Viime tammikuun aikana EU hyväksyi ns. viherpesulain, joka antaa valtuudet puuttua tuotteitaan markkinoivien yrityksen väittämiin ympäristöystävällisyydestä. Etenkin elintarvikevalmistajat olivat olleet EU:n valvonnan kohteena.
Ajattelin tuoda esille muutaman kohdan rakennusalasta, jossa kuluttajalle esitetty markkinointi- tai myyntitilanne voi olla epämääräinen tai johtaa jopa suoraan harhaan.
Etenkin vuoden 2022 keväällä ja kesällä kauppaansa tehneiden aurinkopaneelien vaikutus hiilijalanjäljen pienentämiseksi on vähintäänkin kyseenalainen. Markkinoilla toimii myyjiä, jotka listaavat väitteitä tuotteistaan hiilijalanjäljen säätönä paneeliasennuksen jälkeen. Totuus on kuitenkin hieman monimutkaisempi.
95 % Suomessa myytävistä aurinkopaneeleista on valmistettu Kiinassa. Ongelmaksi hiilijalanjäljen osalta muodostuvat tuotantomaan etäisyys, rahtityyppi, käytetyt materiaalit ja niiden hankintatapa. Kiinassa valmistetut paneelit ovat tyypillisesti neitseellisestä materiaalista valmistettuja. Paneelien hyötysuhde on myös eurooppalaisia paneeleita hieman alhaisempi.
Suomen olosuhteissa aurinkopaneelien energiantuotannon ajankohta ajoittuu myös sellaiselle ajankohdalle, kun energiaa on yleisesti saatavilla yltäkyllin valtakunnan verkosta, kumoten kiinteistöjen omasta energiantuotannosta johtuvia positiivisia vaikutuksia.
Aurinkopaneeleille löytyy todella vastuullisia eurooppalaisiakin valmistajia. Esimerkiksi länsinaapurissamme löytyy valmistajia, joiden paneelit ovat pääosin kierrätysmateriaalista valmistettuja taaten paneelien pienemmän hiilijalanjäljen. Tällaisessa tapauksessa voidaan puhua tuotteen negatiivisestä hiilijalanjäljestä, mutta tämänkin varmentaminen vaatii tapauskohtaisesti merkittävän määrän asiatuntijatyötä.
Pientalomarkkinoilla toimii monia hirsi- ja massiivipuuvalmistajia, jotka markkinoivat tuotteitaan vähähiilisenä. Ensimmäisenä tietysti kysyisin, että verraten mihin?
Itse ymmärrän tämän vähintäänkin harhaanjohtavana, etenkin jos tarkastelun kohteena on koko rakennuksen elinkaari. Saattaa olla, että tarkasteltava rakennus on valmistusvaiheessa marginaalisesti vähähiilisempi kuin perinteinen ranka- tai betonirunkoinen rakennus joillakin variaatioilla, mutta koko rakennuksen elinkaaren aikana erotus saattaa kuroutua jopa lähes 20 prosenttiin rankarunkoisen rakennuksen hyväksi saavutettuna energian säästönä. Tästä kohdassa massiivipuurakenteita myyvä taho ei luonnollisesti halua mainita mitään.
Markkinoilta löytyy myös rakennusmateriaaleja, joiden valmistusprosessin hiilijalanjälki on väitetysti kompensoitu ja näin markkinoinnissa väitetään tuotteen olevan hiilineutraali. Kuluttajalla tai muillakaan ulkopuolisilla tahoilla ei ole mitään keinoa varmistaa väittämää, vaikka siitä olisi minkälainen sertifikaatti.
Uskaltaisin väittää, että ainoastaan demokraattinen länsivaltio voi kompensoida hiilijalanjälkeään antamalla rahaa kolmansiin maihin, josta se tuo maahan tuotteita. Yleisesti on kyetty osoittamaan, että maan vauraudella on suora korrelaatio sen vastuullisuuteen.
Edellä esittämäni asiat tuskin tulevat muuttumaan lyhyellä aikavälillä, mikäli kuluttajakäyttäytyminen ei muutu. Kilpailun kiristyessä houkutus markkinoida myytäviä tuotteita tai palveluita vähähiilisenä kasvaa, kun pelko sanktioista on vielä varsin pieni. Kuluttajan kannattaa myös perehtyä myyjän väitteiden todenperäisyyteen vastuullisuudesta, mikäli tämä itse haluaa toimia vastuullisesti.
Jonne Blåfield
rakennusinsinööri (YAMK)
Vaasa