Vuoden 2020 alkupuolella ryhdyttiin monien kuntalaisaloitteiden vaatimuksesta valmistelemaan Vaasan ja Mustasaaren alueella Höstveden ja Kolkinsillan välistä jalkakäytävä-pyörätien rakentamista.
Rakennettavaa väylää oli kokonaisuudessaan noin 7 kilometriä, mutta käytettävissä olevalla rahoituksella rakennettiin vain noin 2,5 km:n osuus välillä Höstvesi–Martoinen. Iso osa kevyen liikenteen väylästä jäi vielä uupumaan.
Osaltaan hankkeen toteutumista on hankaloittanut pyörätien sijoittuminen kahden kunnan alueelle, Vaasan ja Mustasaaren. Rahoitusosuudesta sopiminen ei näin ollen ole onnistunut toivotulla tavalla.
Nyt olisi aika aloittaa jatkosuunnitelmat ja yhteistyö hankkeen loppuosan jatkamiseksi.
Hankkeen tavoitteena oli parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta Vähänkyröntiellä eli maantiellä 717.
Tavoite ei ole toteutunut, ja vaaranpaikkoja on edelleen. Vähänkyröntiellä autojen vauhtinopeudet ylittävät usein sallitut nopeusrajoitukset ja vaaratilanteita syntyy.
Lisääntynyt autoliikenne ja kapeat pientareet lisäävät kävellen ja pyörällä liikkujien riskejä. Liikkujien määrä lisääntyy alueella, kun sekä Vaasan että Mustasaaren puolelle rakennettavat datakeskukset ja muut mahdolliset teollisuuslaitokset valmistuvat.
Tästäkin syystä nyt olisi oivallinen aika käydä kuntien ja valtion välillä neuvottelupöytään pikaisesti ja tehdä jatkosuunnitelma alkuperäisen hankkeen nopeuttamiseksi ja valtionavustuksen saamiseksi.
Asukkaistaan huolehtivan kunnan strategia tulisi näkyä muutoinkin kuin vain kauniina kirjauksina paperilla.
Hanke auttaa sekä Mustasaarta että Vaasaa kohti ilmastostrategioissa päätettyjä tavoitteita, kun yhä useampi tekee matkojaan pyörällä ja kävellen.
Lihaksilla tehtävästä liikkumisesta tulevat terveydelliset hyödyt näkyvät myös isoina taloudellisina hyötyinä kuntatasolla.
Investointi ihmisiin on myös merkityksellinen kunnan pito- ja vetovoimatekijä.