Vaasan vankila tukee paluuta arkeen – Suo­mes­sa 53 pro­sent­tia en­ti­sis­tä van­geis­ta uusii ri­kok­sen

Vaasa
Vaasan vankilassa on tutkintavankeja, vankeusrangaistusta suorittavia sekä sakon muuntorangaistusta suorittavia vankeja.
Vaasan vankilassa on tutkintavankeja, vankeusrangaistusta suorittavia sekä sakon muuntorangaistusta suorittavia vankeja.
Kuva: Julia Jaakkola

Vaasan vankilassa vankipaikkoja on yhteensä 70, josta kymmenen paikkaa on varattu naisvangeille. Vangit tulevat pääasiassa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnista.

Vaasassa vankien yleisimmät syytteet tulevat väkivalta- ja huumausainerikoksista, jotka usein nivoutuvat tiukasti yhteen.

– Huumemaailma houkuttaa nuoria, koska sitä kautta on mahdollista saada helppoa rahaa, Vaasan vankilan johtaja Tiina Larikka sanoo.

Hän lisää, että Vaasan vankilassa nuorten aikuisten määrä on kasvanut myös seksuaalirikoslain tiukentumisen johdosta.

Rikosnimikkeiden vakavuudesta huolimatta vankilan on tarjottava turvallinen ja monipuolinen kuntoutumisympäristö, jotta integroituminen yhteiskuntaan olisi mahdollista.

– Meidän ei tarvitse hyväksyä vankien tekoja. Siitä huolimatta heidät on kohdattava asianmukaisesti, sillä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, Larikka painottaa.

Vangeilla on oikeus kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle (Aviin) tai hakea muutosta päätöksiin sisäisesti, jos vankilan henkilökunta rikkoo lainsäädäntöä.

Jengit lisäävät huolta

STT:n uutisen mukaan Suomessa vankiloiden turvallisuutta heikentää nykyisin muun muassa katujengiläisten kasvanut määrä.

Suomen hallitus on ohjelmassaan kertonut tiukentavansa rangaistuksia järjestäytyneen jengirikollisuuden ehkäisemiseksi.

– Ruotsista rantautunut järjestäytynyt rikollisuus viestii siitä, että olemme uuden ajan edessä, johtaja Tiina Larikka luonnehtii Vaasan vankilan lisättyjä turvatoimia.

Kameravalvonta ulottuu nyt vankilan kappelista alkaen kaikkiin tiloihin, lukuun ottamatta sellejä.

– Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, Vaasan vankilan johtaja Tiina Larikka sanoo.
– Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, Vaasan vankilan johtaja Tiina Larikka sanoo.
Kuva: Julia Jaakkola

Kuntoutusta tukevat tavalliset askareet

Vaasan vankila tarjoaa vangeille monipuolisia palveluja. Osastoilta löytyvät muun muassa sauna, keittiö ja kirjasto.

Lisäksi vangeilla on mahdollisuus opiskella peruskoulu-, ammattikoulu- ja lukio-opintoja vankilan luokkahuoneissa.

– Vangit pystyvät opiskelemaan ja tekemään töitä esimerkiksi kone- ja tuotantotekniikan parissa, Larikka kertoo.

Vankilassa toimii myös oma musiikkiryhmä, sillä musiikilla on nähty olevan kuntouttava vaikutus.

Turvallisuussyiden takia vangeilla ei ole käytössään omia puhelimia, vaan he voivat ostaa vankilan kanttiinista puheaikaa.

Omaisten ja tuttavien valvotut tapaamiset tapahtuvat tapaamistiloissa ja valvomattomat puolestaan erillisessä tilassa. Tapaamisia järjestetään viikonloppuisin ja arkipyhinä. Tapaamisten kesto on 45 minuuttia.

Arjen pyörityksessä vankien hyvinvointiin vaikuttavat myös sellien elinolot.

– Selleistä voi tehdä kodinomaisia, sillä vangit saavat säilyttää niissä omaisuuttaan. Sellien kalustukseen kuuluvat useimmiten sänky, pöytä, hylly, vaatekaappi ja televisio.

1,5 miljardin hintalappu

Rikosseuraamuslaitoksessa on käynnissä kaksivaiheinen organisaatiouudistus, jonka kuluessa vankiloiden virkarakenteita ja tehtävänkuvauksia muutetaan.

Tavoitteena ovat myös säästöt. Vapautuvien vankien rikos- ja päihdehaittojen on arvioitu aiheuttavan yhteiskunnalle 1,5 miljardin kustannukset.

Uudistusten tavoite on, että tuomittujen valmiudet rikoksettomaan elämäntapaan paranevat.

– Suomessa lähes 53 prosenttia entisistä vangeista uusii rikoksen viiden vuoden sisällä, 30 prosenttia yhdyskuntapalvelun jälkeen, Larikka kertoo.

Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangin paluuta arkielämään tuetaan esimerkiksi valvotulla koevapaudella.

– Koevapaus antaa vangeille luvan kokeilla omia siipiään. Se auttaa rytmittämään omaa tulevaa arkea.

Suomen vankiloiden keskimääräinen päivittäinen vankimäärä on tällä hetkellä yhteensä noin 3050 vankia.

Arki vartijan silmin

Vanginvartijana työskentely edellyttää nykyisin turvallisuusalan ammattitutkintoa.

Myös rikosseuraamusalan täydennyskoulutuksesta on hyötyä. Siinä käsitellään muun muassa yksilön ja yhteisön turvallisuutta, lähityön merkitystä sekä rikosten uusimisriskin ehkäisemistä.

Vaasan vankilaan on saapunut vartijoita monista eri taustoista. Kevään aikana yksikössä on ollut avoinna kuusi kesävartijan paikkaa, joihin ei ole vaadittu aiempaa tutkintoa.

