Vuonna 2016 Suomi solmi yhdessä muiden EU-maiden kanssa sopimuksen hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Tätä hetkeä seurasi vähähiilisen rakentamisen tiekartta ja rakennusten hiilijalanjäljen arviointimenetelmien kehitys.
Syksyllä 2022 ilmestyi uusi rakentamisen vähähiilisyydenarviointimenetelmä, vuonna 2023 uudistui laki ja säädettiin määräykset. Tilanne näytti siltä, että Suomi olisi siirtymässä nopeaa vauhtia merkittävään muutokseen rakentamisen osalta. Kaikki kuitenkin muuttui radikaalisti tämän vuoden keväällä.
Viime toukokuussa oli vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari. Ympäristöministeriö järjestää seminaarin vuosittain, ja siellä esitellään vähähiilisen rakentamisen lakien ja määräysten etenemistä.
Vaatimukset rakennushankkeiden hiilijalanjäljen osalta olivat muuttuneet päälaelleen sitten edellisen seminaarin. Saneeraushankkeiden arviointivelvollisuus jäi laajuudesta kokonaan pois ja uusien hankkeiden arviointia oli supistettu merkittävästi.
Arviointivaatimus oli siirretty rakennuslupamenettelyn luovutusvaiheeseen eli tilanteeseen, jossa rakennus olisi jo rakennettu ja vaikutusmahdollisuuksia hankkeen hiilijalanjälkeen enää vähän.
Seminaarin jälkeen jäin pohtimaan, millainen hyöty esitetystä arvioinnista ja mahdollisista raja-arvoista voisi enää olla.
Rakennusten hiilijalanjälki Euroopan maissa on noin 40 % kaikesta hiilijalanjäljestä. Rakennuskanta uudistuu Suomessa noin 1 % vuosivauhdilla, eli koko kanta uudistuisi teoriassa kerran sadassa vuodessa.
Alkuperäinen, vuonna 2019 tehty selvitys asettaisi raja-arvon tai hiilijalanjäljen leikkauksen keskimäärin noin 20 prosenttiin nykytasosta. Jos tämän kaiken tiedon yhdistää, voisimme olettaa rakennuksia ohjaavan vähähiilisen tavoitteen olevan noin 0,08 % vähennys, jos kaikki uudet rakennuksen olisivat raja-arvo menettelyn piirissä. Näin ei kuitenkaan ole.
Arvioinnin ulkopuolelle jäävät omakotitalot ja paritalot ovat Suomen rakennuskannasta noin kolmannes, joten lopullinen lukema rakennusten hiilijalanjäljen säästölle voisi olla noin 0,05 % vuodessa.
Hyöty on varsin marginaalinen ottaen huomioon kasvava työmäärä ja kustannukset rakennuksen suunnittelussa, rakennuttamisessa ja lupamenettelyssä.
Kysyin ympäristöministeriön edustajalta sanktiosta, mikäli vähähiiliseen raja-arvoon ei päästäisi rakennushankkeen aikana. Vastaus oli epämääräinen ja viittasi rakennusvalvonnan harkinnanvaraiseen menettelyyn asian tiimoilta.
Ilmeisesti vähäinen poikkeama olisi lähtökohtaisesti sallittua ja merkittävässä poikkeamassa tulisi asia käsitellä erillisellä lupamenettelyllä. Jäi vaikutelma, ettei tiedossa olisi esimerkiksi taloudellista sanktiota. Voidaan siis olettaa, että kaikki uudet rakennukset eivät tule saavuttaman tulevia raja-arvoja.
Vaatimusta arvioinnista siirrettiin jälleen vuodella eteenpäin päivämäärään 1.1.2026, mutta edellä mainitut käänteet ja tämänhetkinen poliittinen tahtotila huomioiden en pidä aikataulua realistisena.
Jonne Blåfield
rakennusinsinööri (YAMK)
Vaasa