Värejä, muotoja ja kuvioita pursuava Törnävän kirppis saa vierailijan silmissä uuden merkityksen, kun kuulee, mistä useimmat sen tavaroista ovat peräisin.
Kuolinpesistä. Tämä on kuolleille ihmisille kuuluneiden tavaroiden kauppa.
– Joillakin tavaroiden entisillä omistajilla on ollut kovia kohtaloita. Aika paljon asioita omaiset kertovat minulle. Mutta olen ollut ennen hoitotyössä, jossa olen kuullut kaikenlaista, kirppisyrittäjä Eira Katila kertoo.
Tunnelma Törnäväntien varrella sijaitsevalla omintakeisella kirppiksellä ei kuitenkaan ole missään määrin synkeä, vaan pikemminkin ajaton ja rauhaisa.
Tai rauhaisaa on ainakin juuri nyt. Kun Provinssin aika kuun vaihteessa taas koittaa, kirpputori täyttyy elämästä.
– Käytävät on täysiä ja katu mustanaan porukkaa, Katila sanoo, ja vakiokävijä Helvi Salonperä vakuuttaa väenpaljouden todeksi.
Festarikauden vakiovieraat tietävät, että Törnävän kirppikseltä saa pyyhkeitä, vilttejä, koruja ja vaatteita, Katila kertoo.
– Ne kaukaset kehuu niin kauhiasti, että rupeaa hävettämään, Katila sanoo.
– Ne sanoo totuuden, ei siinä ole hävettävää! vastaa Salonperä siilipehmolelu kainalossaan.
Kauppias käy kuolinpesässä
Törnävän kirppis sai alkunsa 18 vuotta sitten, kun Eira Katilan edesmenneet sukulaiset jättivät jälkeensä kuolinpesän.
Tavaraa kuolinpesästä jäi myytäväksi asti. Niinpä Katila valitsi joukosta myyntikelpoiset tavarat ja perusti kirppiksen.
Ja kun kaupantekoon kerran oli lähdetty, Katila laittoi ilmoituksen lehteen: ostetaan tavaroita kuolinpesistä.
– Herranen aika, sen jälkeen ei ole tarvinnut mainostaa. Sana on kiirinyt, hän muistelee päätään pyöritellen.
Katila alkoi saada kutsuja kuolinpesiin.
– Mennään katsomaan, sovitaan hinnat, sitten pesen ja tiskaan esineet ja laitan ne esille.
Kuolinpesästä mukaan lähtevät ne esineet, joiden Katila uskoo menevän kaupaksi.
– Vanhoja kuvia tästä liikkeestä kun on katsonut, niin olen huomannut, että noitakaan ei enää ole hyllyssä. Kyllä se tavara kumminkin vaihtuu, Katila sanoo.
Vaikka valtaosa myytävistä esineistä on kuolinpesistä, osa tuodaan esimerkiksi muuttojen jäljiltä. Uutta tavaraa liikkeeseen tulee edelleen ainakin kerran viikossa.
– Jotkut tuovat tavaroita naapurikunnista. He haluavat, että tavarat eivät tule vastaan kotipaikan kirpputoreilla.
Tavarat kertovat tarinaa
Liike on seissyt Törnäväntiellä pian kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana kauppias on ehtinyt huomata muutoksen ihmisten tarjoamissa tavaroissa.
Vanhojen ikäluokkien nukkuessa pois käsityöläisyys tuntuu harvinaistuneen.
– Talonpoikaistavaraa tuli kaupan alkuvaiheessa enemmän: vanhan ajan huonekaluja, käsitöitä, rukkeja, itse tehtyjä esineitä: kaikista esineistä ei edes tiennyt, mitä ne ovat. Sellaiset ovat nyt melkein jääneet pois, Katila kertoo.
Kuolinpesillä vieraillessaan Katila on huomannut toistuvan kaavan.
– Monesti on ollut niin, että kuolleella ihmisellä on ollut iso maalaistalo, ja jälkeläisillä ei ole kerrostaloasunnoissa samassa määrin varastotilaa. Jälkikasvu ei huoli mitään, heidän on pakko luopua kaikesta tavarasta.
Joskus vastaan tulee henkilökohtaisiakin esineitä, joista omaiset ovat halunneet luopua. Se kummastuttaa.
– Taulujen takana voi lukea vaikka mitä kirjoituksia läheisille. Monta kertaa ajattelen, että on kumma, kun lapset eivät ota näitä, Katila tuumaa.
"Ne olivat aarteita joskus"
Törnävän kirppiksellä on paljon posliinia ja juhlavia astioita, kenties edesmenneiden ihmisten kihlajaislahjoja. Monella on sellaisiin erikoinen suhde.
– On saanut kihlajaislahjaksi astioita ja pitänyt niitä vain kaapissa. Äidilläkin oli sellaisia. Tosi monella vanhalla ihmisellä on sellainen ajatus, että jos joskus sattuisi olemaan juhla. Minä en ole yhtään sellainen ihminen! Katila pohtii.
Tavaroihin syntyy helposti kiintymyssuhde. Kuolema katkaisee sellaisen kuitenkin helposti pois.
– Kyllä sen muistaa, kun äidin jäämistöä tyhjennettiin: ne olivat aarteita olleet joskus. Täältä ne sitten lähtivät maailmalle, Katila muistelee.
Aiemmissa töissään ikäihmisten palvelukodissa hän huomasi, ettei tavaraa kannata kerätä turhan paljon. Viimeistään palvelukotiin muutettaessa ihminen törmää tilan rajallisuuteen.
– Vanhainkotiin ei saanut ottaa paljon tavaraa.
Tunti Törnävän kirppiksellä on vierähtänyt nopeasti. On puhuttu katoavaisuudesta. Kuinka kauan kirppis vielä antaa kuolleiden ihmisten omaisuudelle uuden kodin?
– Ainakin muutama vuosi menee vielä, jos itse tällaisessa kunnossa pysyy. Sitähän ei tiedä vielä, pysyykö.
Kun aika koittaa, edessä on loppuunmyynti. Mutta ei vielä.
Yli 70-vuotias Eira Katila jatkaa työtään ja eläkeharrastustaan toistaiseksi.
– Tykkään, kun tässä näkee ihmisiä.
