Vaasan kaupunki osallistuu tällä viikolla valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon. Kaupunkilaisille kerrotaan viikon aikana liikenteeseen liittyviä energiansäästövinkkejä ja tietoa. Lisäksi koulujen välitunneilla järjestetään ohjattua liikuntaa ja tehtäviä aiheesta.
Energiansäästöviikon vinkkien aiheena on tänä vuonna liikenne. Vaasan CO2-raportin mukaan noin 25 prosenttia Vaasan päästöistä tulee liikenteestä.
Viikolla pyritään saamaan liikenteen päästöjen vähennykset osaksi arkea siten, että niistä tulisi kaikille itsestäänselvyyksiä.
– Vaikka vinkkien toteuttaminen ei vaadi suuria tekoja, on niillä kuitenkin yllättävän paljon vaikutusta, kertoo kehittämispäällikkö Maija Alasalmi.
Vaasan kaupungin liikuntakoordinaattori Aaku Laitinen kertoo, että liikuntatoimi ottaa ohjattuun Action Power -välituntiliikuntaan energiateeman mukaan kouluissa. Ala- ja yläkoululaisia innostetaan liikkumaan sekä kiinnostumaan energia-asioista.
Länsimetsän, Huutoniemen, Variskan ja Isolahden kouluilla järjestetään pyöräilyrata, jonka varrella oppilaat ratkaisevat tehtäviä energiansäästöön liittyen. Vöyrinkaupungin koululla ohjelmassa on energiasuunnistusta ja Onkilahden koululla Parkouria samalla teemalla.