Tanelinrannan maaperä on vavahdellut viime viikot.
Kyse ei ole kuitenkaan geologisesta ilmiöstä. Räjähdyssuojamattojen alta on noussut ilmaan hienoisia savu- ja pölykiehkuroita, kun Lampitien viereen on raivattu ja perustettu uutta väylää kevyelle liikenteelle.
– On tarpeellinen, koska saamme jalankulkijat ja pyöräilijät eri väylälle ajoneuvojen kanssa. Tapahtumien aikana ja kauniina kesäpäivinä alueella on paljon pysäköintiä ja hetkellisesti runsaasti kulkijoita, summaa tarpeen Seinäjoen kaupunkiympäristön suunnittelupäällikkö Keijo Kaistila.
Kaistilan mukaan väylä valmistuu syksyn aikana.
Vaikka väylän pituus on tuskin 200 metriäkään, kallioperän raivaustöihin vaaditaan melkoisesti raskasta kalustoa.
– Työ ei varmaan ole kovinkaan normaalista poikkeava. Suunnittelussa yritettiin löytää sellainen väylän paikka, että puita säilyisi mahdollisimman paljon.
Iso parannus liikenneturvallisuuteen
Alueelle raivataan myös lisää paikoitustilaa entisten jatkeeksi. Työmaat edistävät alueen liikenneturvallisuutta.
Hyllykalliolla sijaitsevan Tanelinlammen ympäristö on ruuhkainen käytännössä ympäri vuoden, sillä Lampitietä pitkin ajellaan niin avantosaunalle, Seinäjoen suosituimmalle uimarannalle, kahteen salibandyhalliin, nuorisotiloihin, vesiurheilukeskukseen sekä Hyllykallion kuntoradalle.
Lisäksi osa koululaista kulkee Lampitien kautta Tanelinrannan kouluun.
Seinäjoki toteutti keväällä turvallisuuskyselyn lapsille ja nuorille. Avoimissa kysymyksissä lapset ottivat kantaa kaupungin liikennekulttuuriin ja vaaran paikkoihin.
Kyselystä selvisi, että 57 lasta ja nuorta 457 vastaajasta lisäisi koulumatkapyöräilyä, mikäli liikenneturvallisuus olisi parempi muun muassa kevyen liikenteen ansiosta.
31 alle kouluikäistä vastaajaa totesi, että ylipäänsä parempi liikenneturvallisuus houkuttelisi pyöräilemään lisää.
Parkkiruuduista apua ruuhkiin
Montako lisäpysäköintipaikkaa tulee?
– Noin 60 lisäpaikkaa.
Monelleko henkilöajoneuvolle alueella on osoitettua paikoitustilaa?
– Tätä ei ole selvitetty. Pysäköintiä tapahtuu nykyään muuallakin kuin osoitetuilla paikoilla. Tanelin alueesta tehdyssä kehityssuunnitelmassa pysäköinti on osoitettu Lehmustien, Mäki-Hakolantien ja Lampitien varressa oleville pysäköintialueille, mikä käsittää yhteensä 180–190 autopaikkaa.
Etenkin kesähelteillä ja salibandyturnausten aikana Lampitien varsi on ollut vaarallisen ruuhkainen, sillä osa ajoneuvoista on jouduttu pysäköimään tien varteen parkkitilan puutteen vuoksi. Jalankulkijat ja pyöräilijät ovat joutuneet puikkelehtimaan liikkuvien ja pysäköityjen ajoneuvojen väleissä.
Salibandyturnauksiin saavutaan usein busseilla.
Onko alueella osoitettu paikoitusta busseille?
– Busseille löytyy suunnitelmassa muutama paikka kadun varresta.
Kevyen liikenteen raitin hinta on noin 20 000–30 000 euroa ja lisäpysäköinnin arvioidaan maksavan 80–90 000 euroa.
Alueella isoja rakennusprojekteja
Tanelinlammen ympäristössä on samanaikaisesti käynnissä isoja alueen kaupunkikuvaa muokkaavia rakennustöitä.
Tanelinrannan koulun urheilukenttä saa piakkoin valmistuvan modernin hiekkatekonurmen. Pallopelimahdollisuuksien lisäksi kentän reunamille tulee kuularinki, juoksuratoja, hyppypaikkoja, jotka palvelevat yleisurheilijoita.
Lampipuistoon lähelle urheilukenttää rakennetaan kaksi rantalentopallokenttää.
Jo aiemmin uimarannalle on rakennettu myös pieni leikkikenttä, jonka alta kaadettiin vähäinen määrä puustoa.
Alueen tulevaisuudenvisioista voit lukea alla olevasta jutusta.