Vaasan kaupungin virkamiehiä koskevan lahjusepäilyn tutkimukset ovat edenneet täysin aikataulun mukaisesti.
– Tutkimuksissa loppusuoralla ollaan ja asia etenee nyt syyteharkintaan Pohjanmaan syyttäjävirastolle, tutkinnanjohtaja Olli-Pekka Punkari Pohjanmaan poliisista kertoo.
Punkarin mukaan lahjusjutun tutkimuksissa loppulausuntojen antamisen takaraja meni umpeen perjantaina.
– Lähes kaikki asianosaiset jättivät jutussa loppulausunnon, Punkari toteaa.
Loppulausuntomenettely tarkoittaa sitä, että osapuolet saavat kommentoida tutkimuksessa esiin tulleita tietoja.
– Loppulausuntojen takia epäiltyjen määrässä ei ole tapahtunut muutoksia.
Kun poliisi aloitti lahjusjutun selvittämisen, mukana oli toistakymmentä tutkijaa.
– Nyt mukana on ollut enää kolme henkeä.
Punkarin mukaan kyseessä on ollut varsin monimutkainen tapaus.
– Materiaalin määrä on ollut laaja ja tässä tapauksessa on todella paljon yksityiskohtia.
Kuinka kauan syyteharkinnan on arvioitu vievän aikaa?
– Poliisina en ota tuohon kantaa, Punkari toteaa.
Syyttäjä päättää nostetaanko syyte. Ratkaisun tekee syyttäjä Lilja Limingoja.