Kun parisuhde päättyy, vanhemmuudessa pitäisi alkaa uusi vaihe – ei toisen vanhemman poistaminen lapsen elämästä. Silti yhä useampi vanhempi jää eron jälkeen tahtomattaan lapsensa ulkopuolelle. Tälle ilmiölle on nimi: vieraannuttaminen. Se on henkistä väkivaltaa, joka kohdistuu lapseen ja hänen toiseen vanhempaansa.
Vieraannuttaminen on monimuotoinen ja usein vaiettu ilmiö. Se voi ilmetä esimerkiksi jatkuvana mustamaalaamisena, yhteydenpidon estämisenä tai hienovaraisina vihjailuina.
Ex-puoliso saattaa purkaa eroon liittyvää pettymystä lapsen kautta, ja keinot voivat olla yllättävän kekseliäitä. Moni vanhempi ajautuu huomaamattaan tilanteeseen, jossa hänestä kasvaa taitava syyllistämisen tai eristämisen kautta vaikuttava toimija – aivan liian helposti.
Pahinta on, että lapsi joutuu kantamaan tämän taakan. Hän kuulee, että toinen vanhempi on huono, vaarallinen tai epäluotettava. Lapsi joutuu valitsemaan puolensa – tai ainakin tuntemaan, että hänen pitäisi. Tämä vääristää käsityksen vanhemmuudesta, rakkaudesta ja luottamuksesta. Aikuisten riita siirtyy lapsen sydämeen.
Vieraannuttamisen uhri jää usein yksin. Siitä ei puhuta naapurille, ei työpaikan kahvipöydässä – usein ei edes omille ystäville. Myös viranomaiset ovat tilanteessa vaikeassa asemassa: ilmiötä ei ole helppo määritellä tai todentaa. Lainsäädäntö ei tunne vieraannuttamista rikoksena, eikä tilastointi kata ilmiötä. Tämä ei kuitenkaan saa olla este sille, ettemme puuttuisi siihen.
Saan yhteydenottoja vanhemmilta, jotka kokevat, ettei heitä kuulla tai uskota. Sosiaalityöntekijät, koulun henkilökunta ja muut viranomaiset saattavat erehtyä pitämään ulospäin filmaattista vanhempaa uskottavampana – vaikka todellinen tilanne olisi toinen. Vieraannuttaminen ei katso yhteiskuntaluokkaa tai koulutustasoa. Se voi tapahtua missä tahansa kodissa.
Tiedon ja ymmärryksen lisääminen vieraannuttamisesta on ensiarvoisen tärkeää. Varhaiskasvatuksen, koulun ja lastensuojelun ammattilaisille on tarjottava ajankohtaista, tutkimustietoon perustuvaa koulutusta sekä käytännön työkaluja vieraannuttamisen tunnistamiseen ja lapsen edun mukaiseen puuttumiseen.
Lisäksi tarvitsemme vertaistukea. Vieraannuttamisen kokeneet vanhemmat kantavat usein suurta häpeää ja turhautumista. Yhteiset keskustelutilaisuudet voisivat auttaa jäsentämään kokemuksia ja löytämään tukea. On helpottavaa huomata, ettei ole yksin.
Vieraannuttaminen ei ole vanhempien välinen riita – se on lapsen oikeuksien loukkaus. Jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, ellei siihen ole selkeää ja perusteltua estettä. Luopuminen yhteydenpidosta ei ole heikkoutta – joskus se on äärimmäinen rakkauden osoitus, jotta lapsi saisi edes hetken rauhan.
Meidän on puhuttava tästä ääneen. Vain näkyväksi tehty ilmiö voidaan tunnistaa. Ja vain tunnistettu ilmiö voidaan korjata.
Sari Ala-Heikkilä (sd.)
kaupunginvaltuutettu,
aluevaltuutettu
Vaasa