Seinäjoelta kotoisin oleva vartija, Ari (nimi muutettu), sai töitä Vaasan vankilasta vuonna 2019.

Häneltä löytyi kokemusta turvallisuusalalta jo ennen Vaasassa aloittamista.

Nyt, viiden vuoden jälkeen, Ari kertoo olevansa tyytyväinen työhönsä, vaikkakin haasteita löytyy.

– Organisaatiouudistukset ovat pidentäneet työvuoroja. Toisaalta vankilan arki on hyvin kellotettua. Täällä määräävät tarkat päiväjärjestykset. Rutiinit auttavat omaakin jaksamista, seinäjokinen vartija toteaa.

Ari valvoo muun muassa sitä, että vangit ulkoilevat päivittäin, käyvät punttisalilla tai liikuntahallilla ja tekevät työtä.

– Jokaisella osastolla on putsarivanki. Lisäksi vankeja työskentelee metallipajalla, maalaamossa ja pakkaamossa.

Ari kokee työssään raskaimmiksi oikeudenkäynnit ja vakavat rikossyytteet. Hän on kohdannut työssään myös niskoittelevia asiakkaita.

– Useimmiten vangit karkaavat niin, etteivät palaa lomilta takaisin. Tämä on aiheuttanut joillekin heistä ikävän vankilakierteen.

Vaasan vankilan aikataulu

07:00–07:30 Herätys

07:30–08:00 Aamiainen / Kanttiini

08:00–11:00 Toiminta-aika

11:00–12:00 Lounas

12:00–14:30 Toiminta-aika

14:30–15:30 Ulkoilu

15:30–16:15 Päivällinen / arkiaskareet

16:15–16:30 Osasto suljetaan

17:30–19:30 Vapaa-aikaan liittyvät toiminnot

19:30–21:00 Ovet kiinni

21:00–07:00 Yöaika

”Vankien kanssa puhutaan säästä ja urheilusta”

Vankilavierailu-toiminta rantautui Suomeen Norjasta 70-luvulla, kun vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja K.J. Lång vieraili maassa.

Pian ensimmäiset vankilavierailut järjestettiin Oulun ja Sukevan vankiloissa. Nyt toimintaa on Suomessa 26 eri vankilassa. Vaasassa vankilavierailutoiminta on ollut käytössä pisimpään, vuodesta 1986 asti.

SPR:n Länsi-Suomen piirin ystävyys- ja vankilavierailu-toiminnasta vastaa sosiaalisen hyvinvoinnin päällikkö Emma Selenius.

Seleniuksen mukaan Vaasan vankilassa vierailijoita on tällä hetkellä noin 15 henkeä, jotka jakautuvat kahteen eri ryhmään.

– Vankilavierailu on todella suosittua. Järjestön toimintaan tulee myös uusia  kiinnostuneita, joille vapaaehtoistyö ei ole entuudestaan tuttua, Selenius toteaa.

Vankilavierailijan työhön pyrkivältä edellytetään 25 vuoden ikää. Lisäksi koulutukseen kuuluu ystäväkurssi, vankivierailijatoimintaan liittyvä lisäkoulutus sekä paikallisen vankilatoimikunnan antama perehdytys.

Vankilavierailijoilla on säännölliset vierailuajat. Tapaamisia järjestetään joka toinen maanantai. Yksittäinen vierailija käy vankilassa kerran kuussa.

– Vankilavierailut tuovat arkeen tuulahduksen vankilan ulkopuolelta, kertoo Emma Selenius SPR:ltä.
– Vankilavierailut tuovat arkeen tuulahduksen vankilan ulkopuolelta, kertoo Emma Selenius SPR:ltä.

– Vaasan vankilassa järjestetään nykyisin vain ryhmätapaamisia. Tällöin  vierailijat ja vangit keskustelevat toistensa kanssa kevyistä aiheista, kuten säästä tai urheilun arvokisoista, Selenius kertoo.

Vierailujen keskusteluaiheet ja teemat päätetään vapaasti ryhmissä. Tarkoitus on tuoda arkeen tuulahdus vankilan ulkopuolisesta elämästä.

Seleniuksen mukaan asiakkailta saatu palaute on ollut positiivista.

– Vangit ovat olleet aktiivisia osallistumaan ryhmätapaamisiin. Vierailut ovat ylläpitäneet sosiaalista kanssakäymistä, sillä Vaasan suljetussa vankilassa vangeilla ei ole muita kontakteja ulkomaailmaan.

Selenius painottaa, että tarve vankilavierailulle on lähtenyt ihmisoikeuskysymyksestä.

– Sosiaalisen ja päihteettömän kanssakäymisen tarjoaminen auttaa vähentämään asiakkaiden yksinäisyyttä. Se auttaa myös pitämään etäisyyttä riippuvuuksista.

Tiesitkö?

  • Vaasan suljettu vankila kuuluu Pohjanmaan ja Keski-Suomen rikosseuraamuskeskukseen. Se on ollut toiminnassa vuodesta 1863 asti.

  • Vankilassa on yhteensä noin 60 työntekijää ja 70 vankia.

  • Vaasan vankilaan on sijoitettu tutkintavankeja, vankeusrangaistusta suorittavia sekä sakon muuntorangaistusta suorittavia vankeja.

  • Vaasan vankilan tunnetuimpia vankeja ovat puukkojunkkarit Antti Rannanjärvi ja Antti Isotalo 1800-luvulta.

  • Vankilan nykyisen rakennuksen on suunnitellut lääninarkkitehti Ludvik Isak Lindqvist.

Muokattu 13.6 kello 9.05: Korjattu fakta Vaasan vankilan rikosseuraamusalueesta.

Ilmoita asiavirheestä