Tämän Vaasa-lehden Ruusut ja risut -palstalla nimimerkki ”Turhaa valittamistako?” ihmettelee, miksi täällä aina valitetaan liikenteestä.
Tarkoittipa ”täällä” Vaasaa yleensä tai Vaasa-lehden Ruusut ja risut -palstaa, vastaan nimimerkille, että täällä valitetaan, koska siihen on mahdollisuus.
Suomessa on nimittäin jokaisella sananvapaus. Se on demokratian kulmakivi, ja se seisoo perustuslaissa. Sananvapaus takaa sen, että erilaisia – kriittisiäkin – näkökulmia saa esittää keskustelussa.
Suomessa on myös laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä.
Siksi meillä Vaasa-lehdessä on oikeus julkaista lukijoiden lähettämiä kiitoksia ja valituksia, kunhan lähettäjän yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa, eikä viestissä esimerkiksi tahallaan valehdella, herjata ketään eikä kiihoteta kansanryhmää vastaan.
Kuka tahansa saa siis valittaa Vaasan liikenteestä tai muista vakioaiheista, joista Ruusut ja risut -palstalla urputetaan. Joskus vaan täytyy päästä sanomaan!
Sinänsä olen nimimerkin kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että jokaisen kannattaisi miettiä, onko oma valitus turha. Valittaminen levittää negatiivista energiaa ja voi pahoittaa jonkun mielen.
Parempi olisi pelkän valituksen sijaan ehdottaa myös konkreettista parannuskeinoa asiaan, josta valittaa.
Näin hyvin asiat eivät ole kaikissa maailman maissa. Siitä muistutetaan jälleen tulevana perjantaina 3.5., kun vietetään kansainvälistä lehdistön- ja sananvapauden päivää.
Toimittajat ilman rajoja -järjestö on listannut viisi maata, joissa toimittajilla ja valokuvaajilla on erityisen suuri riski joutua mielivaltaisesti pidätetyksi työnsä tekemisestä.
Nämä maat ovat Kiina, Valko-Venäjä, Venäjä, Myanmar ja Vietnam.
Tämän vuoden alussa eri maissa istui telkien takana 521 toimittajaa. Syynä siis se, että he ovat tehneet laillista työtään tehtävissä, joihin heidän esihenkilönsä ovat heidät määränneet. Tai freelancer-journalistien tapauksessa tehtävissä, joista heiltä on tilattu juttuja johonkin mediaan.
Monet joutuvat istumaan vankilassa odottamassa syytettä ja oikeudenkäyntiä vuosikausia. Vain koska vallanpitäjät määräävät niin.
Suurin osa pidätetyistä kussakin maassa on paikallisia journalisteja, mutta pidätettynä on myös ulkomaalaisia toimittajia eri maissa.
Karmivaa on, että yli 80 toimittajaa oli tämän vuoden alussa kateissa. Yli 50 on otettu panttivangeiksi, mutta osa on hävinnyt tietymättömiin ilman, että heidän omaisillaan on mitään tietoa heistä.
Viime vuonna surmansa sai työtehtävissä 45 toimittajaa, yli puolet heistä Gazan sodassa.
Mainitsemani luvut ja faktat vetävät vakaviksi.
Myös kunnioitus omaa ammattikuntaa kohtaan nousee. Journalistit tekevät tärkeää työtä, eikä sitä saa rajoittaa. Vastuullisesti ja eettisesti oikein käytettynä sananvapaus kuuluu kaikille, sen tulisi kuulua kaikissa maissa.
Näitä kun mietin, huomaan, että kyllä on ihanaa olla töissä paikallisessa kaupunkilehdessä!
Lukijat ottavat viikoittain Vaasa-lehden lämpimästi vastaan ja ovat kiinnostuneita tekemästämme työstä. Sen huomaa kaikista kiitoksista ja hyvistä juttuvinkeistä, joita meille tulee toimitukseen.
Niiden avulla jaksaa kestää ja ymmärtää Ruusut ja risut -palstan valittajiakin.