Tällainen järjestely, jossa rahasyistä siirretään henkilöitä toiseen maahan, ei ole perinteistä oikeusvaltion toimintaa. Tämä on nyt jotain uutta, Vuorela sanoo.
Vangin oikeuksia loukataan
Vuorelan mukaan vankien siirtämisen oikeusvaltioperiaatteiden mukaisuus riippuu paljon siitä, miten siirto toteutetaan.
Keskeistä on, että siirto perustuu asianmukaiseen lainsäädäntöön, perustuslailliset vaikutukset arvioidaan huolellisesti ja varmistetaan, ettei rangaistus käytännössä poikkea siitä, mitä se olisi lähtömaassa.
Siirto ulkomaille voi vaikuttaa esimerkiksi vangin mahdollisuuksiin ylläpitää yhteyttä perheeseensä. Esimerkiksi tilanteissa, joissa vangilla on lapsia toisessa maassa, siirto voi tehdä perhesuhteiden ylläpitämisestä käytännössä mahdotonta vankeustuomion aikana.
– Tällaisissa tilanteissa loukataan vangin oikeuksia. Loukataan vangin oikeutta perhe-elämään, joka on suojattuna ihmisoikeutena ja perusoikeutena. Näissä tilanteissa aiheutuu haasteita oikeusvaltion kannalta, Vuorela kertoo.
Vaikka vankilan olosuhteet, kohtelu, palvelut ja terveydenhuolto olisivat kohdemaassa yhtä laadukkaita kuin lähtömaassa, avoimeksi jää kysymys siitä, onko vankilapaikkojen vuokraaminen ulkomailta moraalisesti ja ihmisoikeuksien näkökulmasta hyväksyttävää.
Turvapaikanhakijoitakin lennätetään
Vuorelan mukaan vankilapaikkojen vuokraus ulkomailta kytkeytyy tiiviisti turvapaikanhakijoiden lähettämiseen kolmansiin maihin. Hänen mukaansa taustalla vaikuttaa yleinen asenneilmapiirin koventuminen ja entistä kielteisempi suhtautuminen erilaisuuteen.
EU julkisti toukokuussa suunnitelman, jolla on tarkoitus helpottaa turvapaikanhakijoiden lähettämistä "turvallisiin kolmansiin maihin" unionin ulkopuolella. Palautetuilla siirtolaisilla ei itsellään tarvitsisi olla minkäänlaista yhteyttä lähetettävään maahan tai tietoa siitä.
Turvalliseksi katsottuun maahan voitaisiin lähettää esimerkiksi kauttakulun perusteella tai silloin, jos kyseisen unionin ulkopuolisen maan kanssa on tehty sopimus tai järjestely. Italia on muun muassa solminut Albanian kanssa sopimuksen, jonka puitteissa turvapaikanhakijoita siirrettäisiin Albaniaan odottamaan turvapaikkapäätöstä.
Ehdotusta on verrattu Britannian kohuttuun suunnitelmaan lähettää maahan laittomasti saapuneet siirtolaiset Ruandaan. Tuo suunnitelma peruttiin lopulta vastustuksen takia.
Vuorelasta on perustavanlaatuista kysyä, toimimmeko oikein lähettäessämme vankeja tai turvapaikanhakijoita toisiin maihin.
– Onko tämä sellaista kohtelua, jota ihmiset ansaitsevat ja jota sivistyneet nykyaikaiset valtiot voivat tehdä ihmisille? Vai tarkoittaako tämä samalla sitä, että meidän eurooppalainen sivistys-, oikeus- ja hyvinvointivaltion perinteemme alkaa murentua?
EU:n ehdotus on osa viime vuonna hyväksyttyä EU:n laajaa maahanmuuttopakettia, jonka on määrä tulla voimaan ensi vuonna. Ehdotus tarvitsee vielä Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston hyväksynnän määräenemmistöllä.
Seuraavatko muut Ruotsin tietä?
Vuorela kyseenalaistaa, että vankilapaikkojen vuokraaminen ulkomailta voisi olla kestävä järjestely. Menettelyn pioneeri Hollantikaan ei ota enää vastaan vankeja ulkomailta, vaan purkaa vankiloitaan.
– Toistaiseksi kokeilut ovat olleet epäonnistuneita. Niistä on ollut huonoja kokemuksia, ne ovat loppuneet lyhyeen ja yleensä aika vähin äänin, Vuorela kertoo.
Toisaalta Vuorela kyseenalaistaa, olisiko Ruotsilla enää mahdollisuutta lopettaa vankilapaikkojen vuokrausta ulkomailta sen kerran aloitettuaan. Norjassa ja Belgiassa vankimäärän lisääntyminen oli maltillista Ruotsiin verrattuna. Ruotsissa vankimäärän on 5–10 vuoden sisällä ennustettu jopa kolminkertaistuvan.
Aika näyttää, onko Eurooppa menossa Viron tietä kohti maltillisempaa kriminaalipolitiikkaa vai onko yhä useampi valtio pyrkimässä Ruotsin tielle kohti eksklusiivista kriminaalipolitiikkaa.
Jos perinteisesti maltillisen kriminaalipolitiikan valtiot, kuten Ruotsi, alkavat koventamaan käytäntöjään, tulee vankilajärjestelmä Euroopassa mullistumaan voimakkaasti, Vuorela arvioi.
– Varmaa on se, että olemme vankilajärjestelmän ja eurooppalaisen kriminaalipolitiikan osalta isossa käännekohdassa.
