Vanhassa Vaasassa sijaitsevan Pyhän Marian kirkon raunioilta alkavasta maanalaisesta käytävästä kirjoitettiin Ilkka-lehdessä vuonna 1923 seuraavasti:
”Se jatkoi kuljettavassa kunnossa Korsholman entiseen linnaan, jossa sen pää oli tukkeutunut. Mutta toinen haara jatkui siitä kanavan alitse nykyisen lääninsairaalan ohitse.”
Lainaus on osa Vesa Sisätön Huuhaa Suomen historia -teoksen (SKS 2022) Vanhan Vaasan salakäytäviä käsittelevää jaksoa.
Kyseessä on sukupolvelta toiselle kulkeutunut perimätieto, jonka varhaisimmat versiot ovat myöhäiskeskiajalta. Uutta potkua salakäytäväasiaan kuitenkin toi Vaasan tuhoutuminen tulipalossa vuonna 1852. Tulen poispyyhkäisemä kaupunki oli aavemainen paikka ja alttiina seikkaileville arkeologeille.
Ihan täyttä huuhaata käytäväpuheet eivät ole, vaikka jotkut ovat vuosien varrella ottaneet sydämen asiaksi näin vakuuttaa.
Pyhän Marian kirkon yhteydessä oli maanalaisia osia ja, kuten Sisättö kirjassaan huomauttaa, säilyneiden asiakirjojen perusteella Vanhan Vaasan alueella oli ainakin 72 holvattua kellaria. Maan alle rakentaminen oli siis jopa tavallista.
Perehdyin itsekin salakäytäväaiheeseen vuosia sitten, kun kirjoitin aihetta sivuavaa romaania Kuiskaava tyttö (Tammi 2016). Jututin tuolloin ihmisiä, jotka olivat itse lapsena tai nuorena vierailleet Vanhassa Vaasassa maan alla paikoissa, joissa sisäänkäynnit on sittemmin sinetöity.
Osa tarinoita jakaneista oli tuttuja, joten minulla ei ollut syytä epäillä heidän rehellisyyttään. Toki lyhyempikin holvi tai käytävä on saattanut lapsen silmään näyttää todellista suuremmalta, mutta selvästi vanhan kaupungin alla on ollut jotakin käytäväksi tulkittavaa.
Varsinaisen laajan käytäväverkoston olemassaolo on kuitenkin epätodennäköistä, ikävä kyllä.
Voidaan tietysti ajatella, että viranomaiset ovat syystä tai toisesta pimittäneet kansalaisilta tietoja, mutta se on epäuskottavaa.
Salaliitoista innostuvilla on oman kokemukseni mukaan liioiteltu luottamus virkamiesten yli-inhimillisyyteen. Tieto käytäväverkoston kaltaisesta arkeologisesta ihmeestä olisi vuotanut ensimmäisissä pikkujouluissa.
On kuitenkin hienoa ja jopa perusinhimillistä, että kuvittelemme jalkojen alle arvoituksia ja kerromme niistä tarinoita.
Vaikka Vanhan Vaasan alta ei paljastuisi kuin kellareita ja muutama metri käytävää, vainumme on pohjimmiltaan oikeassa.
Kävelemme aina ja kaikkialla historian loputtomien käytäväverkostojen päällä, ja niihin katoamme lopulta itsekin.