Luonto on ihmisen hyvinvoinnille todella tärkeä. Luonto tuottaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia, kertoo Suomen ympäristökeskuksen kestävän kaupungistumisen tutkija Henna Malinen uusimmassa AKI-liittojen Crux-lehdessä. ”Lähiluonnon turvaaminen on myös osa kestävää kaupunkikehitystä”, hän jatkaa.
Rakas kotikaupunkimme Vaasa on monipuolinen luontokaupunki. Ei tarvitse omistaa autoa tai venettä päästäkseen nauttimaan ”vihreästä lääkkeestä”.
Kohteiden saavutettavuus on hyvää tasoa. Busseilla ja polkupyörillä pääsee helposti vaikkapa Jerpyynmäelle, Pilvilammelle, Öjenille, Söderfjärdenille tai Vanhaan Satamaan, josta reipas ihminen löytää Ryövärinkarille.
Edelleen näillä konstein helposti saavutettavia ovat Vaskiluodon metsä, Ahvensaari, Degerträsk ja moni muu paratiisi.
Jos nämä paikat ovat vielä vieraita, kannattaa mennä ihmettelemään, miten monimuotoista luontoa aivan läheltämme löytyy.
Kaikki tietysti osaavat jo kulkea kaupungin merenrantareittejä. Luulin jo itsekin tuntevani nuo seudut hyvin, kunnes viime kesänä lähdin kävelemään Kustaanlinnan uimarannalta vesirajaa pitkin kohti Kalarantaa.
Yllätyin myönteisesti. Matkan varrelta löytyi mielenkiintoista nähtävää. Yhtäkkiä pöpelikössä oli jos jonkinmoista taidetta.
Hietasaari on keidas keskellä kaupunkia. Kannattaa koluta rantaviivat ja puistoalue tarkoin. Keväällä se on melko varma paikka nähdä meriharakoita ja nokikanoja.
Luontoa löytyy Vaasan keskustasta ja asuinalueilta. Kiitos siitä kaupungin kaavoittajalle ja puistotoimelle!
Tiklaspuistossa on paljon nähtävää. Kirkon ja Setterbergin puistoissa kannattaa käydä tutustumassa puulajeihin.
Wolffintien mäessä ja Mustasaaren kirkon lähistöllä on hienot sini- ja valkovuokkopaikat.
Runsorin ja Vanhan Vaasan välistä löytyy metsä, jossa on jopa kilpailtu boulderoinnissa eli lohkarekiipeilyssä.
Aivan tässä alkaa hengästyttää. Kaikkea on ja luontoa riittää!
Meillä on siis rajattomat mahdollisuudet jo pelkästään täällä kaupungissamme päästä luontoon.
Lisäksi Vähänkyrön kylissä ja metsissä on mielenkiintoisia paikkoja, joissa voi yhdistää luonto- ja kulttuuriretkeilyn. Oletko käynyt esimerkiksi Annalankoskella, Ristimäellä tai Kylymässä helvetissä?
Tässä kirjoituksessani on vilahdellut paikkojen nimiä. Jos ne tuntuvat oudoilta, on syytä mennä käymään Visit Vaasassa tai karttapaikassa osoitteessa maanmittauslaitos.fi.
Nähdään vihreissä keitaissamme, puistoissa, metsäpoluilla ja meren rannassa!