Suomessa valokuituverkot rakentuvat muista Pohjoismaista poiketen suljetuiksi. Verkkoinfrassa asiakkaalla on vain yksi mahdollinen palveluntarjoaja.
Viime vuosina on käyty kiivasta kilpailua siitä, kuka pääsee rakentamaan kuidun millekin alueelle ensimmäisenä. Omituisin lieveilmiö on ollut ilmaisen kuidun markkinointi.
Jokainen alaa tunteva tietää, että infran rakentaminen on koko liiketoiminnan kallein osa. Kukaan ei anna liittymää ilmaiseksi, eikä niin ole tapahtunut nytkään. Kyse on silmänkääntötempusta. Kertamaksun sijaan on kuukausimaksut, jotka on upotettu internetpalvelun hintaan ja sitä kautta tulevaisuuden laskuihin.
Tätä on tehty nimenomaan suljetuissa verkoissa. Niissä asiakas ei voi vaihtaa palveluntarjoajaa, joten liittymän rakentanut taho voi myöhemmin korottaa hintaa täysin vapaasti. Kuluttajaa puhuttelee tämänhetkinen edullinen hinta helpommin kuin se, millaiseen hintakehitykseen hän sitoutuu.
Ainoa keino välttyä hinnankorotuksilta on, että asiakas palaa mobiiliverkon varaan. Sen riskin pienentämiseksi hintoja nostetaan ovelasti: Lopetetaan halvimmat yhteydet ja ohjataan asiakkaat kalliimpiin. Operaattorin kustannukset eivät juuri kasva, mutta tuotot kasvavat.
Uskon kuitenkin, että tässä operaattorit lyövät kirveensä kiveen. Suomalainen on periaatteen ihminen, eikä niele kaltoinkohtelua. Siksi valokuituverkot avataan lopulta meilläkin vapaalle kilpailulle muiden Pohjoismaiden tapaan, kuten kävi sähköverkoille 1990-luvulla.