Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen vertaa Uutissuomalaisen haastattelussa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpiin.
Vartiainen viittasi Antti Rinteen sunnuntaiseen linjapuheeseen, jossa Rinne puhui elvyttävämmän talouspolitiikan puolesta.
– Rinteellä on sama strategia kuin Trumpilla, laitetaan lisää pökköä pesään, vaikka USA on jo irtautunut taantumasta ja Suomikin melkein. Tämä strategia olisi ollut paikallaan 4–5 vuotta sitten, mutta ei enää tänään, Vartiainen kuvailee Uutissuomalaisen haastattelussa.
Rinteen mukaan talouspolitiikan suunnanmuutos on välttämätön. Rinne kertoi sunnuntaina tahtovansa laittaa liikkeelle infrahankkeita, joilla talouskasvua vauhditetaan. Esimerkkejä tästä ovat hänen mukaansa pohjoinen datakaapeli Aasiaan tai Jäämeren rata.
Vartiaisen mukaan Rinne tulee pahasti jälkijunassa piiskatessaan valtiota vauhdittamaan investointeja.
– On kummallista sanoa, ettei kasvu käynnisty itsestään, kun kasvu nyt nimenomaan on käynnistynyt jo.
Vartiainen kuvailee Uutissuomalaisen haastattelussa Rinteen esittelemää talouslinjaa vaaralliseksi, koska se saattaisi hänen mukaansa pysähdyttää kustannustasoon tehdyn korjausliikkeen ja syöstä hintakehityksen nousuun.
Vartiaisen mukaan Rinteen linja merkitsisi sitä, että velkaa pitäisi lisätä merkittävästi.
Rinne myös kritisoi oikeiston talous- ja työllisyyspolitiikkaa siitä, että se pyrkii kasvattamaan työn tuotosta lisäämällä työvoiman tarjontaa.
Vartiaisen mukaan Rinteen heikkous on se, ettei hän ymmärrä, että lisää ihmisiä tarvitaan työmarkkinoille väestön ikääntyessä.
Päivi Lakka / lännen media