Erkki Rantamäki kirjoitti maanantain 8.1. lehdessä ”surullisesta purkubuumista”. Olen kirjoittajan kanssa monessa asiassa eri mieltä. Vaasassa ei liene vuosikymmeniin purettu kulttuurihistoriallisesti tai kaupunkikuvallisesti korvaamattomia kohteita. Moni kohde on käyttöikänsä loputtua ja rakennuksen rapistuttua ennemminkin jäänyt purkamatta kuin tullut puretuksi.
Toki rakennuksiin ja rakennettuun ympäristöön liittyy usein myös henkilökohtaisia tunnesiteitä, jotka vaikkapa lapsuuden muistojen kanssa saa kohteen itselle merkitykselliseksi. Tämä on tietysti inhimillistä, ja kuten sanotaan, aika kultaa muistot.
Toki niin sanottu Turun tauti jylläsi aikanaan myös Vaasassa, mutta tämä tapahtui jo useita vuosikymmeniä sitten. Nykyiset kaupungin arvorakennukset ovat siis aivan varmasti turvassa.
Jokaisen kaavoitusprosessin aikana käydään läpi valtava määrä kuulemisia sekä selvityksiä, joiden aikana kaikilla halukkailla on mahdollisuus lausua mielipiteensä käsittelyssä olevaan asiaan. Kaavoitus ja kaavoihin tehtävät poikkeamat pyrkivät aina sovittamaan yhteen myös erilaisia näkökulmia. Kaikille tämä lain tarkkaan ohjaama usein pitkäkin prosessi sekä sen lopputulos eivät kuitenkaan valitettavasti kelpaa.
Kirjoituksessa esiin nostettu Ahventien opiskelijakylä on hyvä esimerkki siitä, miten muutama henkilö pystyy jarruttamaan isojenkin rakennushankkeiden etenemisen kehittelemällä aina uusia ja uusia valituksia prosessin eri vaiheessa. Tämä siitä huolimatta, että kyseisen hankkeen suunnittelussa ovat olleet vahvasti mukana alueen tulevat käyttäjät eli opiskelijat itse.
Vaasassa vastaavia valittajien hampaisiin jääneitä kohteita on valitettavasti useita. Valittajana on usein myös sama, tai samat henkilöt. Tavatonta vastaava ei ole toki muuallakaan Suomessa. Näiden valitusten aiheuttamat suorat kustannukset lasketaan myös meillä miljoonissa euroissa. Toisten rahoilla on näköjään todella helppo leikkiä.
Vaikka järjestelmämme tämänkaltaisen valittamisen mahdollistaakin, en lakkaa ihmettelemästä miten tällaista kehdataan tehdä.
Esimerkiksi Palosaaren kaupunginosa on valitusten takia jämähtänyt osittain pysähtyneisyyden tilaan kun aikansa elänyttä ränsistynyttä rakennuskantaa makaa täysin hyödyntämättä paraatipaikalla vuosikausia.
Samalla valitusten ja valittajien panttivankina on myös alueiden omistajien omaisuutta. Tämä ei ole kenenkään etu, eikä millään muotoa reilua.
Miten pitkään voi vaikka yksittäinen henkilö jarruttaa demokraattisen päätöksenteon kautta syntynyttä ja laillista rakennusprojektia ilman mitään taloudellista vastuuta. Nostalgialla ja menneisyydellä on aina oma arvonsa, mutta siihen ei pidä hirttäytyä, eikä se saa perusteettomasti tai itsekkäistä syistä estää kaupunkia kehittymästä.
Keskustelu ja erilaiset mielipiteet ovat aina arvokkaita, ja niille on kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa oma paikkansa. Lopulta kuitenkin myös demokraattisen päätöksentekoprosessin kautta syntyneitä päätöksiä tulee kunnioittaa, oli niiden kanssa samaa mieltä tai ei.
Marko Heinonen (kok.)
kaupunginhallituksen vpj.
Vaasa