Vaasassa rakennetaan kiihtyvällä tahdilla uusia kerrostaloja eri puolille kaupunkia. Kerrosluku on uudistaloissa kiitettävästi 8–9, mutta toki maisemaan ja kaupunkikuvaan korkeampiakin rakennuksia sopisi. Niistä on suunnitelmia. Toivottavasti ne vain toteutuvat. Matalaa kolmikerroksista tylsää kadunviertä on aivan riittämiin keskustan tuntumassakin.
Uudiskohteiden lisäksi yllättävän moni vanha kerrostalo on huputettuna ja rakennustelineiden ympäröimänä. On hyvä, että myös vanhoista kerrostaloista pidetään huolta.
Joku isännöitsijä totesikin, että talo on 50–60 vuoden välein rakennettava uudestaan. Kun rakennusta korjataan jatkuvasti vuosien aikana, sitä halvemmalla lopulta selvitään.
Jos koko talo pitää pakosta saneerata kertarysäyksellä kuntoon, rahaa kuluu huomattavasti enemmän. Turhan monet osakkaat vain ajattelevat, että "kyllä tämä minun aikani kestää..."
Eräässäkin ydinkeskustan vanhassa kerrostalossa tuumattiin 1980-luvulla, että miksi korjata lohkeilevaa ulkoseinää, kun viranomaiset eivät ole siitä vielä huomauttaneet.
Katto on uusittava, jos se vuotaa tai pellitys tai huopa on vain muuten tullut käyttöikänsä päähän. Julkisivuja on korjattava, ettei lohkeamien sisään pääse kosteutta. Kunnossa oleva seinä on myös silmälle ilo katsoa.
Julkisivuremonttien yhteydessä monessa kerrostalossa parannetaan lämpöeristystä lisäeristämällä ulkoseinät. Tästä seurauksena on noin kymmenen senttiä paksumpi seinä. Ikkunat jäävät ikävästi syvälle. Kalliimpi, ja siksi vältelty, vaihtoehto olisi siirtää samalla ikkunoita ulommas.
Ikkunoitakin uusitaan energiansäästön vuoksi. Usein täytyy kysyä: miksi ihmeessä? Uudet ikkunat vanhalla jaolla ovat pokiltaan aina alkuperäisiä 1900-luvun alun puuikkunoita paksumpia. Esimerkiksi yhdeksänruutuisen ikkuna-aukon lasipinta-ala pienenee ja samalla valon määrä vähenee.
Vanhassa talossa voisi oppia asumaan vanhan talon ehdoilla. Ilmanvaihto toimii paremmin vanhoista hengittävistä ikkunoista. Jos vanhaan painovoimalla ilmansa vaihtavaan taloon istutetaan uudet tiiviit ikkunat, ilmanvaihto menee sekaisin. Talosta tulee umpio. Koneellinenkaan ilmanvaihto ei tilannetta korjaa ja sen turha asentaminen maksaa.
Onneksi muutamassa taloyhtiössä on tyydytty entisöimään vanhoja ikkunapuitteita vaihtamisen sijaan. Lopputulos on hyvännäköinen, ja vanhan rakennuksen alkuperäinen ilme ja henki säilyvät. Useimmiten tähän ratkaisuun päätyneiden yhtiökokousten päätöksen taustalla on museoviraston lausuma. Vanhaa ei saa hävittää, vaikka kuinka haluttaisiin.
Ruutukaava-alueen puutalonäkymä muuttui 1960-luvulla, kun samannäköisiä kerrostaloja nousi katujen varteen tiuhaan tahtiin. On hyvä, että niidenkin tylsähköä ulkoasua on ryhdytty päivittämään. Yksitotinen valko-harmaa talorivistö saa pikkuhiljaa ilmettä.
Kuusikymmenluvun ja varsinkin viisikymmenluvun talojen murenevia parvekkeita uusiessa toivoisi vain, että talon ilmettä ei muuteta liikaa. Nykykerrostalojen isohkot, leveät ja syvät lasiparvekkeet eivät aina sovi eri aikakaudella piirrettyyn rakennukseen.
JUKKA POROLA