Liian moni nykyajan tavoitteellisesti urheilua harrastavista lapsista ja nuorista harrastaa vain yhtä lajia. Voisi ajatella, että lapsi kehittyy ja oppii paremmin, kun pystyy keskittymään vain yhteen lajiin ja harrastamaan sitä täydellä intensiteetillä, mutta näin ei kuitenkaan ole.
AMSSM (American Medical Society For Sports Medicine) kirjoittaa sivuillaan, että saksalaisille olympiaurheilijoille tehty tutkimus osoitti, että keskiverto olympiaurheilija oli harrastanut lapsuutensa aikana kahta muuta lajia joko ennen päälajiaan tai sen rinnalla. Tämä osoittaa sen, että jotain hyötyä monilajisuudesta varmastikin on.
Vain yhteen lajiin erikoistuminen nuorena altistaa rasitusvammojen syntymiselle. Harjoitteleminen on yksipuolista ja kaikki kropan osat eivät saa samantasoista rasitusta. Esimerkiksi pelkän pitkän matkan juoksun harrastaminen on hyvin yksipuolista, ja rasitusvammoja tulee todella helposti muun muassa kantapäihin ja polviin. Eri lajit myös melkein aina tukevat toisiaan. Ei välttämättä aina lajinomaisesti, mutta ainakin jokainen urheilulaji kohottaa kuntoa, mistä varmasti on hyötyä monissa lajeissa.
Monen lajin harrastaminen pitää motivaatiota yllä, kun harrastamisessa on vaihtelua ja kavereitakin löytyy monesta paikkaa.
Myös uupuminen urheilussa on mahdollista. Uskon, että se on yleisempää yhden lajin harrastajille, kun ajatus on koko ajan vain samassa asiassa, eikä asioita pääse kunnolla pakoon, mikä olisi mahdollista toisessa lajissa toisten ihmisten kanssa. Jos toinen laji ei enää tunnu oikealta ja sen lopettaa, on silti jäljellä vielä se toinen, jossa on jo valmiina mukana ja tuttujakin löytyy.
Itse olen harrastanut elämäni aikana jalkapalloa, telinevoimistelua ja yleisurheilua. Niistä jalkapallo valikoitui pari vuotta sitten päälajiksi ja yleisurheilu on edelleen osakseen mukana juoksuvalmennuksena, jossa käyn. Itse koen, että ainakin yleisurheilu on kehittänyt minua todella paljon jalkapalloilijana, koska lajit tukevat toisiaan paljon ja motivaatio on pysynyt.
Iso ongelma on valmentajat, jotka eivät anna harrastaa muita lajeja. Itse olen kuullut monesta suunnasta, kuinka valmentajan mukaan lajin kilpailullinen harrastaminen edellyttää täyttä panostamista vain kyseiseen lajiin.
Ratkaisuksi mielestäni pitäisi valmentajia kouluttaa ja kertoa enemmän monilajisuuden hyödyistä. Valmentajien pitäisi kehottaa urheilijoitaan harrastamaan useampaa lajia ja matalammalla kynnyksellä hyväksyä urheilijan poissaolo harjoituksista toisen lajin takia. Valmentajien pitää osata myös hyväksyä se, että on mahdollista harrastaa lajia omana “kakkoslajinaan”, eikä välttämättä panosta omaan menestymiseen siinä lajissa täysillä. Siinä asiassa olen onnekas, että omat valmentajani ovat aina vähintään antaneet olla harjoituksista pois toisen lajin takia, elleivät jopa kannustaneet toisen lajin harrastamiseen ja ovat ymmärtäneet monipuolisuuden tärkeyden.
Suosittelen, että jokainen urheilee monipuolisesti ja muistaa monilajisuuden hyödyt.
Vivian Helin
Seinäjoen yhteiskoulu